< Raamatunkysymys 2. Korinttolaiskirjeestä

K: Miten 2. Korinttolaiskirje eroaa muista Paavalin kirjeistä?

V: 2. Korinttolaiskirje on yksi Paavalin henkilökohtaisimmista kirjeistä, ja se käsittelee seurakunnan sisäisiä perheasioita. Se on hyvin suorapuheinen ja kuvaa hyvin epätäydellistä seurakuntaa sekä sitä, miten Paavali käsittelee tilannetta. Käsitellessään Korintin seurakunnan tilanteita Paavali paljastaa 1. ja 2. Korinttolaiskirjeissä itsestään enemmän kuin missään muussa kirjassaan. Vaikuttaa siltä, että Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen ensisijaisesti opettajana ja 2. Korinttolaiskirjeen ensisijaisesti pastorina.

K: Mikä on Paavalin matkojen ja korinttilaisille osoitettujen kirjeiden järjestys?

V: Paavali oli mukana seuraavissa tapahtumissa.

a) Vuosina 50–52 jKr. Paavali vieraili ensimmäisen kerran Korintissa toisella lähetysmatkallaan Ateenan jälkeen (Apostolien teot 18).

b) Kirjoitti heille kirjeen, joka on nykyisin kadonnut

c) Vuosina 54–55 jKr. Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen, luultavasti ollessaan Efesoksessa

d) Teki toisen ”kivuliaan” vierailun Korinttiin (2. Korinttolaiskirje 2:1; 12:21)

e) Kirjoitti kolmannen kirjeen Korinttiin, joka on nykyisin kadonnut

f) 55–57 jKr. Kirjoitti 2. Korinttolaiskirjeen käytyään Korintissa kahdesti (2. Korinttolaiskirje 12:14; 13:1)

g) Vieraili Korintissa kolmannen kerran.

K: Mikä on 2. Korinttolaiskirjeen pääpiirteet?

V: Tässä on yksi pääpiirteiden esitys.

1 Paavalin elämän epätoivo ja luottamus Kristukseen

2–3 Kipu ja sovitus

4–5 Älkää menettäkö toivoa, sillä olemme sovitetut

6–7 Kehotus: älkää ottako vastaan Jumalan armoa turhaan

8–9 Vetoomus keräysten järjestämiseksi Jerusalemin asukkaiden hyväksi

10–13 Kehotus hyväksyä Paavalin apostolitoiminta

K: Koska 2. Kor. 1:1, 1. Kor. 1:2, 1. Tess. 1:1 ja 2. Tess. 1:1 viittaavat siihen, että kaupungissa oli vain yksi seurakunta, pitäisikö nykyäänkin olla vain yksi seurakunta kaupunkia kohti?

V: Kristillisen ykseyden ilmentymisellä on kolme ulottuvuutta: saman paikallisseurakunnan sisällä olevat uskovat, eri seurakunnista tulevat uskovat sekä eri seurakuntien välinen ykseys. Tässä vastauksessa käsitellään vain kolmatta ulottuvuutta, ja vastauksessa on neljä huomioitavaa seikkaa.

1. Nämä neljä jaetta eivät tarkoita, että kokoontumispaikkoja pitäisi olla vain yksi, varsinkaan kun yhdessä kaupungissa on satoja tuhansia kristittyjä.

2. Mikään ei sano, että ihmisten hallinnollisten jaottelujen pitäisi määrätä, miten seurakunnat järjestetään. Niitä voi olla monissa maantieteellisissä paikoissa, vaikka tämä ei oikeuta seurakuntien jakautumista opillisten tai muiden erimielisyyksien vuoksi.

3. Kaikki aidot kristityt ovat jo osa Jeesuksen Kristuksen yhtä, todellista kirkkoa. Jos kristityn uskollisuus omaa paikallista seurakuntaansa tai kirkkokuntaansa kohtaan on suurempi kuin hänen uskollisuutensa Jumalaa kohtaan, kyseisen kristityn uskollisuuden kohteet ovat väärät.

4. Valitettavasti monet kristilliset johtajat eivät ole ottaneet kristittyjen keskinäistä yhtenäisyyttä koskevia opetuksia ja käskyjä riittävän vakavasti. Lue Efesolaiskirje 4:3–4; Filippiläiskirje 1:27; 2:1–4; 4:2; Roomalaiskirje 15:5–7; Johanneksen evankeliumi 17:20–23. Katso seuraavat kysymykset sekä kysymykset, jotka koskevat 1. Korinttolaiskirjeen 1:10–14 ja Efesolaiskirjeen 4:4, jos haluat lisätietoa aiheesta.

K: Koska Raamattu antaa 2. Korinttolaiskirjeen 1:1:ssä esimerkin yhdestä seurakunnasta kaupunkia kohti eikä esitä vastaväitteitä, pitäisikö tämän esimerkin tulla sääntömme, kuten ryhmä, joka kutsuu itseään paikallisseurakunnaksi, opettaa?

V: Ei. Jos uskoisit, että jokaista esimerkkiä, johon ei liity käskyä tai vastakohtaa, tulisi noudattaa, kristittyjen pitäisi:

a) Älkää koskaan kokoontuko rakennuksissa; kokoontukaa vain kodeissa (1. Korinttolaiskirje16:19 ; Filemonin kirje 2).

b) Älkää missään nimessä menkö oikeuteen kantajana mistään syystä.

c) Miehet eivät saa koskaan käyttää housuja. Kaikki saavat käyttää vain sandaaleja, eivät kenkiä.

d) Älkää koskaan syökö perunoita, maissia, jalapenopaprikoita tai muita Uudesta maailmasta peräisin olevia ruokia.

e) Ei jäätelöä, pizzaa, jäätikkuja tai ruokia, joita ei voitu tuntea Raamatun aikoina.

f) Älä käytä englantia jumalanpalveluksessa, sillä se oli Raamatun kirjoittajille tuntematon kieli.

g) Älä koskaan aja autolla, polkupyörällä, lentokoneella tai maatalouskoneilla.

h) Älä koskaan käytä maatalousvälineitä tai mitään koneita, jotka on keksitty Kristuksen ajan jälkeen.

i) Älä koskaan hanki jääkaappia, sähköä, kaasua, radiota tai televisiota.

j) Muita outoja sääntöjä.

Meidän tulisi pikemminkin seurata Raamatun esimerkkiä, vaikka siihen ei olisikaan käskyä, jos:

1. on hyvä syy seurata esimerkkiä,

2. ei ole vastaväitteitä, ja

3. syy vastakohteiden puuttumiseen ei johdu pelkästään ajasta, tekniikasta, kulttuurista tai muista kuin moraalisista olosuhteista.

Jos jokin asia ei täytä näitä kolmea kriteeriä, onko se silloin automaattisesti sallittua? – Ei välttämättä. Meidän tulisi arvioida, mitä meidän tulisi tehdä, syventymällä Raamatun oppeihin ja kysymällä: ”Mitä Jumala haluaisi meidän tekevän?”

K: Miten voimme 2. Kor. 1:1–11:n mukaan saada lohdutusta tai lohduttaa muita?

V: Toisen lohduttaminen on yksilöllinen asia, joka riippuu henkilöstä ja olosuhteista. 2. Korinttolaiskirjeen 1:1–11 esittelee meille kuusi näkökohtaa siitä, miten voimme saada lohdutusta tai lohduttaa toista kristittyä.

a). Jumala ymmärtää kärsimyksemme (2. Kor. 1:5)

b). Yhteiset menneisyyden kokemukset (2. Kor. 1:6, 8–9)

c). Muistakaamme tulevaisuuden toivomme (2. Kor. 1:7; 1. Tess.4:16 –18)

d). Jumala lohduttaa meitä suoraan (2. Kor. 1:3–5)

e) Luottakaamme siihen, että Jumala pelastaa meidät 2. Kor. 1:9–10

f) Rukous 2. Kor. 1:11

K: Pitäisikö meidän 2. Kor. 1:4:n mukaan lohduttaa rikollisia, homoseksuaalisuutta harjoittavia, jotka kärsivät aidsista, ja muita, jotka kärsivät oikeudenmukaisesti?

V: Kyllä. 2. Korinttolaiskirjeen 1. luku ei rajoita sitä, keitä meidän tulisi lohduttaa. Kun lohdutamme muita, jotka kärsivät oikeudenmukaisesti, meidän tulisi pitää mielessä seuraavaa.

1. Heidän on nähtävä Kristuksen rakkaus loistavan meidän kauttamme ja tiedettävä, että Jumala rakastaa heitä ja haluaa heidän kääntyvän ja tulemaan Hänen lapsikseen.

2. Meidän ei tarvitse jäädä pohtimaan heidän rikostaan, mutta emme myöskään saa vähätellä sitä tai pitää sitä merkityksettömänä. Emme saa mielistellä heitä sanomalla, että oli epäoikeudenmukaista, että he jäivät kiinni, tai että elämä tai järjestelmä on epäoikeudenmukainen.

3. Vaikka emme vähättele heidän syntiään, meidän tulisi korostaa, että Kristus tuo anteeksiantoa ja parantumista synneistämme.

K: Miksi Paavali kertoo 2. Kor. 1:5–11:ssä muille omista vaikeuksistaan, ja milloin meidän tulisi kertoa muille omistamme?

V: Paavali ei kirjeissään yleensä puhu paljoa itsestään, ja kun hän puhuu, hän on yleensä iloinen ja myönteinen. Tässä on merkittävä poikkeus. Jakeissa 1:11 hän viittaa siihen, että hän kertoo heille tämän, jotta he voisivat rukoilla hänen puolestaan paremmin. Se antaa heille mahdollisuuden ymmärtää häntä paremmin, ja he voivat nähdä hänen esimerkistään, että jopa kypsät, tottelevaiset kristityt voivat toisinaan kärsiä masennuksesta. Lopuksi he voivat nähdä, kuinka Paavali selviää masennuksesta lähentymällä Kristukseen. Paradoksaalisesti Jumalan armo tuntuu voimakkaammin ei parhaimpina aikoina, vaan pahimpina aikoina.

K: Miten Paavalin ja Timoteuksen koettelemukset 2. Kor. 1:6:ssa tuovat korinttilaisille lohdutusta ja pelastusta? Ihmiset eivät yleensä saa lohdutusta kuullessaan, että toiset kärsivät.

V: Ihmiset saavat kuitenkin lohtua kuullessaan, että rakas ystävä selvisi koettelemuksesta hyvin. Paavalin evankeliumin vuoksi kärsimä tuska toi Jeesuksen pelastuksen korinttilaisille ja muille.

K: Miksi Paavali menetti toivonsa elämästä 2. Kor. 1:8–9:ssä, kun hän kuitenkin sanoi Filippiläiskirjeen1:21 kohdassa: ”Elää on Kristus, ja kuolla on voitto”?

V: Filippiläiskirjeen1:21 kohdassa kuvataan Paavalin asennetta vankilassa ja sitä asennetta, joka meilläkin tulisi olla. Paavali oli kuitenkin ihminen, jolla oli hetkiä, jolloin hän tunsi epätoivoa, ja 2. Korinttolaiskirjeen 1:8–9 kohdassa Paavali oli rehellinen eikä kaunistellut sitä, kuinka masentunut hän tuolloin oli.

Tässä on opetus, jota kristityt voivat soveltaa omaan elämäänsä. Jos opetat oikeaa tapaa suhtautua johonkin asiaan, mutta olet itse toisinaan tuntenut toisin, se on täysin hyväksyttävää; ole rehellinen muille ja myönnä, kun olet ollut heikko uskossasi. Tärkeämpää kuin esittää toisillemme epärehellistä ”aina iloista” naamaa on olla aito ja olla varomatta muiden veljien ja sisarten seurassa.

K: Valehteliko Paavali 2. Kor. 1:15–20:ssa sanoessaan, että hän tulisi uudelleen, mutta jäi sitten tulematta?

V: Paavali ei luvannut heille, että hän tulisi; hän kertoi heille vain, että hän aikoi tulla. Nykyään meidän tulisi tehdä ero sen välillä, kun joku antaa lupauksen, ja sen välillä, kun hän vain ilmaisee aikomuksensa. Kun tilanne muuttuu, on täysin hyväksyttävää, että myös aikomus muuttuu.

K: Miten maailman pitäisi 2. Kor. 1:15–20:n valossa voida luottaa siihen, että kristityn ”kyllä” tai ”ei” on rehellinen ja vilpitön ”kyllä” tai ”ei”?

V: Meidän tulisi pitää lupauksemme ja sitoumuksemme, vaikka se myöhemmin osoittautuisi hankalaksi. Tasapainona tähän on se, että meidän tulisi olla haluttomia sotkeutumaan tarpeettomiin sitoumuksiin. Emme myöskään saisi pitää sanaamme, jos se merkitsisi syntiä. Esimerkiksi, jos olet kerran typerästi luvannut ryöstää pankin, älä ryöstä pankkia.

Eräs gangsteri määritteli kerran rehellisen miehen olevan ”sellaista, että kun hänet on kerran ostettu, hän pysyy ostettuna”. Kristittyjen ei tule olla sellaisia. Meidän tulee olla ”ostamattomia” emmekä saa ottaa vastaan lahjuksia tai muita salaisia maksuja. Kun joku tekee sopimuksen kanssamme, hänen tulisi voida luottaa siihen, ettemme ”taivuta sääntöjä”, vaikka luulisimmekin, ettei meitä jäädä kiinni. Kun meille on uskottu tehtävä arvioida jotain puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti, meidän tulisi olla avoimia ja hoitaa velvollisuutemme rehellisesti riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa voisimme ansaita ottamalla lahjuksen vastaan.

K: Pitäisikö uskovien 2. Kor. 1:17–19:n mukaan koskaan perua lupaustaan?

V: Raamattu osoittaa, että uskovien ei tulisi rikkoa lupaustaan, paitsi seuraavissa tilanteissa.

1. Kotona asuva tyttö joutuu isänsä päätöksen alaiseksi (4. Mooseksen kirja 30:3–5).

2. Mies kumoaa vaimonsa päätöksen (4. Mooseksen kirja 30:6–8, 15).

3. Tietenkin ensisijainen tavoitteemme on miellyttää Jumalaa. Siksi sinun ei pitäisi pitää lupausta, jos se merkitsisi syntiä ja Jumalan käskyjen rikkomista.

4. Edellisen kohdan mukaisesti monet kristityt katsovat, että jos lupauksen pitäminen tai totuuden kertominen johtaisi jonkun ihmisen murhaan, meidän tulisi pyrkiä pelastamaan tämän henki. Tästä syystä jotkut kristityt valehtelivat natsille, kun nämä kysyivät, piilottivatko he juutalaisia.

Katso myös seuraava kysymys.

K: Miten uskovien tulisi 2. Kor. 1:17–19:n mukaan tehdä suunnitelmia jumalallisella tavalla verrattuna maalliseen, lihalliseen tapaan?

V: Kun teemme sitoumuksen, ihmisten tulisi voida luottaa siihen, että pidämme lupauksemme. Ainoat poikkeukset ovat sitoumus tehdä pahaa tai tilanne, jossa emme pysty täyttämään sitoumusta meistä riippumattomista syistä. Älä muuta suunnitelmiasi pelkästään oman edun vuoksi. Älä ole ailahteleva. Älä tee suunnitelmia kostonhalun, kateuden, vihan tai ahneuden vuoksi. Älä myöskään tee sitoumuksia, joita sinun ei tarvitse tehdä. Voit kertoa ihmisille nykyisistä aikomuksistasi ilman, että teet siitä lupausta tai sitoumusta.

K: Missä tilanteissa meidän tulisi 2. Kor. 2:1–4:n mukaan välttää vierailua, koska se on ”kivulias”?

V: Meidän ei pitäisi välttää asioita vain siksi, että ne ovat epämiellyttäviä, tai tehdä asioita vain siksi, että ne tuntuvat hyvältä. Ilmeisesti edellinen vierailu, toinen vierailu, ei sujunut lainkaan hyvin joidenkin kohdalla. Paavali halusi hieman aikaa ennen paluutaan, luultavasti välttääkseen edellisen vierailun toistumisen. Paavalin tavoitteena ei ollut kivun välttäminen, vaan sovinto. Jos joku on hyvin tyytymätön sinuun, on joskus hyvä antaa hänelle hieman aikaa ennen kuin käsittelet asiaa.

Samoin vanhempina meidän ei pitäisi kurittaa lapsiamme, kun olemme menettäneet malttimme. On täysin hyväksyttävää sanoa lapsellesi: ”Aion rangaista sinua tästä, mutta en juuri nyt. Tarvitsen ensin aikaa rauhoittua.” Kurita sitten lasta asianmukaisesti auttaaksesi häntä, älä tyydyttääksesi omaa vihaasi.

Paavali kirjoitti heille kirjeen osittain siksi, että se oli sopivampi vaihtoehto tuskalliselle vierailulle.

K: 2. Kor. 1:9:ssä mainitaan, että yksi Paavalin masentavien olosuhteiden hyödyistä oli se, että Paavali sai muistutuksen siitä, ettei hänen pidä luottaa itseensä. Miten voimme harjoitella sitä, ettemme luota itseemme?

V: Tätä kysymystä voi tarkastella kahdella tavalla.

Pitkällä aikavälillä, kun haluamme sanoa Jumalalle: ”Hoidan tämän itse, en tarvitse sinua”, se on merkki siitä, että olemme matkalla kohti kaatumista. Valtaosa ihmisistä, ainakin lännessä, luulee hallitsevansa tapahtumia enemmän kuin he todellisuudessa hallitsevat. He luulevat tietävänsä varmemmin, miten asiat tulevat sujumaan, kuin heillä todellisuudessa on tietoa. Parhaatkin suunnitelmat voivat mennä täysin pieleen yhden liikenneonnettomuuden, yhden rikoksen, yhden vakavan sairauden tai yhden syöpädiagnoosin takia.

Pyydämmekö päivittäin Jumalan voimaa ja apua vain silloin, kun meillä on ongelmia tai emme näe mitään keinoa selviytyä omillamme? On väärin, jos pyydämme Jumalalta apua vasta viimeisenä keinona. Meidän pitäisi pyytää, että Jumalan voima virtaisi meidän kauttamme koko ajan. Syy, miksi meidän pitäisi pyytää, ei ole pelkästään kunnioitus Jumalaa kohtaan, vaan se, että me todella tarvitsemme sitä voidakseen tehdä kaiken, mitä Jumala haluaa meidän tekevän.

K: Miksi Paavali puhuu 2. Kor. 1:10:ssä Jumalan pelastuksesta kolmessa eri aikamuodossa?

V: Meidän tulisi pohtia kolmea eri näkökohtaa.

Menneisyydessä Jumala on jo pelastanut meidät. Jumala on jo pelastanut meidät kuolemalta ja sen rangaistukselta Jeesuksen Kristuksen kautta, joka kuoli ristillä meidän syntiemme tähden.

Nykyhetkellä Jumala pelastaa meidät vaaroista ja varjelee meitä, sinetöiden pelastuksemme.

Tulevaisuudessa saamme luvatun perinnön ja palkkiot, mutta niitä meillä ei vielä ole.

K: Missä tilanteessa meidän tulisi muuttaa suunnitelmiamme, jotta emme aiheuttaisi noloa tilannetta toiselle?

V: On täysin hyväksyttävää sanoa aikovansa tehdä jotain, jos olet vilpittömästi suunnitellut niin, ja muuttaa sitten myöhemmin suunnitelmiasi. Muista, että aikataulu voi olla myös epäjumala. Jos emme ole vielä tehneet sitovaa lupausta, punnitse sen tekemisen ja tekemättä jättämisen hyvät ja huonot puolet. Yleensä ei kannata tehdä jotain vain nolataakseen toista. Mutta jos tekemättä jättäminen pettäisi monia ihmisiä yhden henkilön tunteiden vuoksi, paras ratkaisu saattaa olla tehdä se kuitenkin. Voit kuitenkin yrittää kertoa kyseiselle henkilölle hienovaraisesti, että aiot tehdä sen, ja miksi.

K: Kun 2. Kor. 2:5:n mukaisesti nuhtelemme jotakuta, joka tarvitsee nuhtelua, mistä tiedämme, milloin emme ole liian ankaria häntä kohtaan?

V: Vastauksessa on kolme huomioitavaa seikkaa.

a) Kurinpito, myös seurakunnan kurinpito, ei saisi koskaan olla päämäärä, vaan pikemminkin väline. Sen tarkoituksena on yrittää saada kyseiset henkilöt katumaan tekojaan ja osoittaa muulle seurakunnalle sekä maailmalle, että tällaista käyttäytymistä tai uskomusta ei voida suvaita seurakunnassa.

b) Kurinpidon tasoa harkittaessa on otettava huomioon, mihin todennäköisesti päädytään, jos nykyistä toimintatapaa jatketaan, ja mihin todennäköisesti päädytään, jos valitaan vaihtoehtoinen toimintatapa.

c) Miltä kurinpito näyttää kurinpidon kohteena olevan henkilön silmissä? Vaikuttaako se mielivaltaiselta, ilkeämieliseltä tai epäjohdonmukaiselta, kun toisia päästetään helpolla ja toisia kohdellaan ankarammin?

K: Oliko Paavali 2. Kor. 2:5:ssä vihainen ”jollekin henkilölle, joka oli loukannut Paavalia”, kuten Asimovin Raamatun opas (s. 1113) väittää?

V: Tälle spekulaatiolle ei ole mitään todisteita. Henkilö teki jotain väärää, eikä 2. Korinttolaiskirjeessä kerrota, mitä se oli. Monet kuitenkin ajattelevat, että kyseessä oli sama henkilö, joka käyttäytyi moraalittomasti 1. Korinttolaiskirjeen 5:1–13 kohdassa.

Lisäksi viha ei ole tarkka kuvaus Paavalin tunteista tässä yhteydessä. Paavali oli juuri sanonut 2. Korinttolaiskirjeen 2:4:ssä, että hän kirjoitti ”kyynelien kanssa”, joten Paavali tunsi pikemminkin surua ja pettymystä kuin vihaa kyseistä henkilöä kohtaan.

K: Luuletko, että 2. Kor. 2:10–11:ssä mainittu mies oli sama, joka oli ollut isänsä vaimon kanssa 1. Kor. 5:1–5:ssä?

V: Se on melko epätodennäköistä, koska Paavali sanoo: ”jos olen antanut anteeksi jotain”. Ainoa mahdollisuus on, että häntä syytettiin väärin siitä, että hän olisi ollut isänsä vaimon kanssa.

K: Mikä on 2. Kor. 2:11:n mukaan vaara, jos anteeksiantoa ei ilmaista silloin, kun sitä tarvitaan?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 2:11 mukaan Saatana voi tuhota ihmisen liiallisella surulla ja lannistuksella. Kurinpito, jota ei lievennetä tai jossa kurinpidon kohteena oleva henkilö ei näe mitään toivoa sen päättymisestä, johtaa helposti epätoivoon. Miksi alistua kurinpitoon, jos sen alistumisen koetaan olevan yhtä tehottom a kuin sen alistumatta jättäminen? Joten jos seurakunnan jäsentä kuritetaan, on hyvä keskustella myös tulevista palautumisen ehdoista. Muuten henkilö voi päätellä, ettei tästä ole toivoa päästä takaisin.

Kuten J. Sidlow Baxter sanoo, Saatana voi hengellisessä mielessä käyttää seulaa (Luukas 22:31), juonia (2. Korinttilaisille 2:11), rikkaruohoja tukahduttamaan (Matteus 13:22), ”juonia” pettääkseen (Efesolaisille 6:11), enkelin valepukua (2. Korinttilaisille 11:14) ja ansoja ihmisten vangitsemiseksi (2. Timoteukselle 2:26).

K: Mikä on 2. Kor. 2:11:n mukaan vaara, jos tarvittavia kurinpitotoimia ei toteuteta?

V: On vaarana, että asianomaiset henkilöt eivät tee parannusta. On vaarana, että se antaa huonon esimerkin muulle seurakunnalle. Tämä saattaa vaikuttaa lyhyellä aikavälillä ”vähiten tuskalliselta” vaihtoehdolta, mutta pitkällä aikavälillä se voi olla tuskallisempi vaihtoehto. Ajattele kuitenkin pitkällä aikavälillä. Tavoitteena ei ole se, miltä kurinpitoa tarvitseva henkilö tuntee itsensä tilapäisesti tänään, vaan se, mikä jää pysyväksi hänen sydämeensä ja luonteeseensa.

K: Kun Paavali 2. Kor. 2:12–13:ssa tiesi, että hänellä oli avoin ovi saarnata Troaksessa, olisiko hänen pitänyt lähteä sieltä ja mennä Makedoniaan, kuten hän teki?

V: Vaikka emme tiedä kaikkia yksityiskohtia Paavalin tilanteesta, voidaan yleisesti ottaen sanoa kaksi asiaa.

1. Tärkeintä on totella Jumalaa, ei mennä jokaisen avoimen oven läpi.

2. Kun kaipaamme kovasti jonkun tapaamista, Jumala ymmärtää armollisesti myös tunteitamme.

K: Miksi korinttilaisten ja Tituksen pitäisi tuntea hieman huonoa omaatuntoa 2. Kor. 2:12–13:ssa?

V: Paavali luopui Troaksessa näennäisesti loistavasta evankeliointimahdollisuudesta palatakseen tarkistamaan, miten heillä menee. Monet korinttilaisista olisivat olleet iloisia nähdessään Paavalin, mutta Paavalin poikkeama esti häntä saarnaamasta muille.

K: 2. Kor. 2:14:n mukaan kristityt voittavat aina Kristuksessa, miksi he sitten joskus kompastuvat?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 2:14 ei tarkoita, että kristityt voittaisivat aina synnittömästi kaiken, sillä kristityt tekevät edelleen syntiä. Pikemminkin olemme osa Kristuksen voittoa ristillä, ja me voimme elämässä yleisesti, kun astumme voittoisien sankareiden saliin: eli taivaaseen.

K: 2. Kor. 2:17:ssä sanotaan, että monet ovat turmelleet Jumalan sanan. Onko meillä siis vain turmeltuneita Jumalan sanoja, ja onko todellinen Jumalan sana kadonnut maasta?

V: Ei. Petolliset opettajat voivat edelleen opettaa vääristeltyä Jumalan sanaa. Todellinen Jumalan sana ei kuitenkaan koskaan katoa, eikä Jumalan sanaa menetetä koskaan, kuten Jesaja 59:21 lupaa.

K: Miten 2. Kor. 3:5:n mukaan voimme kehittää itseluottamuksen puuttumista oikealla tavalla, eikä väärällä tavalla?

V: Jotkut eivät tee niin. He säteilevät liikaa itseluottamusta ja ylimielisyyttä, ja monien muiden on epämiellyttävää olla heidän seurassaan. Eikä heillä yleensä ole edes aavistustakaan, miksi. Jos haluat vain kertoa muille, mitä sinulle on tapahtunut, ja tunnet tämän ylivoimaisen tarpeen jakaa se, koska se saa sinut näyttämään hyvältä, se ei ole viestintää vaan ylpeyttä.

Jos Jumala ei tee meistä riittävän kyvykkäitä palvelutyöhömme, emme menesty siinä. Siksi meidän ei pitäisi olla liian itsevarmoja (itsestämme) eikä myöskään menettää luottamusta (Jumalaan).

Katso lisätietoja teoksesta Believer’s Bible Commentary, s. 1828.

K: Mitä tarkalleen ottaen oli katoamassa 2. Kor. 3:11:ssä?

V: Tämä viittaa koko lakiin, mukaan lukien kymmenen käskyä, ei pelkästään seremonialliseen lakiin. Tietenkin nämä korvattiin Uuden testamentin käskyillä. Ja monet käskyt ovat samat: älä palvo epäjumalia, älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta jne. Vaikka palvelemme Hengen uudella tavalla, emme vanhan kirjallisen lain tavalla (Roomalaiskirje 7:6), uusi tapa sisältää silti myös näiden käskyjen noudattamisen.

K: Tarkoittaako 2. Kor. 3:13–15, että Mooseksen päätös peittää kasvonsa verholla oli syy siihen, että juutalaiset olivat sokeita Kristukselle?

V: Ei. Paavali toi tämän esiin vertauskuvana, joka perustuu 2. Mooseksen kirjan 34:33–35:een, havainnollistaakseen, kuinka ihmiset, jotka olivat niin lähellä Jumalan kirkkautta, saattoivat silti olla niin sokeita. Paavali osoittaa myös, kuinka välttämätöntä oli kääntyä ensin Herran puoleen, jotta ei sokaistuisi. Lopuksi voidaan todeta, että ihminen ei voi täysin ymmärtää kaikkia Vanhan testamentin merkityksiä ja ennakkoilmoituksia, ellei hän lue Uutta testamenttia.

K: Todistaako 2. Kor.3:17 , jossa sanotaan, että Herra on Henki, sen, että Jeesus on Pyhä Henki, kuten ykseyden helluntailaiset uskovat?

V: Kolmiyhteinen Jumala on Henki, mutta se ei tarkoita, että Jeesuksella ei olisi voinut olla myös fyysistä ruumista sekä ennen ylösnousemusta että sen jälkeen.

K: Mitkä ovat 2. Kor. 4:2:n mukaan mahdollisia evankeliumin julistamisen keinoja, joita meidän EI pitäisi käyttää?

V: Meidän ei pitäisi käyttää voimaa, pakottamista tai lakeja. Meidän ei pitäisi käyttää sakkoja, lahjuksia tai muita rahallisia houkuttimia. Meidän ei pitäisi käyttää valheita tai petosta. Meidän ei pitäisi käyttää imartelua tai panettelua. Eräs tyttäristäni sanoi minulle kerran: ”Aion selvittää, mitkä ystävistäni eivät ole kristittyjä, enkä aio olla heidän ystävänsä.” selitin hänelle, että tämä oli väärin. Koska haluamme ihmisten vapaaehtoisesti päättävän rakastaa Jumalaa, heidän on voitava tehdä tuo valinta vapaaehtoisesti. Jos painostamme heitä siihen, joudumme kauheaan asemaan, jossa yritämme toimia Pyhän Hengen sijasta tuodessamme ihmisiä Kristuksen luo.

Siksi, kun annamme ruokaa nälkäisille, sairaanhoitoa sairaille tai lainoja köyhille, annamme näitä asioita riippumatta siitä, ovatko he kristittyjä vai eivät, tai ovatko he ilmaisseet kiinnostusta tulla Kristuksen luo.

K: Miksi Jumala sallisi 2. Kor. 4:3–4:n mukaan evankeliumin jäädä piiloon niiltä, jotka ovat menossa kadotukseen?

V: Niille, jotka tukahduttavat totuuden Jumalasta, joka heille on jo annettu (Ro1:18 –32), Jumalalla ei ole velvollisuutta antaa heille lisää totuutta. Itse asiassa, jos joku aikoo hylätä Jumalan, 2. Piet.2:20 –22 osoittaa, että mitä vähemmän he tietävät, sitä parempi heille on.

K: Kuka on 2. Kor. 4:4:n mukaan tämän aikakauden jumala?

V: Se on Saatana, jolle on annettu tietty määrä valtaa tämän maailman yli 1. Johanneksen kirjeen 5:19 mukaan. Häntä kutsutaan tämän maailman ruhtinaaksi Johanneksen evankeliumissa 12:31, 14:30 ja16:11 . Saatanaa kutsutaan myös ilmatilan valtakunnan hallitsijaksi Efesolaiskirjeen 2:2:ssa. Katso myös Efesolaiskirje6:12 ja Kolossalaiskirje 1:13.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Lyonin piispa Irenaeus (182–188 jKr.) esitti keskustellessaan tästä Paavalin jakeesta erilaisen tulkinnan. Hän katsoi, että ”tämän maailman Jumala” oli todellinen Jumala ja että todellinen Jumala sokaisti epäuskoiset (Irenaeus, *Häresioita vastaan*, kirja 3, luku 7.1, s. 420). Varhaiskirkon kirjoittajat olivat jumalallisia miehiä, mutta hekin tekivät virheitä. Irenaeus kuitenkin mainitsee teoksessaan *Häresioita vastaan*, kirja 3, luku 6.2, että Raamattu viittaa vääriin jumaliin jumalina, vaikka lisääkin merkityksen, että ne eivät todellisuudessa ole lainkaan jumalia. Fragmentissa 46, s. 575, Irenaeus sanoo myös, että tämän maailman jumala on Saatana.

K: Mitä ovat 2. Kor. 4:7:ssä mainitut ”saviruukut”, jotka sisältävät aarteen?

V: Vastaaksemme tähän kysymykseen meidän on ensin tiedettävä, mikä aarre on, ja tarkasteltava sitä edeltäviä ja seuraavia jakeita. ”Tämä aarre” on 2. Korinttolaiskirjeen 4:6 mukaan nimenomaan ”Jumalan kirkkauden tuntemuksen valo Jeesuksen Kristuksen kasvoissa”.

2. Korinttolaiskirjeen 4:8–10 osoittaa, että me olemme

kaikilta puolilta ahdistettuja, mutta emme murskattuja (4:8)

hämmentyneitä, mutta emme epätoivoisia (4:8)

vainottuja, mutta emme hylättyjä (4:9)

kaadettuja, mutta emme tuhottuja (4:9)

Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi ilmi ruumiissamme (4:10 )

Me, jotka elämme, olemme aina Jeesuksen tähden kuolemaan tuomittuja, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi ilmi meidän kuolevaisessa ruumiissamme (4:11 ).

Kuolema [marttyyrikuolema] vaikuttaa meissä [Paavali ja hänen seuralaisensa], mutta elämä [ikuinen] vaikuttaa teissä [korinttilaiset] (4:12 ).

Lisäksi saviastioita voidaan käyttää mihin tahansa tarkoitukseen, johon omistaja niitä haluaa (Jeremia 18:1–10), toiset astiat jaloihin tarkoituksiin ja toiset halvempiin (2. Timoteukselle2:20 –21).

On mielenkiintoista, että 2. Korinttolaiskirjeen 4:8–10 ei olisi lainkaan järkevää sijoittaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:6:n jälkeen, ellei 2. Korinttolaiskirjeen 4:7 olisi niiden välissä, yhdistäen ratkaisevalla tavalla nämä kaksi kohtaa.

Saviastiat olemme ”me” (4:8–9), ruumiimme (4:10 ) ja ”kuolevainen ruumiimme” (4:11 ).

Jumala on päättänyt sijoittaa tämän suuren aarteen meihin, joita kutsutaan epäimartelevasti saviastioiksi. Saviastiat ovat ulkonäöltään hyvin vaatimattomia, eivätkä ne kestä kauan; ne on helppo rikkoa. Siitä huolimatta saviastia voi olla hyödyllinen, ja se voi uskollisesti pitää sisällönsä vuotamatta.

Raamatussa on täysin uusi kokemus se, että aarre, jonka Jumala on antanut meille, ei ole tallennettu suitsukelaatikkoon tai arkkiin, vaan meidän omaan sisimpäämme. Vanha testamentti ennakoi tätä sanoessaan: ”Mutta tällainen on liitto, jonka minä teen Israelin suvun kanssa noiden päivien jälkeen, sanoo Herra. Minä panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan sen heidän sydämeensä. Ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Eikä kukaan enää opeta naapuriaan tai veljeään sanoen: ’Tunne Herra’, sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra.” Jeremia 31:33–34a

K: Miksi Jumala 2. Kor. 4:7:ssä päätti laittaa aarteen saviastioihin?

V: Kontrasti kuvaamattoman aarteen ja hyvin halvan saviastian välillä. Kun ihmiset usein asettavat kallisarvoisia jalokiviä kalliisiin kultaisiin kehyksiin, aarteen laittaminen saviastiaan tuntuisi oudolta, ellei sitten yrittäisi piilottaa aarretta. Saviastiat olivat yleisiä ja hyvin vaatimattomia. Tällä halutaan osoittaa, että kunnia kuuluu Jumalalle, ei meille. Saviastia ei kilpaile sen sisällä olevan aarteen kanssa. Myös Tuomarien kirjan 7. luvussa Gideonin armeijan kohdalla soihtujen valo ei näkynyt, ennen kuin he rikkoivat saviastiat, joissa ne olivat. Joten ihmisten on tarkoitus nähdä aarre ja valo, joka säteilee meistä, jotka olemme todellakin hyvin tavallisia.

K: Mitä Paavali tekee 2. Kor. 4:8–9:ssä?

V: Aivan kuten hän puhui aarteista saviastioissa, hän jatkaa lisää paradokseja.

2. Korinttolaiskirjeen 4:8 voitaisiin kääntää kreikan kielessä olevat sanaleikit säilyttäen seuraavasti: ”puristettuja, mutta ei murskattuja; hämmentyneitä, mutta ei menettäneitä; vainottuja, mutta ei kuolemaan jätettyjä; kaadettuja, mutta ei tyrmättyjä.

Kaadettu maahan, mutta ei maassa, aina kuolemassa, mutta ei koskaan kuollut.” Vaikka olosuhteesi saattaisivatkin jonkun masentumaan, meidän ei tarvitse elää olosuhteiden vallassa.

K: Miksi Paavali ei menettänyt toivoaan 2. Kor. 4:1, 16–17:ssa?

V: Lyhyesti sanottuna siksi, että hän päätti olla menettämättä toivoaan. 2. Korinttolaiskirjeen 4:1:ssä sanotaan, että syynä oli hänen palvelutehtävänsä. 2. Korinttolaiskirjeen 4:16:ssa sanotaan, että ulkoisesti hän oli rappeutumassa. Toisin sanoen, hakkaamiset, kivittämiset sekä vankityrmässä ja kahleissa oleminen rasittivat hänen ruumistaan, eikä hän ollut enää yhtä fyysisesti vahva ja terve kuin ennen tai kuin hän muuten olisi ollut ilman vainoja. Mutta kaksi palkintoa – se, että hän sai nähdä ihmisten kääntyvän Herran puoleen, ja hänen oma tuleva paluunsa taivaaseen – tekivät siitä kaiken vaivan arvoista.

K: Mitä termi ”kunnian paino” tarkoittaa 2. Kor. 4:17:ssä?

V: Heprealainen termi ”kirkkaus” voi tarkoittaa myös ”raskasta” tai ”raskautta”. ”Raskas” oli tapa, jolla heprealaiset ajattelivat Jumalan kirkkaudesta. Se on hyvä tapa myös meille ajatella Jumalan kirkkaudesta.

K: Miten Jeesuksesta tuli synti 2. Kor. 5:21:ssä? Tunkeutuiko Saatana Jeesuksen ruumiiseen, kuten monet väärät opettajat, mukaan lukien pastori Moon teoksessaan ”Jumalallinen periaate” (viides painos, 1977, s. 147–148, 330), opettivat?

V: Ei. Jeesus otti kantaakseen meidän syntiemme rangaistuksen ja koki sen eron Isästä, jonka me kaikki ansaitsimme.

On syytä mainita, että eräs Yhdistymiskirkon jäsen kiisti televisiokeskustelussa uskovansa, että Saatana olisi tunkeutunut Jeesuksen ruumiiseen. Tässä on kuitenkin se, mitä pastori Moon opetti teoksessaan ”Jumalallinen periaate” (viides painos, 1977).

Jumalallinen periaate, s. 148: ”Jeesus ei voinut toteuttaa fyysisen pelastuksen providentiaalisuuden tarkoitusta, koska Saatana oli vallannut hänen ruumiinsa. Hän pystyi kuitenkin luomaan perustan hengelliselle pelastukselle … ristin veren kautta.”

Jumalallinen periaate, s. 330: ”Tämä [se, että Mooses löi kalliota kahdesti] ennakoi mahdollisuutta, että kun Jeesus, todellinen Kallio, tulisi, Saatana saattaisi vallata hänen ruumiinsa ristiinnaulitsemisen kautta kansan epäuskon vuoksi…”

Jumalallinen periaate, s. 147–148 ”Koska juutalaiset eivät uskoneet Jeesukseen ja luovuttivat hänet ristiinnaulittavaksi, Saatana valtasi hänen ruumiinsa, ja hänet surmattiin. Siksi, vaikka kristityt uskovatkin Jeesukse an, jonka ruumiin Saatana valtasi, ja tulevat yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan, heidän ruumiinsa ovat edelleen alttiita Saatanan valtaukselle.”

Jumalallinen periaate, s. 510 ”Siitä huolimatta… Jeesuksen fyysinen ruumis luovutettiin Saatanan käsiin lunnaana juutalaisten ja koko ihmiskunnan palauttamiseksi takaisin Jumalan helmaan; Saatanan valta valtasi hänen ruumiinsa. Luonnollisesti ihmiskunnan fyysinen pelastus jäi toteutumatta, ja Jeesus kuoli lupaamalla, että se toteutuisi, kun Herra tulisi takaisin.” (Huomaa, että tekstissä sanotaan ”Herra” eikä ”Hän” tai ”Jeesus”.)

Raamatussa tämä kumotaan Apostolien tekojen 2:31–32:ssa, jossa siteerataan Psalmin16:10 ja sanotaan, ettei Jeesuksen ruumis näe mätänemistä eikä rappeutumista. Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle ja muille opetuslapsille Johanneksen evankeliumin 20:24–28:ssa, Jeesus osoitti naulanjälkien ja kyljessään olevan reiän avulla, että kyseessä oli sama ruumis, joka oli herätetty elämään. Johanneksen evankeliumin 2:19–21:ssa Jeesus mainitsi myös, että Hänen ruumiinsa herätettäisiin.

Jeesus tehtiin meidän puolestamme synniksi, mutta Hän ei ollut koskaan henkilökohtaisesti syntinen.

K: Miksi Paavali oli 2. Korinttolaiskirjeen 5:2:ssa niin tyytymätön elämään täällä maan päällä?

V: Samasta syystä kuin joku, joka on ollut kuukausia matkoilla, voi olla innokas palatessaan kotiin ja nähdessään perheensä. Me kristityt kaipaamme nähdä Kristuksen kasvotusten ja tavata kaikki uskovat, jotka ovat lähteneet ennen meitä. Valitettavasti elokuvassa Heaven Can Wait on täsmälleen päinvastainen viesti.

Paavalin tarkoituksellinen, mutta äkillinen metaforien vaihto teltoista vaatteisiin saattaa johtua siitä, että teltantekijänä Paavali tajusi, että samaa kangasta käytettiin toisinaan sekä vaatteiden että telttojen valmistukseen.

K: Jos kristittyjen on tarkoitus olla tyytyväisiä elämäänsä (2. Kor. 5:2, 4), miksi meidän pitäisi ”huokailla”?

V: Meidän tulisi olla tyytyväisiä ja tyydyttyneitä siitä, että seuraamme Kristusta ja saamme sen, mitä Hän on meille antanut. Mutta paradoksaalisesti meidän tulisi kaivata ja jopa huokailla päästäksemme pois tästä tahratusta, hullusta ja sydäntä särkevästä maailmasta ja asuaksemme ikuisesti Jumalan luona. Olemme melkein kuin matkalla oleva pieni lapsi, joka kysyy usein: ”Olemmeko jo perillä?”

Sana ”huokailla” jakeissa 2 ja 4 on vastakohtana sanalle ”luottavaisesti” jakeissa 6 ja 8. Meidän tulee siis olla luottavaisia ja samalla huokailla, oikein ymmärrettynä. Emme kuitenkaan huokaile siksi, että meillä on tällä hetkellä maallinen ruumis, vaan pikemminkin siksi, että kaipaamme kuolematonta ruumistamme.

K: Voisiko 2. Kor. 5:2–4:ssä mainittu ”riisuutunut” ja ”pukeutunut” viitata ”välitilaan” kuoleman ja ylösnousemuksen välillä?

V: Asiasta on kaksi näkemystä.

Kolme tilaa: tässä ruumiissa, taivaassa ennen ylösnousemusta sekä uudessa taivaassa ja uudella maalla ylösnousseessa ruumiissa.

Kaksi tilaa: Jotkut näkevät tässä vain kaksi tilaa: ”riisutun” kuolevaisuuden ja ”pukeutuneen” iankaikkisen elämän taivaassa. Kahden tilan näkemyksen tukena on se, että Paavali asettaa tässä vastakkain vain kaksi asiaa: kuolevaisuuden ja kuolemattomuuden.

K: Onko 2. Kor. 5:5:ssä mainittu pantti lupaus vai merkki tulevasta maksusta, jossa ensimmäinen erä maksetaan ja loput myöhemmin?

V: Kreikankielinen sana, jota tässä käytetään vakuudesta, arrhabon, voi tarkoittaa kumpaakin, riippuen asiayhteydestä.

Tuleva lupaus: Ensimmäistä merkitystä tukee se, että ruumiimme ovat hauraita ja kuolevaisia, ja meillä on vain lupaus taivaallisesta ruumiista, joka on täysin erilainen kuin maallinen ruumiimme.

Ennakkomaksu: Toista merkitystä tukee se, että olemme nyt uusi luomus, kuulumme nyt Jeesukselle, meillä on nyt Pyhä Henki ja taivasten valtakunta on nyt meissä.

Tietenkin kolmas näkökulma on, että tämä kreikkalainen sana sopii tähän täydellisesti, koska molemmat merkitykset ovat totta.

K: Liittyykö 2. Kor. 5:7:n lause ”Sillä me vaellamme uskossa, emme näkemisessä” instrumentaalimusiikkiin?

V: Ei lainkaan, huolimatta siitä, mitä eräs Kristuksen kirkon kirjoittaja opettaa. Tämä ei liity instrumentaalimusiikkiin sen enempää kuin tämä jae liittyy laulamiseen tai taputtamiseen. Kristuksen kirkon esitteessä Instrumental Music in Worship (s. 28) sanotaan, että instrumentaalimusiikki jumalanpalveluksessa ”1. rikkoo uskon lakia (2. Kor. 5:7; Hepr. 11:6; Room.10:17 )”. Samoin kahdella muulla jakeella, joita käytetään tukemaan väitettä, että instrumentaalimusiikki rikkoo uskon lakia, ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Sivuilla 3–5 kirjoittaja James M. Tolle yrittää väittää, että mikä tahansa jumalanpalvelus, jota ei ole paljastettu jumalallisessa sanassa, ei perustu uskoon, ja että Kristuksen ilmoituksen huolellinen tutkiminen ei tuota yhtään sanaa, joka puoltaisi instrumentaalimusiikkia jumalanpalveluksessa. Vanha testamentti on kuitenkin Jumalan sana, ja Ilmestyskirja on itse asiassa Jeesuksen Kristuksen ilmoitus. Uudessa testamentissakaan ei mainita saarnatuoleja. Jos ”tarkasti” sivuutamme Vanhan testamentin kohdat, kuten Nehemian kirjan 8:4, voitaisiin esittää vahvempi peruste sille, ettei kirkossa pitäisi olla saarnatuoleja, kuin sille, ettei siellä pitäisi koskaan olla instrumentaalimusiikkia. On surullista nähdä, kuinka ihmiset yrittävät käyttää täysin asiaankuulumattomia jakeita tukemaan omia lahkolaisia oppejaan.

Evankeliset kristityt eivät nyt väitä, että kirkoissa pitäisi välttämättä olla soittimia tai että ihminen ei voi olla aito kristitty, jos hän on väärässä tässä asiass . Tämä kysymys voi kuitenkin olla vakavampi kuin pelkkä musiikki, sillä lainalaisuus voi estää ihmisiä kokemasta Kristuksessa olevaa armoa ja vapautta.

K: Jättämällä 2. Kor. 5:8 huomiotta skeptikko Ehrman näkee ristiriitaisuuksia käsityksessä tuonpuoleisesta (Jesus, Interrupted, s. 261). ”Tätä näkemystä sielun ikuisesta ja ruumiittomasta olemassaolosta ei löydy varhaisimmista kristillisistä kirjoituksista, vaan ainoastaan myöhemmin ilmestyneistä kirjoituksista” (Jesus, Interrupted, s. 266).

V: Itse asiassa emme usko sielun ikuiseen ja ruumiittomaan olemassaoloon ikuisesti. Uskomme sielun ruumiittomaan olemassaoloon jonkin aikaa, kunnes Jeesus palaa, ja sen jälkeen ikuiseen olemassaoloon uudessa, kirkastetussa ruumiissa. Siitä huolimatta sekä kristityt että Raamatun kriitikot uskovat, että varhaisimmat kristilliset kirjoitukset olivat Paavalin kirjeitä.

Seuraavassa on jakeita, joiden Ehrman myöntää olevan Paavalin kirjoittamia ja jotka osoittavat sielun olemassaolon kuoleman jälkeen erillään ruumiista.

2. Kor. 5:8 ”Olemme siis varmoja ja haluaisimme mieluummin olla poissa ruumiista ja kotona Herran luona.”

Fil. 1:23b–24: ”Minä haluan lähteä [kuolla] ja olla Kristuksen luona, mikä on todellakin paljon parempi. Mutta teidän kannaltanne on tarpeellisempaa, että minä pysyn ruumiissa.”

Room8:38 –39: ”Sillä olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä valtakunnat, ei nykyinen eikä tuleva, eivätkä mitkään voimat, eivät korkeudet eivätkä syvyydet, eivätkä mitkään muut luodut asiat voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

K: Tulevatko 2. Kor. 5:10:n mukaan jopa epäuskoiset Kristuksen tuomioistuimen eteen?

V: Ei. Tuomioita on kaksi.

1. Ensimmäinen tuomio on Ilmestyskirjan 20:11–15 mainittu suuri valkoisen valtaistuimen tuomio, jossa uskovat julistetaan vanhurskaiksi Jeesuksen kautta. Vaikka jotkut kristityt ajattelevat, etteivät uskovat ole edes läsnä suuressa valkoisen valtaistuimen tuomiossa, kaikki kristityt ovat yhtä mieltä siitä, ettei uskovilla ole mitään pelättävää suuresta valkoisen valtaistuimen tuomiosta.

2. 2. Korinttolaiskirjeen 5:10 puhuu toisesta tuomiosta, jota kutsutaan ”bema-tuomioistuimeksi” ja joka on tarkoitettu vain uskoville, jotta heidän tekonsa Kristuksen puolesta voidaan arvioida ja heitä palkita asianmukaisesti. Katso lisätietoja 1. Korinttolaiskirjeen 3:12–15 kohdasta.

K: Täytyykö kristittyjen 2. Kor. 5:11:n mukaan tuntea ”Herran pelko”?

V: Nykyaikaisissa käännöksissä sanotaan ”Herran pelko”. Meidän kristittyjen tulee tuntea Herran pelko, joka ilmenee asianmukaisena kunnioituksena ja arvostuksena Jumalaa kohtaan, sekä myös pelkona niiden puolesta, jotka eivät tunne Jumalaa. Muita jakeita, joissa puhutaan asianmukaisesta Herran pelosta, ovat 1. Mooseksen kirja 22:12; Sananlaskut 1:7; 1. Samuelin kirja 12:14; 2. Aikakirja 6:33; 19:7; Nehemian kirja 5:9; Psalmit 19:9; 22:25; 33:8; 119:74; 128:1; Saarnaajan kirja 8:13; 12:13; Jesajan kirja 11:3; Jeremian kirja 5:22; Miikan kirja 6:9; Malakian kirja 3:5.

K: Oliko Paavali 2. Kor. 5:13:n mukaan koskaan mielisairas?

V: Tässä ei sanota, että Paavali olisi koskaan ollut hullu. Hän ei vaivaudu puolustamaan, oliko hän koskaan mielisairas vai ei. Paavali sanoo tässä, että jos hän joskus vaikutti ”järjiltään” tai ”mieleltään sekaisin”, se oli heidän vuokseen.

K: Mitkä ovat 2. Kor. 5:16:n mukaan tapoja tarkastella toista henkilöä hengelliseltä näkökulmalta verrattuna maalliseen näkökulmaan?

V: Maallisesta näkökulmasta saatetaan kysyä, kuinka paljon rahaa tai valtaa henkilöllä on, mitä hän voi tehdä sinun hyväksesi, kuinka komea tai viehättävä hän on tai onko hän potentiaalinen poikaystävä tai tyttöystävä. Kaikki nämä eivät ole sinänsä huonoja asioita, mutta ne ovat vain asioiden pinnallista tarkastelua. Hengellisessä näkökulmassa tarkastellaan, millaisessa suhteessa henkilö näyttää olevan Jumalaan, millainen hän on sisimmältään ja miten ja millä tavoin voit toimia hänen hyväkseen.

K: Kun joku 2. Kor. 5:17:n mukaan tulee uudeksi luoduksi Kristuksessa, voiko hän menettää pelastuksensa ja lakata olemasta uusi luotu?

V: Aitojen kristittyjen mielipiteet pelastuksen menettämisen mahdollisuudesta eroavat toisistaan. Katso lisätietoja Efesolaiskirjeen1:14 ja Heprealaiskirjeen 6:4–10 kohdista.

Koska Jumala kuitenkin tiesi jo ennen maailman luomista, ketkä pääsevät taivaaseen, kukaan ei voi yllättää Jumalaa ja tulla valitsemattomaksi.

K: Miten kristityt ovat 2. Korinttolaiskirjeen 5:17 mukaan uusia luomuksia Kristuksessa?

V: Olemme uusia luomuksia seuraavilla tavoilla:

1. Asemallisesti: Meille on annettu varma lupaus iankaikkisesta elämästä.

2. Kokemuksellisesti: Pyhä Henki asuu meissä, ja meitä pyhitetään jatkuvasti.

Olemme edelleen samoja seuraavilla tavoilla:

1. Fyysisesti meillä on edelleen samat ruumiit, jotka ovat alttiita sairauksille, vammoille ja kuolemalle.

2. Syntinen luontomme on edelleen olemassa.

3. Teemme edelleen syntiä.

K: Mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan 2. Kor. 5:19:ssä mainitulla ”sovituksella”?

V: Me kaikki olimme erossa Jumalasta syntiemme vuoksi. Mutta Jeesus Kristus, joka oli synnitön, toi sovinnon Jumalan ja ihmisten välille.

Katso lisätietoja teoksesta The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 568.

K: Miten 2. Kor. 5:20 tiivistää Paavalin (ja meidän) palvelutyön?

V: Viime kädessä Paavali oli lähettiläs, joka julisti Jumalan sovitusta kaikille ihmisille, mutta erityisesti pakanoille.

Katso lisätietoja teoksesta The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 568.

K: Miten Jeesus saattoi 2. Kor. 5:21:n mukaan ”tulla synniksi”, kun hän oli synnitön (Hepr.4:15 )?

V: Vastaus löytyy itse 2. Korinttolaiskirjeen 5:21:stä. Jumala teki sen, joka oli synnitön, syntiuhriksi meidän puolestamme. Kaikkien syntiemme syyllisyyden taakka asetettiin synnittömän päälle.

K: Miten ihmiset voivat 2. Kor. 6:1:n mukaan ottaa vastaan Jumalan armon turhaan tai vastustaa Pyhää Henkeä (Apostolien teot 7:51)?

V: Muistakaa, että 2. Korinttolaiskirjeen 6:1 alkuperäiset kuulijat olivat ihmisiä, jotka julistivat ottaneensa Kristuksen vastaan Korintissa. Vastauksessa on otettava huomioon kolme avainkohtaa.

1. Jumala voi tehdä mitä tahansa ja kaiken, mitä Hän haluaa.

2. Jos Hän niin päättää, Jumalan kädet voivat tehdä asioita turhaan. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen10:21 kohdassa, jossa siteerataan Jesajaa 65:2, sanotaan: ”Koko päivän ajan minä [Jumala] olen ojentanut käteni tottelemattomalle ja itsepäiselle kansalle.”

3. Siitä huolimatta Jumalan suu ei koskaan määrää turhaan, vaan Jumalan sanat toteuttavat aina sen, mitä Hän haluaa (Jesaja 55:10–11).

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Jumalan päätökset eivät ole koskaan turhia, mutta Jumala päättää toisinaan sallia asioita, jotka ovat turhia ja särövät Jumalan sydäntä.

K: Millä tavoin voimme 2. Korinttolaiskirjeen 6:3 mukaan asettaa kompastuskiven jonkun tielle?

V: Voidaan suoraan houkutella joku tekemään syntiä asettamalla kiusaus hänen tielleen. Jeesus sanoi, että kiusauksia on väistämättä tulossa, mutta voi niitä, joiden kautta ne tulevat (Matteus 18:6–7). Voidaan myös epäsuorasti johtaa syntiin antamalla huono esimerkki. Joku voi sanoa olevansa kristitty, mutta olla huono esimerkki ja todistaja. Lopuksi voidaan rohkaista syntiin jättämällä tekemättä mitään silloin, kun pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin.

K: Miten Paavali luokittelee vaikeutensa 2. Kor. 6:4–5:ssä?

V: Paavali jakaa vaikeudet kolmeen ryhmään, joissa kussakin on kolme vaikeutta. Ensimmäinen ryhmä koostuu yleisistä vaikeuksista ja ahtaista tilanteista. Toinen ryhmä koostuu muiden ihmisten aiheuttamista vaikeuksista. Kolmas ryhmä koostuu itse aiheutetuista vaikeuksista.

K: Miksi meillä 2. Kor. 6:5:n mukaan voisi olla itsellemme aiheutettuja vaikeuksia?

V: Ensin kaksi asiaa, jotka eivät ole vastaus, ja sitten vastaus.

Ei vastaus: Vaikka meillä voi olla itse aiheutettuja vaikeuksia syntiemme seurauksena, se ei ole tässä keskiössä.

Ei ole vastaus: Joskus uskonnolliset ihmiset tekevät typeriä asioita, jotka vahingoittavat heitä fyysisesti, virheellisessä uskossa, että Jumala on tyytyväinen siihen, että he tekevät ruumiilleen asioita, joita Jumala ei ole koskaan pyytänyt. Jotkut shiialaiset muslimit verentävät selkänsä heittämällä ketjuja sen yli. Trappistimunkit, sen sijaan että viettäisivät enemmän aikaa matkustamalla ja jakamalla Jeesuksen evankeliumia niin kuin Jeesus käski, antavat hiljaisuuden valan tietyn ajaksi. Jotkut munkit ja nunnat, sen sijaan että työskentelisivät ahkerasti osoittaakseen Jumalan rakkautta muille ihmisille, aiheuttavat ruumiilleen fyysisiä koettelemuksia, kuten puoli-nälkään ajautumista, heikentäen sitä, ajattelemalla, että se miellyttää Jumalaa enemmän kuin se, mitä Jumala on heille käskenyt tehdä. Paastoaminen on hyvä asia, tiettyyn rajaan asti, mutta kun olet kykenemätön auttamaan muita, olet kadottanut näkyvistä tarkoituksesi maan päällä.

Vastaus: Kyse on itse asettamista koettelemuksista, joita kristitty päättää kestää Jumalan palvelemiseksi, Jumalan tahdon puitteissa. Miksi meillä ylipäätään olisi itse asettamia koettelemuksia? Miksi painija luopuisi jälkiruoista, kun hän yrittää päästä painoluokkaansa? Miksi hyvä myyjä heräisi aikaisin ehtiäkseen lennolle neuvottelemaan sopimuksesta? Miksi sotilas marssisi ja harjoittelisi koko ajan ennen taisteluun lähtöä? Baseball-joukkueessa ihmisillä on erilaisia rooleja, mutta kristittynä sinun tulisi pyrkiä olemaan enemmän kuin pelkkä penkkilämmittäjä. Aivan kuten luvatta poissa oleva sotilas on sellainen, joka on kadonnut kävelemällä pois velvollisuuksistaan, voi olla myös luvatta poissa olevia kristittyjä, jotka ikään kuin katoavat, kun Jumalalla on heille jotain tehtävää. Kuinka vakavasti suhtaudut siihen, että kerrot maailmalle, kuka Kristus on?

K: Mikä on 2. Kor. 6:6–7:n suhde edelliseen luetteloon?

V: Nämä ominaisuudet ovat salaisuus siihen, miten Paavali pystyi jatkuvasti kestämään edellä mainitut vaikeudet. Kun Paavali käyttää yleistä termiä ”vanhurskauden aseet”, hän viittaa siihen, ettei hän halua käyttää muita, epävanhurskaita aseita (pakottamista, uhkailua, lahjontaa jne.).

K: Miksi 2. Kor. 6:8–10:ssä on kaikki nämä yhdeksän paradoksia?

V: Nämä ovat usein vastakkaisia tilanteita. Jokaisen vaikeuden keskellä Paavalin ei vain pitänyt kestää, vaan myös kukoistaa. Hän korostaa väliaikaisten, maallisten olosuhteiden ja ikuisen, hengellisen todellisuuden välistä kontrastia.

K: Mikä on Paavalin vetoomuksen konteksti 2. Kor. 6:11–13:ssa?

V: Edelliset kuusi jaetta kuvaavat Paavalin vaikeuksia ja sitä, kuinka hän kesti ja menestyi niissä kaikissa olosuhteissa. Tässä hän kysyy kohteliaasti, mitä he aikovat tehdä . Tämän jälkeen hän esittää vetoomuksen rahan keräämiseksi, jotta voitaisiin lievittää tulevaa nälänhätää, joka koettelee Jerusalemia ja Juudeaa.

Joku vertasi kerran seurakuntaa jalkapallo-otteluun. Jalkapallo-ottelussa on 22 pelaajaa, jotka tarvitsevat kipeästi lepoa, ja 20 000 kannattajaa, jotka tarvitsevat kipeästi liikuntaa. Tekevätkö muutamat ihmiset seurakunnassa suurimman osan työstä? Antaako vain muutama seurakunnan jäsen merkittävän osan tuloistaan, vai tekevätkö kaikki osansa ja osallistuvatko kaikki yhteiseen työhön? Kirkossa on ihmisiä, jotka ovat ensisijaisesti antajia ja ottajia. Jotkut voivat antaa anteliaasti rahaa, toiset lahjakkuuttaan ja toiset aikaansa. Jos olet uusi uskovainen, vasta-alkaja kristittynä, ja olet ensisijaisesti ottaja, se on täysin hyväksyttävää siinä vaiheessa, jossa olet. Mutta jos olet ollut kristitty jo jonkin aikaa, oletko ensisijaisesti antaja vai ottaja?

A.W. Tozer sanoi: ”Paavali oli pieni mies, jolla oli laaja sisäelämä; hänen suuri sydämensä haavoittui usein opetuslastensa ahdasmielisyydestä. Näky heidän kutistuneista sieluistaan satutti häntä suuresti.” (The Root of Righteousness, 1955). Lainattu teoksesta Believer’s Bible Commentary, s. 1844.

K: Mitä 2. Kor. 6:14–18 ja Ef. 5:7 tarkoittavat, kun puhutaan valjaissa olemisesta epäuskoisten kanssa?

V: Tämä on erittäin osuva vertaus. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi kahden yhteen kytketyn härän on oltava voimaltaan samanlaisia ja molempien on vedettävä täsmälleen samaan suuntaan.

Kristityt soveltavat tätä jaetta myös avioliittoon, kahdenkeskisiin treffeihin ja liikekumppanuuksiin. He eivät yleensä usko, että tämä koskee työsuhdetta yrityksessä, osakeomistusta pörssiyhtiössä tai jäsenyyttä maallisissa seurustelukerhoissa, järjestöissä ja hyväntekeväisyysjärjestöissä.

Kuvittele, että kristitty ja ei-kristitty ovat naimisissa, ja kristitty haluaa uhrautuvasti lahjoittaa suuren summan rahaa kristilliseen lähetystyöhön tai seurakunnalle. Miten ei-kristitty suhtautuisi siihen? Usein (vaikkakaan ei aina) epäuskoiset puolisot vetävät uskovan pois Herran luota.

K: Miten 2. Kor. 6:14–17 liittyy kolmeen edelliseen jakeeseen (2. Kor. 6:11–13)?

V: Jotkut kristityt saattaisivat haluta olla parempia lahjoittajia, mutta eivät todellisuudessa pysty siihen, koska he ovat joutuneet kompromisseihin. He saattavat olla kompromissitilanteessa avioliitossa, jossa puoliso ei halua lahjoittaa seurakunnalle. He saattavat olla kompromissitilanteessa kalliiden elämäntapojen vuoksi, jotka vievät paljon rahaa. He saattavat olla kompromissitilanteessa synnin vuoksi, jolloin he eivät sovellu tiettyihin tehtäviin. He saattavat olla kompromissitilanteessa häiriötekijöiden vuoksi, jotka vievät kaiken sen ajan, jonka he voisivat käyttää Jumalan palvelemiseen. Joskus sinun on vapautettava itsesi ”kompromisseista”, ennen kuin voit olla sellainen lahjoittaja, jonka Jumala haluaa sinun olevan. He saattavat olla sidottuja synkretismiin muiden uskontojen kanssa, astrologiaan, vapaamuurarilooseihin tai okkultismiin.

K: Miksi puhtaus on tärkeää 2. Kor. 6:17:ssä?

V: Siihen on ainakin kolme syytä.

Puhtautemme on yksi keskeinen tapa, jolla miellytämme Jumalaa.

Puhtaus on hyvä esimerkki muille, sekä ei-kristityille että kristityille, kuten 1. Tessalonikalaiskirjeen 2:10 osoittaa.

Kreikankielisessä sanassa puhtaus tarkoittaa sekä pyhyyttä että päämäärätietoisuutta. Puhtaus tarkoittaa myös vapautumista häiritsevistä tekijöistä, jotta voimme omistautua Jumalalle.

Ilmaisu ”lähtekää heidän keskuudestaan” on peräisin Jesajan kirjasta 52:11, jossa heitä kehotettiin lähtemään Babylonista. Samalla tavalla meidän tulisi poistua paikoista, mukaan lukien työpaikat, joissa emme elä puhtaasti Jumalan edessä. Jos olet mukana työssä tai yrityksessä, joka aktiivisesti johdattaa ihmisiä pois Jumalasta tai vanhurskaudesta, sinun tulisi hankkia toinen työpaikka.

Samoin meidän ei tulisi olla sellaisten seurakuntien jäseniä, jotka eivät halua seurata Jumalaa. Vaikka mikään seurakunta ei ole täydellinen, meidän ei tulisi olla yhteydessä seurakuntiin, joissa Jumala ja Hänen sanansa eivät ole etusijalla. Teoksessa *The Believer’s Bible Commentary* (s. 1846) todetaan: ”Tämä ongelma on nykyään yleistä evankelisten kristittyjen keskuudessa liberaaleissa ja uusortodoksisissa seurakunnissa. He kysyvät jatkuvasti: ’Mitä minun pitäisi tehdä?’ Jumalan vastaus löytyy tästä. Heidän tulisi jättää seurakunta, jossa Herraa Jeesusta ei kunnioiteta ja ylistetä Jumalan rakastettuna Poikana ja maailman Vapahtajana. He voivat tehdä enemmän Jumalan puolesta tällaisen seurakunnan ulkopuolella kuin mitä he koskaan saavuttaisivat sen sisällä.”

K: Miten voimme 2. Kor. 7:1:n mukaan puhdistaa itsemme, kun vain Jumala voi puhdistaa meidät?

V: Omilla voimillamme emme voi puhdistaa itseämme emmekä edes 100-prosenttisesti vilpittömästi haluta puhdistusta.

Pyhän Hengen avulla voimme alistua Jumalalle, luovuttaa elämämme Jeesukselle ja antaa Jumalan elämän koskettaa ja täyttää jokaisen elämämme pimeän kolkan. Viitaten Filippiläiskirjeen 2:12–13:een, kaikilla tosi uskovilla on vastuu toteuttaa se pelastus, joka on heidän sisällään.

K: Mikä on 2. Korinttolaiskirjeen 7:1:ssä ero seuraavien käsitteiden välillä: ”puhdistus” (2. Kor. 7:1), ”uudestisyntymisen pesu” (Tit. 3:5), ”Pyhän Hengen uudistaminen” (Tit. 3:5), ”uudestisyntyminen” (Joh. 3:7) ja ”uuden elämän” (Room. 6:4)?

V: Ne kaikki viittaavat kristilliseen elämään, mutta ne koskevat eri näkökohtia. Kristus antoi meille vanhurskauttamisen ristillä 2 000 vuotta sitten. Silti meitä uudistetaan edelleen tänäkin päivänä, kun meillä on pelastava usko Jumalaan. Lisäksi kristittynä Jumala on puhdistamassa elämäämme. Jumala ei ainoastaan anna anteeksiantoa synneistä (eli syntisistä teoista), vaan Hän muuttaa myös syntistä luontoamme. Emme tule synnittömästi täydellisiksi ennen kuolemaamme, mutta kun seuraamme Kristusta, meistä tulee yhä enemmän Kristuksen kaltaisia täällä maan päällä. Symboli siitä, että päätämme julkisesti samaistua Kristuksen kuolemaan ja puhdistukseen, on vesikaste, joka on lupaus hyvästä omatunnosta Jumalaa kohtaan (1. Piet.3:21 ).

K: Kun 2. Kor. 7:1:ssä sanotaan, että Jumala puhdistaa meidät, miten meidän sitten tulisi puhdistaa itseämme?

V: Jumala antaa voiman, mutta meilläkin on vastuu, kun olemme vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Missä tahansa tilanteessa olemme uskovina, meidän tulisi odottaa (ja toivoa), että kolmen tai neljän vuoden kuluttua olemme huomattavasti enemmän Kristuksen kaltaisia kuin nyt.

K: Miten Paavali saattoi 2. Kor. 7:2:ssa sanoa, ettei hän ”ole tehnyt vääryyttä kenellekään”, kun hän oli ennen kristityksi tulemistaan surmannut monia ihmisiä?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 5:17 vastaa tähän: ”Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on mennyt, katso, uusi on tullut!” Jumala antoi Paavalille täydellisen anteeksiannon kaikesta, mitä hän oli tehnyt, ja Paavali antoi anteeksi myös itselleen, kuten meidänkin pitäisi tehdä.

K: Miksi luulet, että Paavali katsoi tarpeelliseksi puolustaa itseään 2. Kor. 7:2:ssa?

V: Ilmeisesti Paavali oli kuullut joistakin ihmisistä, jotka hyökkäsivät hänen luonnettaan tai palvelutyötään vastaan. Meidän ei tule olla ylpeitä tai ylimielisiä, mutta jos joku hyökkää luonnetta tai palvelutyötämme vastaan, on hyväksyttävää puhua puolustaakseen itseään. Paavalin puhetavasta ei käy ilmi, että hän olisi luullut korinttilaisten uskovan näihin panetteluihin. Siitä huolimatta on hyvä selvittää nämä asiat joka tapauksessa.

K: Miksi 2. Kor. 7:2:ssa on tärkeää, että sanomme, ettemme ole tehneet vääryyttä kenellekään (tai korjaamme tilanteen, jos olemme tehneet)?

V: Oman omantunnon ja todistuksemme vuoksi. Korvaaminen on osa katumusta. Jos olemme varastaneet jotain, meidän tulisi palauttaa se. Jos olemme ottaneet rahaa tai tuhonneet jotain arvokasta, meidän tulisi korvata se. Joskus emme voi korvata vahinkoa, ehkä siksi, että olemme menettäneet yhteyden kyseisiin ihmisiin tai he ovat kuolleet. Mutta kun voimme korvata vahingon ja sovittaa asiat heidän kanssaan, meidän tulisi tehdä niin heti, sillä voi tulla hetki, yllättäen, jolloin et enää voi tehdä niin.

K: 2. Kor. 7:2–8 voidaan nähdä kehotuksena sovintoon aiemman ankaramman kirjeen jälkeen. Milloin meidän tulisi hyväksyä toisen tarjoama sovinto, ja milloin meidän tulisi olla aktiivinen osapuoli yrittäessämme sovintoa jonkun kanssa?

V: Sovintoa ei saisi koskaan, missään nimessä estää katkeruuden tai anteeksiantamattomuuden henki. Meidän on paitsi annettava anteeksi ne vääryydet, joita toinen on saattanut tehdä meille, myös annettava anteeksi ne asiat, joita hän ei ole tehnyt väärin, mutta jotka me virheellisesti koimme tuolloin vääriksi. Toista tulisi antaa anteeksi vapaasti, mutta häneen tulisi suhtautua asianmukaisella luottamuksella, etenkin jos hän on aiemmin osoittanut epärehellisyyttä. Anna anteeksi varkaalle, mutta älä kiusaa häntä luottamalla hänelle kaikkia arvoesineitäsi.

K: Miksi Paavali sanoi 2. Kor. 7:8:ssa, ettei hän katunut sitä, vaikka hän sanoi katuvansa sitä? Miten tämä liittyy joskus meidän tilanteisiimme?

V: Kun Paavali kirjoitti tuon ankarat kirjeen, se tuntui hänestä erittäin epämukavalta, ja hän pelkäsi, että hän oli ehkä ollut liian ankara heitä kohtaan. Mutta myöhemmin, kun Paavali näki tuloksen – heidän katumuksensa –, hän oli iloinen siitä, että oli kirjoittanut kirjeen. Hän halusi kuitenkin kertoa heille asiasta ja poistaa heidän mahdolliset katkeruutensa.

Leikkaus voi olla tuskallista, mutta välttämätöntä. Lapsen rankaiseminen voi olla tuskallista, jopa vanhemmalle.

K: Kun yritämme sovittaa erimielisyyksiä jonkun kanssa, mitä asioita voimme sanoa 2. Kor. 7:2–8:n perusteella?

V: Tilanteesta riippuen voit korostaa kolmea asiaa.

Muistele menneisyyttä: rakkautta ja kiintymystä, hyviä aikoja, sitoutumista

Ajattele nykyhetkeä: keitä olemme ja mitä teemme

Katso tulevaisuuteen: toivomme ja entistä vahvempi yhteistyö

K: Mikä on 2. Kor. 7:10:ssä mainitun jumalallisen surun ja maallisen surun ero?

V: Maallinen suru sisältää katumusta siitä, että on jäänyt kiinni, sekä surua seurauksista itselle ja muille. Maallista surua Esau koki Heprealaiskirjeen 12:16–17:ssä.

Jumalallinen suru voi sisältää edellä mainitut tunteet tai olla ilman niitä, mutta siihen kuuluu

1) Ymmärryksen synnin vakavuudesta ja siitä, että Jumala oli se, jota vastaan ensisijaisesti synnitit (Psalmi 51:4).

2) murtuneen sydämen Jumalaa kohtaan (Psalmi 51:17), mukaan lukien sen tunnustamisen, että meidän on huudettava Jumalan armollista anteeksiantoa ja puhdistusta (Psalmi 51:1–2)

3) Sitoutuminen siihen, ettei tee sitä enää koskaan (Psalmi 51:10–12).

4) Jatkaa suhdetta Jumalaan oikealla tiellä eikä enää koskaan kulkea sitä syntistä tietä (Psalmi 51:13–15, 18), mutta samalla ymmärtää, että palvelustamme ei haluta yhtä paljon kuin tottelevaisesta sydämestämme (Psalmi 51:16–17).

K: Luuletko, että 2. Kor. 7:11:ssä kyse on suuttumuksesta itseään kohtaan vai jotakuta muuta kohtaan?

V: Vihastus viittaa ”todennäköisemmin” vihaan itseä kohtaan. Se ei välttämättä ole henkilökohtaista vihaa itseä kohtaan, vaan yhteisöllistä vihaa siitä, että tämä tapahtui heidän seurakunnassaan ja että he sietivät sitä jonkin aikaa.

K: Milloin meidän tulisi tuntea tällaista suuttumusta 2. Kor. 7:11:n mukaisesti?

V: Kun olemme synnissä emmekä ole katuneet, meidän tulisi olla suuttuneita siitä, ettemme esitä Jumalalle, enkeleille eikä edes demoneille sitä, keitä oikeasti olemme. Emme miellytä Jumalaa, emmekä loista valona tässä maailmassa.

K: Luuletko, että 2. Kor. 8:1–3:ssa mainitun kaltaisen, ahdistuksen ja vaikeuksien alla elävän seurakunnan tai kristityn tilanne oli tuolloin pikemminkin epänormaalia vai normaalia?

V: Se oli normaalia Paavalille, mutta ehkä ei vielä niin normaalia kaikille seurakunnille – ainakaan tuolloin. Pian sen jälkeen, vainojen ja myöhemmin barbaarien hyökkäysten myötä, se oli kuitenkin enemmän normaalia kuin epänormaalia. Nykyään meidän ei pitäisi ajatella, että kristittynä eläminen vaikeuksien tai vastoinkäymisten keskellä olisi epänormaalia.

K: Mikä 2. Kor. 8:1–7:ssä on todella uskomatonta Paavalin tässä esittämässä vetoomuksessa?

V: Paavali, silloin vielä Tarsuksen Saulus, vainosi pyhiä Jerusalemissa. Nyt, vuosia myöhemmin, hän vetoaa kiireellisesti ihmisiin, jotka eivät tunteneet Kristusta Saulin vainoamisen aikana, antamaan anteliaasti juuri niille ihmisille, joita hän oli vanginnut ja joiden hän oli antanut surmata. Jos olisit kysynyt tavalliselta kristityltä, joka pakeni Tarsolaisen Saulia, uskoisiko hän, että jonain päivänä tämä keräisi kolehtia Jerusalemin kristittyjen hyväksi, hän olisi pitänyt sinua hulluna ja olisi ollut erittäin, erittäin vaikea saada häntä uskomaan sinua. Jumala toimii kuitenkin joskus juuri näin.

On myös mielenkiintoista, että Paavali ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, kuinka nopeasti hän siirtyi kiitollisuudesta siitä, että hän ja he olivat sovinneet, pyytämään heiltä lahjoituksia Jerusalemin seurakunnalle.

K: Miksi luulet, että 2. Kor. 8:5:n mukaan he pystyivät vaikeuksien keskellä niin helposti antamaan itsensä ensin Jumalalle ja sitten muille kristityille?

V: Kristinusko on rakkautta ja välittämistä, erityisesti Jumalaa ja Hänen kansaansa kohtaan. Toissijaisesti kristinusko on kuitenkin myös rakkauden ja välittämisen puuttumista. Se tarkoittaa, ettei rakasteta maailmaa eikä itseään enemmän kuin muita. Se tarkoittaa, ettei välitetä itsestämme yhtä paljon kuin Jumalan valtakunnasta. Paavali oli hyvä esimerkki tästä asenteesta, sillä hän oli paljon enemmän huolissaan evankeliumin sanan levittämisestä kuin siitä, mitä hänelle itselleen tapahtui.

K: Mitä tarkoittaa 2. Kor. 8:6 ja 8:7 kohdissa mainittu ”tämä armo/etuoikeus” (kreikaksi charis), jonka suhteen heille on annettu vastuu olla yltäkylläisiä, ja miksi se on tärkeää?

V: Tämä on anteliaan antamisen armo. Haluamme yltää runsaasti tässä armossa myös tänään. Voimme jäädä paitsi kaikesta siitä, mitä Jumalalla on varallamme ja mitä Hän on antanut meidän tehtäväksemme, jos emme yltäisi runsaasti myös tässä.

K: Mikä on 2. Kor. 8:8:ssa ero sen välillä, että Paavali ”puhuu käskynä” ja ”ei käskynä”?

V: Apostolina ja heidän johtajanaan Paavali olisi voinut määrätä heidät antamaan tietyn summan. Mutta missä on anteliaisuus ja oma-aloitteisuus, jos kyseessä on käsky ja pakottaminen? Hän haluaa heidän antavan, mutta hän haluaa sen tapahtuvan heidän omasta päätöksestään ja anteliaisuudestaan. Jos he olisivat kysyneet Paavalilta, kuinka paljon heidän tulisi antaa, Paavali olisi todennäköisesti kehottanut heitä rukoilemaan asiasta ja päättämään sitten itse. Kristittynä johtajana on tilanteita, joissa meidän tulisi ”puhua käskynä”, ja tilanteita, joissa meidän ei tulisi.

K: Miten Kristus oli rikas, mutta tuli köyhäksi (2. Kor. 8:9)?

V: Kristus oli rikas taivaassa ennen kuin Hän tuli maan päälle. Hän luopui suuresta osasta sitä, kun Hän syntyi talonpoikaisnaisen lapsena Betlehemissä.

K: Antaako sovitus 2. Kor. 8:9:n mukaan meille taloudellista vaurautta, kuten jotkut sanan uskon opettajat sanovat?

V: Ei. Paavali sanoo, että vaikka Jeesus oli rikas [taivaassa], Hän tuli meidän tähtemme köyhäksi, jotta meistä tulisi rikkaita. On yllättävää, kuinka joku voi sekoittaa iankaikkisen elämän todellisen rikkauden tämän maan mitättömiin aineellisiin rikkauksiin.

Jos joku väittäisi ehdottomasti, että tämä takaa myös maalliset rikkaudet, voisi kai väittää, että kristityt voivat olla taloudellisesti yhtä varakkaita kuin Paavali. (Paavali ei ollut lainkaan kovin rikas, mitä maallisiin rikkauksiin tulee.)

K: Mitä Paavali tarkoittaa 2. Kor. 8:11–13 ja 2. Kor. 8:6 kohdissa, kun hän sanoo, että heidän tuli saattaa loppuun se, minkä olivat aloittaneet?

V: Jotkut innostuvat antamaan rahaa, resursseja tai aikaa johonkin hankkeeseen, mutta sitten heidän kiinnostuksensa hiipuu. Toiset taas ovat parempia viemään asiat loppuun asti. Ei ole kyse siitä, etteivätkö ensimmäiset olisi vilpittömiä, mutta joskus heitä on muistutettava ja rohkaistava viemään asiat loppuun asti.

K: Miten kristittyjen tulisi 2. Kor. 8:13–15:n mukaan saavuttaa taloudellinen tasa-arvo?

V: Katso vastaus Apostolien tekojen 4:32–35 kohdassa olevasta keskustelusta.

K: Mitä tapahtui 2. Kor. 8:15:ssä niille, jotka ottivat liikaa mannaa? Miten tämä tapahtuu nykyään?

V: Paavali siteeraa 2. Mooseksen kirjan 16:18. 2. Mooseksen kirjan 16:19–20 kertoo muista, jotka ottivat ylimääräistä mannaa varastoidakseen sitä seuraavalle päivälle. Varastoituun mannaan oli tullut matoja. Nykyään, kun ihmiset keräävät rikkauksia, sekin voi luoda ”matoja”, jotka pilaavat heidän elämänsä ja heidän perheidensä elämän.

K: Mitä erityistä oli siinä, että Paavali toi usein esille Tituksen 2. Kor. 8:16–17, 2. Kor. 8:6, 2. Kor. 8:23 ja 2. Kor. 7:13–15?

V: Vaikka Titus oli epäilemättä hyvä kristitty työntekijä, joka tunsi totuuden, osasi opettaa ja toimia pastorina, mikään näistä seikoista ei tule tässä esille. Tituksen sydän todella välitti heistä. Kun palvelemme muita, niin seurakunnan sisällä kuin sen ulkopuolellakin ja perheessämme, osoitammeko heille todella, että välitämme heistä, vai teemmekö vain muodollisesti?

K: Kun 2. Kor. 8:18–19:ssä Titus oli luotettava, miksi Paavali lähetti Tituksen mukaan myös toisen, nimettömän veljen? Pitäisikö meidän aina olla kaksi henkilöä mukana rahankäsittelyssä?

V: Kyse ei ole siitä, ettei Paavali luottanut Tituukseen, vaan näin vältettiin pahan vaikutelma tai syytös siitä, että Titus olisi ehkä kavaltanut osan rahoista. Meidän on toimittava rehellisesti Herran silmissä, mutta meidän tulisi toimia rehellisesti myös ihmisten silmissä.

Entä jos keräisit paljon rahaa, et laskisi sitä ja antaisit sen jollekin toiselle välitettäväksi. Mutta tietäisit, että henkilö, jolle annoit kaiken rahan, on äärimmäisen rehellinen. Onko siinä mitään vikaa?

Annan toisenlaisen kysymyksen. Itse asiassa se on sama kysymys, paitsi että rahan sijaan kyseessä olisi tappava myrkky. Olisiko siinä mitään vikaa? Tuomiopäivänä itsemurha, joka tehdään tahallaan juomalla tappavaa myrkkyä, saattaisi olla paljon pahempaa kuin rahan varastaminen. Joten jos nämä kaksi asiaa saattaisivat olla samanlaisia tuomiopäivänä, mikä tekee niistä nyt niin erilaisia?

K: Miksi meidän pitäisi 2. Kor. 8:24:n mukaan huolehtia paitsi rakkaudestamme myös rakkautemme todistamisesta?

V: Tämä tarkoittaa rakkautemme ilmaisemista. Ehkä rakastamme toisia syvästi, mutta pelkkä tunteellinen ajattelu ei riitä. Osoitammeko rakkautemme toisille merkityksellisillä ja sopivilla tavoilla?

K: Milloin meidän pitäisi 2. Kor. 9:1:n mukaan olla huolissamme siitä, etteivät muut uskovat vie loppuun sitä, minkä ovat aloittaneet?

V: Joskus ihmiset lopettavat perustelluista syistä, ja se on hyväksyttävää. Mutta toisinaan he lopettavat esittäen vain tekosyitä: syitä, jotka eivät ole todellisia. Joskus ihmiset harjoittavat ”ghostingia”. He näyttävät innokkailta osallistumaan, mutta sitten heitä ei enää näe.

Kun uskovat eivät vie loppuun sitä, minkä ovat aloittaneet, ilman hyviä syitä, he antavat huonon esimerkin uskollisuudesta ja rehellisyydestä. Muut ihmiset voivat alkaa miettiä, voiko heihin luottaa vai ei.

Katso lisätietoja teoksista The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 575, ja Believer’s Bible Commentary, s. 1853.

K: Kun huomaamme 2. Kor. 9:2–3:n valossa, ettemme onnistu saamaan päätökseen jotain, minkä tiedämme meidän olevan velvollisia tekemään, mitä voimme tehdä motivoidaksemme itsemme toimimaan?

V: On tärkeää taistella viivyttelyä vastaan. Kuten monet synnit, se voi olla tapa, joka vahvistuu. Jaakobin kirjeen 4:17 sanoo: ”Joka siis tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei tee sitä, on syyllinen syntiin.” (BSB) Yksi apukeino on järjestelmällisyys: kirjoita lista tehtävistäsi, säilytä se ja merkitse tehtävät tehdyiksi. Apua on myös vastuukumppanista: puolisosta tai jostakusta muusta, joka kysyy sinulta, miten sinulla menee. Tietenkin sinun ei pitäisi valittaa tai loukkaantua, kun kristityt sisaret ja veljet kysyvät, miten sinulla menee hengellisessä elämässä.

K: Onko 2. Kor. 9:2–3:ssa viitattu asioihin, joita aloitamme parhailla aikomuksilla, mutta joita emme vie loppuun, koska meidän ei pitäisi?

V: Kyllä, joskus se on oikea tapa toimia. Joskus ulkoiset olosuhteet, terveys tai taloudelliset takaiskut saavat meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Toisinaan saatamme saada lisätietoa siitä haitasta tai pahasta seurauksesta, joka aiheutuisi jonkin asian viemisestä loppuun, josta emme aiemmin tienneet tai joka aiemmin oli epätodennäköistä.

K: Mikä on mielenkiintoista tässä kreikkalaisessa sanassa, jolla 2. Kor. 9:5 viittaa ”anteliaaseen lahjaan”?

V: Tätä sanaa, eulogia, käytettiin kreikassa usein tarkoittamaan jonkun toisen siunauksista puhumista hyvällä. Ajatuksena on, että hyvästä puhuminen ja hyvän tekeminen ovat tässä yhteydessä toisiinsa kietoutuneita. ”Ilmaiset” rakkautesi ja siunauksesi toisia kohtaan (kuten Jerusalemin seurakuntaa kohtaan) tekemällä jotain sen puolesta.

K: Tarkoittaako 2. Kor. 9:6:ssa ja Mal. 3:8–10:ssa mainittu kylvämisen periaate, että jos annamme rahaa Jumalalle, tulemme taloudellisesti vauraiksi?

V: Ei. Kylvö ja sadonkorjuu eivät välttämättä ole sama asia. Olisi valitettavaa, jos Jumalalle antaminen tässä elämässä antaisi meille palkkion vain tässä elämässä eikä taivaassa. Palkkiot, jotka kristityt saavat taivaassa, saavat kaikki palkkiot tässä maallisessa elämässä näyttämään hyvin pieniltä. On surullista, että monet näkevät suhteen Jumalaan vain sen perusteella, mitä he näkevät tässä maallisessa elämässä.

K: Mitkä tulisi olla antamisen motiivimme 2. Kor. 9:6–11:n mukaan?

V: Ensinnäkin sen tulisi johtua rakkaudesta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan. Toiseksi sen tulisi johtua myös huolenpidosta ja rakkaudesta muita kohtaan. Meitä käsketään täyttämään velvollisuutemme ja antamaan, mutta sen ei tule tapahtua pakon edessä. Meidän tulisi nauttia antamisesta, koska tiedämme, että se miellyttää Jumalaa. Eräs melko varakas kristitty päätti elää 10 prosentilla tuloistaan ja antaa 90 prosenttia Jumalalle.

Toisaalta kuulin kerran pienestä seurakunnasta, jossa koska kaikkien oli tarkoitus antaa 10 %, he vain vähensivät 10 % pastorin palkasta. Tämä meni täysin ohi asian ytimen, sillä pastorin puolelta ei ollut kyse vapaaehtoisesta antamisesta, eikä siten myöskään mahdollisuudesta totella käskyä.

K: Miten Jumala 2. Kor. 9:8:n mukaan antaa kaiken hyvän ja armon yltäkylläisesti korinttilaisille ja meille?

V: Jumalan puolelta ei ole mitään esteitä sille, että Hän antaisi kaiken, mitä tarvitsemme tässä elämässä. Jumala ei ehkä aina anna meille kaikkea, mitä haluamme, mutta jos meiltä puuttuu jotain tarpeellista, vika ei ole Jumalassa vaan ihmisessä. Meidän tulisi varmistaa, että täytämme sen vastuun, jonka Jumala on antanut meille auttaaksemme muita saamaan tarvitsemansa.

K: Miten 2. Kor. 9:15:ssä mainittu lahja voi olla sanoinkuvaamaton tai kuvaamaton, kun Paavali pystyi puhumaan siitä niin paljon?

V: Yksi elämä maan päällä ei riitä Paavalille – eikä kenellekään muullekaan – kuvaamaan täysin ja tyhjentävästi sitä, kuinka suuri teko Jumala teki puolestamme, kun Jeesus kuoli ristillä. Mutta voimme yrittää. Kristittyinä haluamme viettää elämämme ”kiittäen Jumalaa Hänen kuvaamattomasta lahjastaan”.

K: Oliko Paavalin vetoomus 2. Kor. 9:15:ssä menestyksekäs?

V: Ilmeisesti kyllä. Roomalaiskirje kirjoitettiin noin viisi kuukautta 2. Korinttolaiskirjeen jälkeen. Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 15:26–28:ssa erittäin myönteisesti Makedonian ja Akaian seurakuntien lahjoista. Tessalonika ja Filippi sijaitsivat Makedoniassa, ja Korintti oli Akaian tärkein kaupunki.

K: Luuletko, että Paavali tarvitsi 2. Kor. 10:1–12:ssa puolustaa palvelutehtäväänsä tässä yhteydessä? Oliko Paavali pelkästään ”puolustuskannalla” vai oliko hän myös ”hyökkäyskannalla”?

V: Voisi ajatella, että jos joku ei tarvinnut puolustautua haasteita vastaan, niin se oli juuri Paavali. Kuitenkin jopa Paavali joutui väärien syytösten kohteeksi. Vaikka saattaakin tuntua hieman oudolta, että Paavali siirtyi tähän aiheeseen, ei ollut oikeastaan parempaa paikkaa sanoa tätä. Paavali oli sekä puolustava, kun hän puolusti itseään, että hyökkäävä siinä mielessä, että hän kyseenalaisti, miksi nämä muut ”superapostolit” (pilkkanimi) katsoivat, että heillä oli valta sanoa, ettei häntä pidä kuunnella.

K: Missä tilanteissa meidän tulisi 2. Kor. 10:8–11:n mukaan olla ”rohkeita” auktoriteettimme käyttämisessä ja ottaa riski tulla pidetyksi ääliönä, verrattuna siihen, että olemme ”nöyräitä” ja otamme riskin tulla pidetyksi heikoina ja voimattomina?

V: Jotkut sekoittavat nöyryyden heikkouteen. Se, että Paavali oli lempeä ja nöyrä, ei tarkoita, ettei hän olisi voinut käyttää apostolin valtaa. Esimerkiksi kun noita Elymas vastusti häntä Kyproksella, Paavali sanoi hänelle, että Jumala iskisi hänet sokeuteen, ja niin Jumala teki Apostolien tekojen 13:8–11 mukaan. Roomalaiskirjeen 14:10–13,15 opettaa, että meidän tulee olla lempeitä ”heikompia veljiä” kohtaan. Kuitenkin myös Roomalaiskirjeen 14:16 sanoo, ettemme saa sallia, että hyvää pidetään pahana.

Kaksi tärkeintä eroa rohkeuden ja ylimielisyyden välillä on se, että ylimielisyydessä haluat olla huomion keskipisteenä ja pidät itseäsi muita parempana. Mutta sen lisäksi hyvä rohkeus voi olla yhtä äänekästä ja kiihkeää kuin ylimielisyys.

K: Miten emme saisi verrata itseämme itseemme 2. Kor. 10:12:n mukaan, kun Gal. 6:4–5:n mukaan meidän pitäisi tehdä juuri niin?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 10:12 kritisoi sitä, joka vertaa itseään itseensä. Jos vertaat itseäsi vain itseesi, olet kai aina ensimmäisellä sijalla! Galatalaiskirjeen 6:4–5 sanoo, että meidän ei tule verrata itseämme muihin, vaan meidän tulee tutkia omia tekojamme, mutta siinä ei sanota, että sinun tulisi verrata itseäsi itseesi.

K: 2. Kor10:13 –15:ssä, kun Paavali ei koskaan kerskaillut muulla kuin ristillä (Gal6:14 ), mitä Paavali sitten teki tässä ja 2. Kor11:18 –12:6:ssa?

V: Vastauksessa on otettava huomioon neljä seikkaa.

1. 2. Korinttolaiskirjeen 10:13–15 mukaan Paavali ei ylpeillyt oman toimialansa ulkopuolella.

2. Vaikka Paavalin asianmukaisiin rajoihin (ei meidän) kuului vahvistaa omat valtuutuksensa apostolina, Paavali oli haluton tekemään niin, kuten 2. Korinttolaiskirjeen12:11 osoittaa.

3. 2. Korinttolaiskirjeen 11:18–12:6:ssa Paavali kertoi korinttilaisille objektiivisesti tietystä miehestä. Jos lukee huolellisesti, voi huomata, että kyseinen mies on Paavali itse.

4. Paavali oli luultavasti haluton tekemään niin, koska vahvistamalla pätevyytensä tällä tavalla jotkut saattaisivat nähdä siinä esimerkin, josta he voisivat ylpeillä, ellei Paavali olisi kirjoittanut myös 2. Korinttolaiskirjeen 10:17–18.

K: Missä tilanteissa meidän tulisi korostaa tekojamme ja milloin emme saisi tehdä niin (2. Kor. 10:13–15)?

V: On hyvä kertoa tosiasioihin perustuen ja rehellisesti, mitä olet tehnyt ja mitä on saavutettu. Se ei ole ylpeyttä tai itsekkyyttä. Kannattaa keskittyä tosiasioihin eikä niinkään siihen, mitä olet itse saavuttanut.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse kertoa siitä kaikille koko ajan, vaan vain silloin, kun siitä on hyötyä. On täysin hyväksyttävää pitää salassa, mitä olet tehnyt ja saavuttanut.

K: Mitkä ovat 2. Kor. 10:13–15:n mukaan tapoja, joilla kristityt voivat valitettavasti ”ylittää rajan”?

V: Tähän kuuluu jonkin asian esittäminen paremmaksi tai tärkeämmäksi kuin se todellisuudessa on, usein muiden vaikuttamiseksi. Saavutusten liioittelu, kerskailu jonkun toisen tekemisistä ikään kuin ne olisivat omaa työtäsi, kaiken kunnian ottaminen itsellesi jostakin, johon olet osallistunut, kerskailu siitä, mitä olisit voinut tehdä, kerskailu siitä, mitä aiot tehdä, tai yleinen itsestäsi kerskailu.

Ilmeisesti väärät opettajat olivat kerskanneet paljon, ja korinttilaiset olivat langenneet siihen. Katso lisätietoja teoksista New International Bible Commentary, s. 1407–1408, The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 578–579, ja Believer’s Bible Commentary, s. 1857–1858.

K: Oliko 2. Kor. 10:13–15:n mukaan risti Saatanan voitto eikä Jumalan, kuten Rev. Moonin Yhdistymiskirkko väittää? (Home Study Course for the Divine Principle, 5. painos (1977), s. 30; Divine Principle, s. 143; Dialogue, s. 161)

V: Ei. Tämä on suorassa ristiriidassa paitsi Paavalin asenteen kanssa 2. Korinttolaiskirjeen 10:13–15 kohdassa, myös Kolossalaiskirjeen 1:20 ja 2:13–15 kohdissa. Galatalaiskirjeen6:14 kohdassa sanotaan: ”Mutta minä en halua ylpeillä muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle.”

Paavali valittaa Filippiläiskirjeen 3:18–19:ssä, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Paavali ja varhaiskristityt eivät pitäneet itseään Kristuksen ristin vihollisina, kuten voisi odottaa, jos he olisivat pitäneet sitä Saatanan voitona.

K: Mitä on 2. Korinttolaiskirjeen 11:2, 11, 28–29 mukainen jumalallinen kateus, miten se eroaa inhimillisestä kateudesta ja miksi Paavali tunsi sitä?

V: Ihmisen kateus vertaa sitä, mitä muista sanotaan, sinuun tai ryhmääsi; se koskee osoitettua kunniaa ja kunnioitusta. Jumalallinen kateus vertaa sitä, mitä muista sanotaan, Jumalaan; se koskee Jumalalle osoitettua kunniaa ja kunnioitusta. Paavali oli jopa valmis nöyryyttämään itseään puhumalla typerästi, jos se auttaisi heitä, kuten Believer’s Bible Commentary -teoksessa sivulla 1859 todetaan.

K: 2. Kor. 11:2:ssa sanotaan, ettemme saa tuntea inhimillistä kateutta, mutta miten meidän tulisi tuntea enemmän jumalallista kateutta?

V: Voimme tehdä sen tietynlaisen rukouksen avulla. Rukoile, että Jumala tekisi sydämesi enemmän Hänen kaltaisekseen. Pyydä, että näkisit Jumalan silmin, mikä on tärkeämpää ja mikä vähemmän tärkeää. Pyydä, että sinulla olisi sydän, joka ei kiinnitä huomiota häiriötekijöihin ja muihin asioihin, vaan ihmisiin, jotta he oppisivat tuntemaan ja rakastamaan Jumalaa.

Meidän on ymmärrettävä, mitä Oswald Chambers sanoi: ”Rukous ei valmista meitä suurempiin tekoihin; se on se suurempi teko.”

K: Mikä on 2. Kor. 11:2:ssa ero ”jumalallisen kateuden” ja jonkun kutsumisen ”lampaiden varastajaksi” välillä?

V: Jos joku lähtee jumalallisesta, Raamattua uskovasta seurakunnasta ja menee toiseen jumalalliseen, Raamattua uskovaan seurakuntaan, se voi olla hyvä asia. Itse asiassa Jumala saattaa nimenomaan haluta heidän vaihtavan seurakuntaa, vaikka vanhassa seurakunnassa ei olisikaan ollut mitään puutteita. Jos olet pastori, olet paimen, mutta viime kädessä he eivät ole sinun lampaita. He ovat Kristuksen lampaita, ja heidät on uskottu sinun huostaasi vain lyhyeksi ajaksi.

Mutta jos lammas joutuu hengellisten susien hyökkäyksen kohteeksi, sinun tehtäväsi on puolustaa laumaa niiltä, jotka haluavat vetää lampaita pois jumalallisuudesta. Kyse ei ole siitä, lähtevätkö lampaat sinulta toisen luotettavan paimenen luo, vaan siitä, ovatko he hengellisiä susia.

K: Keitä ovat 2. Kor. 11:4:ssä mainitut monet Jeesukset?

V: On monia vääriä Jeesuksia, mutta vain yksi todellinen Jeesus. Jos joku väittää uskovansa Jeesukseen ja tottelevansa häntä, se ei riitä. Sinun on uskottava ja toteltava Raamatun todellista Jeesusta.

K: Miten 2. Kor. 11:4:n mukaan voi tunnistaa, onko jokin tai joku ”eri hengen” vaikutuksen alaisena?

V: Erilainen henki voi olla erilainen evankeliumi, jota vastaan Paavali varoittaa meitä voimakkaasti Gal. 1:8–9:ssä. On ainakin kuusi tapaa, joilla heillä voi olla erilainen henki.

Opetuksellisesti he kyseenalaistavat tai vastustavat aina keskeisiä asioita.

Rakkaus: Eikö heissä ole innostusta Jumalan asioista tai siitä, että ihmiset tulisivat Kristuksen luo? Vai innostavatko heitä muut asiat?

Toiminta: Tekevätkö he tai kaipaavatko he tehdä asioita, jotka ovat Jumalalle tottelemattomia, ja ovatko he välinpitämättömiä Jumalan asioista?

Riitaisuus: Ovatko he eripuraisia, yrittävätkö he aiheuttaa hajaannusta tai pahoja tunteita, vai ovatko he vain riidanhaluisia riidanhalun vuoksi?

Ylpeys: Ovatko he täynnä kateutta, ylimielisyyttä tai katkeruutta?

Pystyvätkö hengellisesti erottamisen lahjan saaneet näkemään jonkin edellä mainituista asioista?

K: Oliko Paavali 2. Kor. 11:5:ssä ”mitään tavoin huonompi”, vai oliko hän ”apostolien vähäisin”, kuten 1. Kor. 15:9 sanoo?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 11:5:n konteksti oli vertailu vääriin apostoleihin, jotka opettivat väärää evankeliumia. BSB-käännös kuuluu: ”En pidä itseäni millään tavoin huonompana kuin nuo ’superapostolit’.”

1. Korinttolaiskirjeen 15:9:n yhteydessä verrattiin ajankohtaa ja kristinuskoa edeltävää elämää muihin todellisiin apostoleihin. 1. Korinttolaiskirjeen 15:10:n mukaan Paavali oli edelleen ahkerin todellisista apostoleista.

K: Jos joku vastustaa totuutta (2. Kor. 11:13), milloin sinun tulisi yrittää lempeästi puhua hänelle järkeä, ja milloin sinun tulisi julkisesti nolata hänet vääränä apostolina tai väärennöskristittynä?

V: Yritä ensin puhua hänelle järkeä, aluksi yksityisesti, jos mahdollista. Mutta jos hän ei tee parannusta tai ei halua kuunnella ja muuttua, sinun tulisi siirtyä yksityisestä auttamisyrityksestä ensisijaisesti pyrkimykseen suojella muita julkisesti hänen pahalta opetukseltaan.

K: 2. Kor. 11:12–15:ssä nämä väärät apostolit ilmeisesti puhuivat pahaa Paavalista. Mitä meidän tulisi tehdä, kun ihmiset puhuvat pahaa meistä tai ystävästämme?

V: Usein hiljaisuus tulkitaan syyllisyyden tunnustukseksi. Puutu vääriin syytöksiin. Vaikka jotkut eivät uskoisikaan sinua, puhu silti asian selvittämiseksi. Tietenkin, jos muutama puhuu puolestasi, sillä voi olla voimakkaampi vaikutus kuin sillä, että puhut vain itse puolestasi. Samoin, jos joku levittää herjausta toista kohtaan, sinun tulisi puolustaa tätä henkilöä.

K: Miten 2. Kor. 11:13–15:n mukaan jotkut väärät apostolit naamioituvat valon lapsiksi?

V: He väittävät olevansa kristittyjä tai seuraavansa Jumalaa, mutta hylkäävät sen, mitä Raamattu opettaa tai käskee. He saattavat opettaa joitakin muita asioita oikein tai tehdä hyviä tekoja palvelun merkeissä. Usein ongelma ei kuitenkaan ole niinkään heissä itsessään kuin joidenkin kristittyjen herkkäuskoisuudessa ja arvostelukyvyn puutteessa. Ongelmana on, että ihmiset uskovat usein jotakuta huolimatta siitä, että todisteet osoittavat päinvastaista.

K: Miksi 2. Kor. 11:13–15 mainitut valepukuiset näyttävät toimivan niin hyvin nyky-yhteiskunnassa ja kautta historian?

V: Monet ihmiset ottavat asiat sellaisenaan. Jos joku väittää olevansa kristitty, he ajattelevat, että hänen täytyy olla sitä.

K: 2. Kor. 11:24: saiko Paavali 5 kertaa 39 ruoskaniskua vai 4 kertaa 40 + 39 ruoskaniskua?

V: 5. Mooseksen kirjan 25:3 ei sano, että heidän piti antaa 40 ruoskaniskua, vaan enintään 40 ruoskaniskua. Nämä olivat viisi erillistä kertaa, ja ilmeisesti juutalaisten tapana oli aina antaa yksi vähemmän kuin 40, jotta voitiin olla varmoja, ettei laskuvirheen vuoksi ylitetä määrää, joten kyseessä on todennäköisesti 5 kertaa 39 ruoskaniskua.

K: Onko 2. Korinttolaiskirjeen 11:32:ssa mitään Raamatun ulkopuolista näyttöä Syyrian maaherra Aretaksesta?

V: Ei. Emme tiedä, keitä Syyrian maaherrat olivat tuolloin, kun tämä tapahtui Apostolien tekojen 9:24,25:ssä. Vaikka Paavali lainaa Apostolien tekojen 17:28:ssa Aratusta, kyseessä oli eri henkilö, runoilija, joka kuoli vuonna 240 eKr. Emme tiedä, oliko Damaskos tuolloin Rooman vasallivaltio, epäsuorasti Rooman hallinnassa vai suoraan Rooman hallinnassa, koska kyseiseltä ajalta ei ole löydetty kolikoita, jotka kertoisivat tämän. Tiedämme kuitenkin, että vuonna 63 jKr., tämän tapahtuman jälkeen, se oli Rooman suorassa hallinnassa.

K: Milloin 2. Kor. 12:2:ssa mainittu ”14 vuotta sitten” tapahtui?

V: Tämä tapahtui todennäköisesti silloin, kun Paavali oli Arabiassa, hänen kääntymyksensä (noin vuosina 34–36 jKr.) ja ensimmäisen lähetysmatkansa (joka alkoi vuosina 46–47 jKr.) välisenä aikana.

K: Osoittaako 2. Kor. 12:2 kolmea taivasta, kuten mormonien opetuksessa?

V: Ei. Se, että Paavali vietiin kolmanteen taivaaseen, ei tue mormonien käsitystä, joka oli täysin tuntematon ennen 1800-lukua. Erityisesti mormonien ”telestiaalinen taivas”, jonka sanotaan olevan hieman huonompi kuin maa ja jonne monet ihmiset menevät, ei kuulostaisi lainkaan taivaalta kristityn tai juutalaisen korvaan.

K: Milloin, jos ollenkaan, meidän pitäisi 2. Kor. 12:6,11:n mukaisesti ”puhua kuin typerys”, kuten Paavali tässä tekee?

V: Paavali ei tehnyt niin kovin usein, eikä meidänkään pitäisi. Paavali kertoo kaikesta siitä, mitä hän oli kärsinyt ja saavuttanut, koska häntä haastettiin. Ehkä ainoa kerta, jolloin meidän pitäisi tehdä näin, on silloin, kun meitä haastetaan.

K: Miksi Paavalille annettiin piikki 2. Kor. 12:7:ssä?

V: Yksi syy, jonka Paavali mainitsi 2. Korinttolaiskirjeen 12:7:ssä, oli se, ettei hän tulisi ylimieliseksi. Jos Jumalalla oli muita syitä, Hän ei niitä maininnut.

Joskus kristityillä on vain yksi asia – olipa se sitten olosuhde, ulkonäkö tai luonteenpiirre itsessään, puolisossaan tai muissa –, jonka he haluavat Jumalan muuttavan, mutta Jumala ei tee sitä. Kun Jumala hylkää pyyntömme rukouksessa, Hän ei aina kerro meille syytä. Mikä tahansa syy onkin, Jumala ei halua meidän olevan niin tyytyväisiä tässä elämässä, että menettäisimme innokkaan kaipauksemme tulevaa elämää kohtaan. Muista, että jotkut ihmiset voivat olla (omissa silmissään) liian suuria, jotta Jumala voisi käyttää heitä, mutta kukaan ei voi olla liian pieni. Katso myös vastaus kahteen seuraavaan kysymykseen.

K: Mikä oli se piikki 2. Kor. 12:7:ssä? – fyysinen vaiva, ulkonäkö, homoseksuaalisuus, jokin muu paha kiusaus vai masennus?

V: Raamattu ei kerro, luultavasti siksi, että meidän ei tarvitse tietää. Kun ihmiset väittävät dogmaattisesti, että se oli tietty asia, se kertoo enemmän heistä itsestään kuin Paavalista. Teorioita on esitetty monenlaisia: silmäongelmia, malariaa, migreeniä, epilepsiaa, korvatulehdusta, puhehäiriötä ja erilaisia kiusauksia. Teos *New International Bible Commentary* (s. 1411) pitää todennäköisimpänä joko silmäongelmia tai malariaa, jonka Paavali saattoi saada Pergassa.

Monilla kristityillä on piikki, se ykkösasia, jonka kanssa he kamppailevat tai jota he yrittävät hyväksyä. Jos sinulla on piikki, muista, että Paavallillakin oli sellainen, ja Jumala pystyi silti käyttämään Paavalia mahtavalla tavalla, kunhan Paavali luotti Jumalan voimaan eikä omaansa.

Lopuksi, jos Jeesus voi hyväksyä muut kristityt, joilla on piikkejä, niin voin minäkin (ks. Room. 15:7).

K: Kun Paavali 2. Kor. 12:7–8:ssa ymmärsi, kuinka tärkeää on olla ylpeämättä, miksi Jumala ei poistanut piikkiä Paavalilta sen jälkeen, kun Paavali oli rukoillut sen puolesta?

V: On suuri ero sen välillä, että kuulee kehotuksen olla ylpeämättä, ja sen välillä, että on jotain, mikä takaa, ettei sinun tarvitse käydä sitä taistelua. Katso myös vastaus kahteen edelliseen kysymykseen.

K: Mitä 2. Kor. 12:9–10:ssä tarkoittaa lause ”kun olen heikko, silloin olen vahva”?

V: Kun olet selällään maassa, on hyvin helppoa katsoa ylöspäin. Kun meidät saatetaan hyvin tietoisiksi omasta riittämättömyydestämme, juuri silloin olemme usein vahvimmillamme luottaessamme Herraan. Parhaat ponnistelumme, omalla voimallamme, eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä Jumala voi tehdä meidän kauttamme. Vapaasti Hudson Taylorin sanoja mukaillen: kun voimme toteuttaa kaikki suunnitelmamme ilman, että Jumala vaikuttaa meissä, silloin suunnitelmamme eivät ole tarpeeksi suuria.

K: Millä tavoin voimme 2. Kor. 12:9–10:n mukaan antaa heikkoutemme Jumalalle?

V: Kristityt ajattelevat usein, että meidän pitäisi antaa Jumalalle rakkautemme, aikamme, rahamme, kunnianhimomme, uramme ja elämämme – ja niin meidän pitäisikin tehdä. Kristityt haluavat antaa hyvän todistuksen siitä, että olemme rakastavia, viisaita, älykkäitä ja ”menestyviä”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Mutta näillä tavoilla annamme Jumalalle vain vahvuuksiamme.

Entä jos sinulla on synti, johon lankeat yhä uudelleen? Voit katua ja olla pahoillasi, ja ainakin antaa Jumalalle katuvan sydämesi. Mutta entä jos et oikeasti halua katua; jos tavallaan nautit synnistäsi? Silloin voit olla rehellinen Jumalan edessä ja kertoa Hänelle, että sinulla on paha sydän. Pyydä Häntä näyttämään sinulle – joko tunteiden tai ulkoisten olosuhteiden kautta – mitä se aiheuttaa, ja muuttamaan paha sydämesi katuvaksi. Sitten voit antaa Jumalalle katuvan sydämesi ja pyytää Häntä puhdistamaan sinut. Puhdistuminen ei tarkoita vain sitä, ettet enää tee sitä. Se tarkoittaa, ettet edes halua enää tehdä sitä.

Voit olla avoimempi muiden kanssa kamppailuistasi ja heikkouksistasi, etkä vain näyttäytyä muille ”liian hyvänä ollakseen totta”. Jos olet kuitenkin altis jollekin synnille, älä kerro siitä muille, jotka saattaisivat houkutella sinua siihen.

Lopuksi, älä unohda, että Paavali sanoo 2. Korinttolaiskirjeen 12:9:ssä, että hän ”ylpeilee heikkouksistaan”. Toisin sanoen Paavali kertoi avoimesti vaikeuksistaan. Voimme olla rehellisiä puutteistamme ja synneistämme. Älä kuitenkaan kerro synnistä niin, että joko ylistät sitä ja houkuttelet toista samaan syntiin, helpotat jonkun mahdollisuutta houkutella sinua tai saat jonkun kääntymään pois seurakunnan yhteydestä.

K: Oliko Paavali 2. Kor. 12:10:ssä tässä asiassa outo?

V: Ei lainkaan. Pikemminkin Paavali ymmärsi viisaasti, että asiat, jotka aiheuttivat hänelle ahdistusta maallisesta näkökulmasta katsottuna, olivat joitakin niistä välineistä, joita Jumala käytti pitääkseen Paavalin vahvana Kristuksessa.

Kristittyinä on aivan luonnollista, että haluamme suojella lapsiamme ja muita rakkaitamme kaikilta elämän koettelemuksilta ja myrskyiltä. Emme koskaan haluaisi rajoittaa sitä, miten Jumala voi toimia heidän elämässään, mutta jos kaikki, mitä teemme, rajoittaa käytännössä heidän mahdollisuuksiaan kasvaa kokemusten kautta, emme tee lapsillemme palvelusta.

K: Mitkä olivat 2. Kor. 12:12:n mukaan apostolin merkit?

V: Vaikka muutkin pystyivät profetoimaan ja tekemään ihmeitä, apostoleilla oli nämä lahjat valtavassa määrin, kuten Apostolien teot 2:43; 3:3–9, 5:4–12, 14–16 osoittavat.

K: Kun 2. Kor. 12:14–15:ssä todetaan, että on oikein, reilua ja laillista saada rahaa tai taloudellista tukea, missä tilanteissa olisi sinun kannaltasi parasta kieltäytyä siitä?

V: On hyväksyttävää ottaa taloudellista tukea, kun sinä ja perheesi sitä tarvitsette. Kun teet Jumalan työtä, on hyväksyttävää ottaa taloudellista tukea sekä itse työhön että omiin tarpeisiisi, jos se mahdollistaa sen. On väärin ottaa taloudellista tukea ahneudesta tai rikastua huomattavasti Jumalan työtä tehdessä. Esimerkiksi erään köyhiä auttavan ei-kristillisen hyväntekeväisyysjärjestön toimitusjohtaja ansaitsee miljoona dollaria vuodessa.

K: Osoittaako Paavalin 2. Kor. 12:15:ssä kuvattu uhrautuminen korinttilaisten puolesta katolista aneiden oppia?

V: Ei. Paavali sanoo yksinkertaisesti, että hän on valmis ”käyttämään kaiken, mitä hänellä on” (rahallisesti ja aineellisesti), sekä ”uhraamaan itsensä” (ajan ja fyysisen elämän) korinttilaisten puolesta.

Jos se todellakin osoittaisi aneiden oppia, niin koska Paavali ei ollut vielä kuollut, maan päällä elävä ihminen voisi myöntää aneita muille maan päällä eläville ihmisille.

K: Miten Paavali oli 2. Kor. 12:16:ssa ovela?

V: Paavali oli sarkastinen tässä kohdassa ja 2. Korinttolaiskirjeen 12:13:ssa. Paavalia syytettiin ilmeisesti oveluudesta ja heidän hyväksikäytöstään, vaikka totuus oli se, että hän olisi voinut oikeutetusti pyytää heiltä taloudellista tukea, mutta päätti olla pyytämättä.

Kristittyinä voimme joskus ponnistella ylimääräisesti toisten puolesta, vain jotta epäilevät ihmiset heittävät sen takaisin kasvoillemme. Meidän on kuitenkin jatkettava heidän rakastamistaan.

K: Miksi luulet, että 2. Kor. 12:16–18:ssa ihmiset toisinaan keksivät syytöksiä toisia vastaan ilman minkäänlaista perustetta, ja miksi toiset uskovat niihin?

V: Jos syytökselle ei ole todisteita, että se olisi väärä, ihmiset saattavat jostain syystä uskoa, että sen on oltava totta. Jos et ole jostakin asiasta varma, on herjausta väittää jotain tosiasiana, vaikka et tiedä sen olevan totta.

K: Milloin meidän ei pitäisi puolustaa oikeuksiamme 2. Kor. 12:16–18:n valossa, vaikka meillä todellakin olisi ne oikeudet?

V: Meidän ei aina tarvitse puolustaa sitä, mitä ansaitsemme, jos on jotain, mikä on tärkeämpää kuin oikeutemme. Silloin, kun luopuminen siitä, mikä meille kuuluu, voi edistää evankeliumin levittämistä, auttaa jonkun hengellistä elämää tai auttaa muita yleisesti. Kenenkään ei pitäisi syyttää Paavalia siitä, että hän teki tämän vain rahan vuoksi, sillä hän elätti itsensä. (Vaikka he syyttivätkin Paavalia siitä joka tapauksessa.) On hetkiä, jolloin on käännettävä toinen poski ja vältettävä veljen kompastumista. Sinun ei tarvitse aina saada viimeistä sanaa.

K: Mitä juoruilu ja panettelu tarkoittavat 2. Kor. 12:20:ssa, ja miksi ne ovat väärin?

V: Juoruilu on sellaisen kertomista toisesta, mitä ei tarvitse sanoa, vaikka se olisikin totta. Juoruilu on luottamuksen pettämistä, kuten Sananlaskujen kirjan 11:13,16:28 ja20:19 sanovat.

Riidat jatkuvat juoruilun vuoksi, kuten Sananlaskujen kirjassa26:20 todetaan.

Juoruilu on kiusaus, aivan kuten herkullisten ruokapalojen syöminen, kuten Sananlaskujen kirjassa 18:8 ja 26:22 todetaan.

Juoruilijoita nuhdellaan nimenomaisesti Roomalaiskirjeen 1:29 ja 1. Timoteuksen kirjeen 5:13 kohdissa.

Älä kuitenkaan masennu, kun ihmiset juoruavat sinusta ilkeästi; he tekivät samoin apostoli Johannekselle 3. Johanneksen kirjeen 10. jakeessa.

Panettelu liittyy läheisesti juoruiluun; se tarkoittaa negatiivisten asioiden sanomista toisista, jotka ovat joko tietoisesti vääriä tai joiden totuuden tai valheellisuuden tarkistamiseen puhuja ei ole vaivautunut. Panettelu eroaa siitä, että joku uskoo puhuvansa totta ja on väärässä. Imarteluun kuuluu väärien positiivisten asioiden sanominen toisista.

Raamattu ei koskaan kehota meitä pelkästään vähentämään panettelevia sanojamme; pikemminkin meidän ei tule olla lainkaan panettelua kielellämme, kuten Psalmi 15:3, Titukselle 3:2 ja Jaakobin kirje 4:11 osoittavat.

Kunnianloukkaus on Ilmestyskirjan 13:6:ssa mainitun pedon suosikkiväline.

Älä ihmettele, kun ihmiset panettelevat sinua; Jeesusta ja uskovia paneteltiin Psalmin 38:20; 56:5; 119:23 sekä 1. Pietarin kirjeen3:16 kohdissa. Vaikka toiset panettelevatkin kristittyjä, kristittyjen leskien ja muiden kristittyjen ei tarvitse antaa aihetta panetteluun, kuten 1. Timoteuksen kirjeen 5:14 osoittaa.

K: Miten Paavali saattoi 2. Kor. 12:21:ssä olla nöyryytetty korinttilaisten edessä?

V: Tämä ei tarkoita, että Paavali olisi ollut ylpeä heidän edessään. Pikemminkin Paavali saattoi tulla heidän silmissään nöyryytetyksi sairastumalla, sillä Paavali sairastui Galatiassa (Gal.4:13 ). Heille saattoi tuntua oudolta, että mies, jonka he olivat kuulleet parantavan muita, oli itse sairas. Itse asiassa Paavalin sairaus osoitti, että parantaminen ei johtunut Paavalin voimasta, vaan Jumalan voimasta.

K: Miksi ihmiset 2. Kor. 13:1,3, Matt. 18:16 ja 5. Moos. 19:15:n kohdalla taipuvat tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä heikoilla todisteilla, mutta eivät kykene tunnustamaan johtopäätöstä edes vahvojen todisteiden perusteella?

V: Tässä on kyseessä kolme tekijää. Ensinnäkin ihmiset päätyvät nopeasti, usein liian nopeasti, johtopäätökseen, johon he halusivat päätyä alusta alkaen. Ihmisillä voi olla vahvistusvinouma: he keskittyvät todisteisiin, jotka tukevat heidän jo tekemäänsä johtopäätöstä, ja sivuuttavat todisteet, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa. Toiseksi ihmiset eivät usein ole tietoisia siitä, että he tekevät näin. Kolmanneksi : vaikka henkilö huomaisi, että hän saattaa olla väärässä, ylpeys voi estää häntä myöntämästä mahdollista erehdystään. Uskottomat tekevät näin, ja uskovatkin. Tämä on heikkous, jonka meidän on tunnustettava itsessämme. Yksi tapa lieventää tätä heikkoutta on kuitenkin seurustella muiden uskovien kanssa, erityisesti niiden, joilla on erilainen tausta ja kasvatus kuin sinulla, ja ehkä voit auttaa heitä huomaamaan, missä he tekevät hätiköityjä johtopäätöksiä ja kärsivät vahvistusvinoumasta, ja he voivat puolestaan auttaa sinua.

K: Pitäisikö meidän 2. Kor. 13:2:n ja 1. Kor. 4:21:n perusteella koskaan uhkailla ihmisiä, mukaan lukien kristittyjä, kuten Paavali teki?

V: On olemassa sopiva aika ja paikka varoittaa ihmisiä kolmella tavalla.

1. Meidän ei pidä laiminlyödä velvollisuuttamme varoittaa muita siitä, mitä Jumala on sanonut ihmisten lähestyvästä tuhosta, jos he kieltäytyvät antamasta elämäänsä Kristukselle.

2. Aivan kuten viisaat vanhemmat asettavat lapsilleen sääntöjä ja seuraamuksia ja yritysjohdon edustajat asettavat työntekijöilleen tavoitteita, kannustimia (ja kielteisiä kannustimia), myös seurakunnan johtajien tulisi tehdä selväksi, mitä he odottavat yhteistyökumppaneiltaan.

3. Vieläkin enemmän: apostolina Paavalilla oli erityinen valta käskyttää, varoittaa ja nuhdella muita kristittyjä.

Valitettavasti joissakin kristillisissä seurakunnissa voi olla johtajia, jotka eivät johda ihmisiä Jumalan luo, ja jäseniä, jotka eivät seuraisi heitä, vaikka he niin tekisivätkin.

K: Mitä teet, kun huomaat 2. Kor. 13:3:n mukaisesti kristittyjä, jotka ovat vaikuttuneita vääristä asioista?

V: Huokailun lisäksi voit kärsivällisesti yrittää ohjata heitä kohti sitä, mikä on tärkeää. Kysy heiltä, kuinka tärkeitä jotkut asiat ovat heille vuosien päästä. Lisäksi on kuusi asiaa, joita voit tehdä.

Rukoile heidän puolestaan, jotta he pystyisivät keskittymään siihen, mikä on merkittävää, ja yhtä tärkeää, jotta he pystyisivät näkemään, mikä ei ole.

Rohkaise heitä, kun he keskittyvät tärkeisiin asioihin.

Korjaa heitä, kun he keskittyvät triviaaleihin tai pahoihin asioihin. Selitä kärsivällisesti, miksi meidän ei pitäisi keskittyä niihin asioihin.

Nuhtele heitä tarvittaessa, kun he jatkavat kiinnittymistä vääriin asioihin.

Ole itse esimerkki siitä, miten keskitytään tärkeisiin asioihin.

Tarkista nöyryydellä, oletko kenties itse se, joka on väärässä. Ehkä he ovat oikeassa tai ainakin osittain oikeassa.

K: Miten kuvailisit 2. Kor. 13:3:ssa mainitun ”heikkouden” roolia kristillisessä elämässä?

V: Kristillinen elämä on paradoksi. Meillä voi olla varmuus pelastuksesta, luottamus Jumalan huolenpitoon, ja voimme pyrkiä menestymään ja tekemään parhaamme Herralle. Silti meidän on luotettava Jumalaan, levättävä Hänen voimassaan, ei omassamme, ja tiedettävä, ettemme voi saavuttaa mitään ikuisesti merkittävää ilman Häntä.

Heikkous oli osa Paavalin elämää, ja heikkous on osa meidänkin elämäämme, huomasimmepa sen ja myöntäisimmepä sen tai emme.

Tunnusta syntisi Jumalan edessä ja tunnusta myös heikkoutesi. Rukoile Jumalan voimaa (koska tarvitset sitä) voittaaksesi heikkoudet elämässäsi.

Tajua itsellesi, että sinulla ei ole yksin kykyä tehdä kaikkea sitä, mitä Jumala on sinulle tarkoittanut, ja mikä vielä tärkeämpää, olla kaikkea sitä, mitä Jumala on sinulle tarkoittanut maan päällä. Mutta kun Jumalan voima vaikuttaa sinussa, sinulla ON voima tehdä kaikki se, mitä Jumala on sinulle tarkoittanut, ja olla kaikkea sitä, mitä Jumala on sinulle tarkoittanut.

Muiden suhteen: ole vapaa myöntämään, ettet ole täydellinen, ja ole valmis jakamaan heikkouksiasi. Älä kuitenkaan tee sitä harkitsemattomasti, heittämällä helmiä sikojen eteen. Älä myöskään kerro kiusauksistasi niin, että joku voisi käyttää sitä tietoa kiusatakseen sinua.

K: Milloin ”heikkous” ilmenee meissä (2. Kor. 13:3)?

V: Vankka tuki ja heikko tuki voivat näyttää samalta, kunnes niihin kohdistetaan kuormitusta. Samoin vankka usko ja heikko usko voivat näyttää muille samalta ja olla väärin luokiteltuja henkilön omassa mielessä, kunnes koetukset ja vaikeudet tulevat.

Mahdollinen vaino voi paljastaa, onko usko vankka vai ei. Entä jos ihmiset ajattelevat minusta huonommin, tai vielä pahempaa, jos julistan evankeliumia tai palvelen Jumalaa?

Riski tuntuu yleensä pienemmältä, jos et tee mitään. Jos Jumala haluaisi sinun tekevän jotain, mutta se olisi riskialttiimpaa kuin tekemättä jättäminen, luottaisitko riskin Jumalan käsiin, samalla kun olet varovainen, vai ajattelisitko, että elämäsi on kokonaan sinun omissa käsissäsi?

Vaikeudet voivat paljastaa, millaista uskoa meillä on. Laulat Herran ilosta, kun kaikki sujuu hyvin – kuten sinun kuuluukin. Mutta kun asiat eivät suju hyvin, tai kun sinä tai rakkaasi on kuolemaisillaan, onko laulusi lakannut? Vai pystytkö surun ja menetyksen edessä yhä laulamaan Herran ilosta? Kumpi laulutapa on tuskallisempaa demonien korville ja mieluisampaa Jumalalle?

K: Miten 2. Kor. 13:5–8:n mukaan tutkimme itseämme nähdäksemme, olemmeko uskossa?

V: Vaikka ihmisillä voi olla varmuus pelastuksesta, heillä voi olla myös väärennetty kääntymys ja väärä varmuus. Mistä tiedät, onko varmuutesi aito? Tai jos joku ei tunne varmuutta, hän voi ehkä tunnistaa, että häneltä puuttuu pelastus, tai sitten, että hänellä on pelastus, mutta häneltä puuttuu vain varmuus.

Oletko sitoutunut ottamaan Jeesuksen vastaan Herranasi ja Vapahtajasi? Uskotko, että Jeesus kuoli meidän syntiemme vuoksi ja nousi ruumiillisesti kuolleista (1. Kor. 15:1–6)? Uskotko siihen, mitä Jumala on opettanut meille Pyhissä kirjoituksissaan (1. Joh. 2:24)? Rakastatko Jumalaa etkä maailmaa (1. Joh. 2:15–16)? Vietätkö aikaa Jumalan kanssa, rukoilemalla ja lukemalla Hänen sanaansa? Vaikka et olekaan synnitön ja täydellinen (1. Johanneksen kirje 1:8), haluatko jättää syntisi taaksesi ja kasvaa seuraamaan Jumalaa entistä täydellisemmin (1. Johanneksen kirje 3:6–10)? Haluatko totella Jumalaa (1. Johanneksen kirje 2:4–6) ja vaeltaa valossa, ei pimeydessä (1. Johanneksen kirje 1:5–7)? Rakastatko muita (1. Joh. 2:9; 3:10; 4:20–21)? Oletko valmis jakamaan uskoasi muiden kanssa? Jos vastaukset ovat kaikki kyllä, niin olet kunnossa.

Mutta kuten joku kerran vitsaili: ”Jos sinua syytettäisiin kristityksi olemisesta, olisiko todisteita tarpeeksi tuomitsemaan sinut?”

Tämän korostamisen myötä Paavali vihjaa myös: ”Älkää tutkiko minua, vaan tutkikaa itseänne”.

K: Miksi Paavali sanoi 2. Kor. 13:6:ssa: ”Toivon, että huomaatte, ettemme ole epäonnistuneet kokeessa”, vaikka emme voi koskaan todella tietää, ovatko muut pelastuneet?

V: Paavali puhuu elämämme koettelemisesta Raamatun valossa. Vaikka yksikään kristitty ei ole synnitön maan päällä, aidot kristityt lähestyvät vähitellen yhä enemmän ja enemmän sitä absoluuttista päämäärää, joka on Kristuksen kaltaisuus. Juuri tätä koetta Paavali tarkoittaa.

K: Todistaako 2. Kor.13:14 , että kolminaisuus on totta?

V: Se viittaa siihen, että kolminaisuus on totta, mutta se ei tosin todista sitä. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ”kolmiyhteys” todistetaan tällä jakeella sekä Matteuksen evankeliumin 3:16–17; 28:19; Johanneksen evankeliumin 15:26; Roomalaiskirjeen 15:16; 1. Korinttolaiskirjeen 12:4–6; Efesolaiskirjeen 2:18; 3:14–17; 1. Tessalonikalaiskirjeen 1:3–5; Heprealaiskirjeen 9:14; Juudaksen kirjeen 20, 21; 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:13–14; 1. Pietarin kirjeen 1:2; ja Ilmestyskirjan 4:8.

Kolmiyhteisyys on osa kolminaisuusoppia, mutta jopa mormonit uskovat kolmiyhteisyyteen uskomatta kolminaisuuteen. (Huomaa, että vaikka mormonikirkko virallisesti kiistää kolminaisuuden, olen tavannut monia mormoneja, jotka tekevät vilpittömän virheen sanoessaan uskovansa kolminaisuuteen. He sanovat näin, koska eivät ymmärrä kolminaisuusoppia, ja uskovat yksinkertaisesti, että se tarkoittaa, että Kolme ovat yhdistyneet rakkaudessa, hengessä ja tarkoituksessa.) Kolminaisuusopin kuvaus löytyy Matteuksen evankeliumin 28:19 kohdasta.

K: Mistä tiedämme 2. Korinttolaiskirjeen perusteella, että nykyinen Raamattu on luotettava säilytys alkuperäisestä tekstistä?

V: Meillä on ainakin kolme hyvää syytä.

1. Jumala lupasi säilyttää sanansa Jesaja 55:10–11; Jesaja 59:21; Jesaja 40:6–8; 1. Pietarin kirje 1:24–25 ja Matteuksen evankeliumi 24:35.

2. Varhaiskirkon todistusaineisto. Varhaiskirkon kirjoittajat siteerasivat 2. Korinttolaiskirjeestä noin 312 kertaa ennen ensimmäistä Nikean kirkolliskokousta (vuonna 325 jKr.), viittauksia lukuun ottamatta. He siteerasivat 47 % 2. Korinttolaiskirjeestä, kun jakeiden osat laskettiin mukaan. Se on 120,8 jaetta yhteensä 257 jakeesta.

Seuraavassa on lueteltu ne Nikäan kirkolliskokousta edeltäneet kirjoittajat, jotka viittasivat 2. Korinttolaiskirjeen jakeisiin.

Antiokian Ignatius (n. 110–117 jKr.) lainaa 9 sanaa 18:sta 2. Korinttolaiskirjeen 4:18 ja sitä seuraavista jakeista. Kirje roomalaisille, luku 3, s. 74

Barnabaksen kirje (n. 70–130 jKr.) 18. luku, s. 148 viittaa 2. Korinttolaiskirjeeseen

Polykarpos (111–155 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 5:10a:n ensimmäiset 11/25 sanaa sekä 7 sanaa 22:sta Roomalaiskirjeen 14:10 ja sitä seuraavista jakeista. Polykarpoksen kirje filippiläisille, luku 6, s. 34

Polykarp (110–155 jKr.) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:14a:han (sekä Roomalaiskirjeen 8:11:n ensimmäiseen neljäsosaan) Polykarpin kirje filippiläisille, luku 2, s. 33

Polykarpos (110–155 jKr.) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 8:21b:hen (puolikas lainaus). Polykarpoksen kirje filippiläisille, luku 6, s. 34 (myös Roomalaiskirjeen12:17 )

Kirje Diognetukselle (n. 130–200 jKr.) luku 5, s. 27 (3/4 lainaus) lainaa 11 sanaa 16:sta 2. Korinttolaiskirjeen kohdasta6:10 .

Diognetukselle osoitettu kirje (n. 130–200 jKr.) 5. luku, s. 27 viittaa 2. Korinttolaiskirjeeseen 10:3; 6:9;6:10 ; ja4:12

Wienin ja Lugdunumin kristityt (177 jKr.) (ANF, osa 8), s. 781, viittaavat 2. Korinttolaiskirjeen 2:15:een

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) kirjoittaa 2. Korinttolaiskirjeestä teoksessaan ”Häresioiden vastustaminen”, kirja 2, 22:7: ”Sillä se, että taivaissa on hengellisiä olentoja, julistavat kaikki Pyhät Kirjoitukset äänekkäästi; ja Paavali todistaa nimenomaisesti, että on olemassa hengellisiä asioita, kun hän julistaa, että hänet vietiin kolmanteen taivaaseen, …” Hän lainaa myös 2. Korinttolaiskirjeen 7:7–9 Paavalin sanoina teoksessaan *Häresioiden vastustaminen*, 5. kirja, s. 3.1, s. 529.

Muratorian kanonissa (n. 190–217 jKr.) mainitaan Paavalin kaksi kirjettä korinttilaisille sekä Paavalin muut 11 kirjettä.

Aleksandrian Klemens (193–202 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 7:1:n Paavalin kirjoittamana. Stromata (193–202 jKr.), kirja 3, luku 11, s. 394

Tertullianus (198–220 jKr.) totesi teoksessaan Lihan ylösnousemuksesta, luku 40, että 2. Korinttolaiskirje oli apostoli Paavalin kirjoittama. Hän toteaa myös teoksessaan Siveydestä, luku 14, s. 89, että Paavali kirjoitti 2. Korinttolaiskirjeen 2:5–11.

Tertullianus (204/205 jKr.) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:10:een teoksessaan Viisi kirjaa Marcionia vastaan, kirja 5, luku 11, s. 454.

Hippolytos (222–235/6 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 12:2:ta Paavalin kirjoittamana teoksessaan ”Kaikkien harhaoppien kumoaminen”, kirja 5, luku 3, s. 54.

Hippolytos lainaa osan 2. Korinttolaiskirjeen 12:4:stä teoksessaan ”Kaikkien harhaoppien kumoaminen”, kirja 7, luku 14, s. 107–108

Theodotus, todennäköisesti montanisti (n. 240 jKr.), lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:18:n 19 kreikkalaisesta sanasta viimeiset 10. Otteita Theodotuksen teoksesta, luku 11, s. 44

Origenes (225–253/254 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:17,18 Paavalin kirjoittamana teoksessaan *Origenes *Celsusta vastaan*, kirja 6, luku 19, s. 582

Origenesin Johanneksen evankeliumin kommentaari (n. 227–240 jKr.) mainitsee Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. Hän mainitsee Paavalin kirjoittaneen 2. Korinttolaiskirjeen ja Johanneksen Ilmestyskirjan.

Novatianus (250/254–257 jKr.) siteerasi 2. Korinttolaiskirjeen 3:17:n viimeiset 3/5. Teos Kolminaisuudesta, luku 29, s. 641

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) lainaa ”toista kirjeitä korinttilaisille” teoksessaan ”Traktaatti 12”, kolmas kirja, luku 2.

Caesarean Firmilian (256 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 11:2:sta viimeiset 10 kreikkalaista sanaa 10:stä

Adamantius (n. 300 jKr.) sanoo, että apostoli kirjoitti korinttilaisille, ja lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 4:6. Hän viittaa myös 2. Korinttolaiskirjeen 1:20:een apostolin kirjoittamana.

Petauksen Victorinus (marttyyri 304 jKr.) (Korinttilaiskirjeet) mainitsee Vanhan ja Uuden testamentin teoksessaan ”Kommentaari pyhän Johanneksen Ilmestyskirjasta”, s. 345. Hän luettelee Paavalin kirjeet seuraavasti: Roomalaiskirje, Korinttolaiskirjeet, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Tessalonikalaiskirjeet, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje ja Timoteuksen kirjeet, ja lainaa 1. Timoteuksen kirjeen 3:15 luvussa 16, s. 345. Hän jatkaa lainaamalla 1. Korinttolaiskirjeen 15:53 sivulla 346

Aleksandrian Pietari (306,285–311 jKr.) parafraasee 2. Korinttolaiskirjeen 11:32–33. Kanoninen kirje, kanoni 9, s. 273

Methodius (n. 250–312 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 10:5. ”Puhe ylösnousemuksesta”, osa 3.2, luku 1, s. 371

Athanasius Aleksandrialainen (318 jKr.) sanoo, että 2. Korinttolaiskirjeen 5:10 on siunatun Paavalin kirjoittama. Sanan inkarnaatio, luku 56, s. 66–67.

Aleksandrian Aleksanteri (313–326 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 6:14 ja seuraavat (6/16 sanaa) sekä 6:15a (6/123 sanaa lainattuna) ja 2:9 apostolin kirjoittamina teoksessa ”Kirjeet arianilaisesta harhaopista”, 1. kirje, luku 7, s. 294–295

Heillä on 312 lainausta 2. Korinttolaiskirjeestä, mikä kattaa 47 % (120,8) kirjeen 257 jakeesta. Katso kaikki yksityiskohdat osoitteesta https://www.biblequery.org/Bible/BibleCanon/EarlyChristianNTQuotes.xlsx.

Nikaian kirkolliskokouksen jälkeen

Eusebiuksen Kirkkohistoria (323–340 jKr.)

Aleksandrian Athanasius (367 jKr.) luettelee Uuden testamentin kirjat juhlakirjeessään 39, s. 552

Hegemonius (4. vuosisata) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 2:9:ään. Hän myös lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 13:3:a Paavalin kirjoittamana ja kutsuu tätä apostoliksi. ”Disputation with Manes”, luku 42, s. 218

Optatus (4. vuosisata) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 3:3:een

Hilarius Poitiersilainen (355–367/368 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 13:4 sanoen: ”korinttilaisille hän [siunattu apostoli] kirjoittaa”. Teoksessa Kolminaisuudesta, kirja 9, luku 13, s. 159

Synopsis Scripturae Sacrae (350–370 jKr. tai 5. vuosisata) mainitsee Paavalin kaksi kirjettä korinttilaisille osana Uutta testamenttia. Se lainaa kolme neljäsosaa 2. Korinttolaiskirjeen 1:1:stä.

Skismaattinen Lucifer Cagliarista (370/371 jKr.)

Ankyran Marcellus (noin 374 jKr.)

Kappadokian Basileios (357–378/379 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 10:4 sanoin: ”Paavali kirjoittaa korinttilaisille”. Teoksessa On the Spirit, luku 16.37, s. 23

Laodikean (Frygiassa) synodi (343–381 jKr.) luettelee kanonissa 60, s. 159, Vanhan testamentin ja Uuden testamentin kirjat. Kanonissa 59, s. 158, todetaan, että kirkossa saa lukea ainoastaan Vanhan ja Uuden testamentin kanonisia kirjoja.

Ambrosiaster (vuoden 384 jKr. jälkeen)

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 13:3 Paavalin kirjoittamana luennossa 10.17, s. 62

Ambrose Milanolainen (370–390 jKr.)

Pacianus Barcelonasta (342–379/392 jKr.)

Amphilochius (394 jKr. jälkeen)

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 5:16:een Paavalin kirjoittamana teoksessaan Eunomiusta vastaan, kirja 6, luku 2, s. 184. Samoin Paavali korinttilaisille 2. Korinttolaiskirjeen 5:20:n osalta teoksessaan Eunomiusta vastaan, kirja 2, luku 14, s. 128–129

Sokea Didymos (398 jKr.)

Makarios/Symeon (4. tai 5. vuosisata)

Optatus (4. vuosisata)

Skismaattinen Lucifer Cagliarista, Sardiniasta (361–n. 399 jKr.) Ef 5:9,15

Epifanius Salamisista (360–403 jKr.)

Gaudentius (vuoden 406 jKr. jälkeen)

Johannes Krysostomos (392–407 jKr.) kirjoitti 30 saarnaa 2. Korinttolaiskirjeestä. Hän sanoo, että 2. Korinttolaiskirje on Paavalin kirjoittama.

Chromatius (407 jKr.)

Severianus (408 jKr. jälkeen)

Niceta Remesianus (366–n. 415 jKr.)

Orosius/Hosius Bragasta (414–418 jKr.) viittaa 2. Korinttolaiskirjeen 5:9–10:een apostoli Paavalin kirjoittamana. Puolustus pelagialaisia vastaan, luku 18, s. 140

Jerome (373–420 jKr.)

Hippon Augustinus (388–430 jKr.) lainaa 2. Korinttolaiskirjeen 2:15 teoksessaan Kasteesta, donatisteja vastaan, luku 39, s. 508

Eremitan Marcus (430 jKr. jälkeen)

Melitenen Akakios (n. 438 jKr.)

Kyrillos Aleksandrialainen (444 jKr.)

Aleksandrian käsikirjoitus [A] (n. 450 jKr.)

Hesychius Jerusalemin (450 jKr. jälkeen)

Quodvultdeus (n. 453 jKr.)

Theodoret Kyrosista (piispa ja historioitsija) (423–458 jKr.)

Aquitainen Prosper (Cassianuksen vastustaja) (426–465 jKr.)

Varimadum (445/480 jKr.)

Hegemonius (4. vuosisata)

Makarios/Symeon (4. tai 5. vuosisata)

Maximinus (4. tai 5. vuosisata)

Speculum (5. vuosisata)

Theodotus Ankyrasta (5. vuosisata jKr.)

Kaikki nämä ovat säilyneet nykypäivään asti.

Todisteita harhaoppisista ja väärennöksistä

Apostoliset säädökset (päivämäärä epävarma, noin 380 jKr.)

Marcion viittaa Tertullianuksen mukaan Roomalaiskirjeeseen.

Mani/Manes (262–278 jKr.) ”Kuten myös Paavali on antanut nämä lisätodistukset, että” ja lainaa osaa 2. Korinttolaiskirjeen 3:6–7:stä ja 1. Korinttolaiskirjeen 15:56:sta. (Manes puhuu) Väittely Manesin kanssa, luku 31, s. 203

Harhaoppinen Priscillianus (n. 385 jKr.)

Harhaoppinen Pelagius (416–418 jKr.)

Manikealainen harhaoppinen Faustus-Milevis (vuoden 383 jKr. jälkeen)

3. Varhaisimmat 2. Korinttolaiskirjeen käsikirjoitukset, jotka meillä on, osoittavat, että käsikirjoituksissa on pieniä eroja, mutta teologisesti merkittäviä virheitä ei ole lainkaan.

s. 46 Chester Beatty II, 100–150 jKr. 2. Kor. 1:1–11:10;11:12 –21;11:23-13:13 (95 % eli 254 jaetta 257:stä) sekä muita osia Paavalin kirjeistä ja Heprealaiskirjeestä. Teoksessa The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts on valokuva osasta p46:ta sivulla 192. Sivulla 197–198 todetaan myös, että laatu ja stichiometriset merkit osoittavat, että tämän on kirjoittanut ammattimainen kirjuri.

3. vuosisadan alkupuoli – 1936 – Frederic G. Kenyon teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts mukaan.

2. vuosisata, 200 jKr. – 1935 – Ulrich Wilken teoksen *The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts* mukaan.

vuosi 200 jKr. – 1968 – teoksen The Text of the New Testament mukaan.

81–96 jKr. – 1988 – Young Kyu Kim teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts mukaan.

Noin 200 jKr. – 1975 – Aland et al., kolmas painos.

Noin 200 jKr. – 1998 – Aland et al., neljäs tarkistettu painos.

2. vuosisadan alku–puoliväli – 1999 – Varhaisimpien Uuden testamentin käsikirjoitusten täydellinen teksti. Tämä perustuu osittain siihen, että käsiala on hyvin samankaltainen kuin Papyrus Oxyrhynchus 8:ssa (1. vuosisadan loppu tai 2. vuosisadan alku) ja Papyrus Oxyrhynchus 2337:ssa (1. vuosisadan loppu).

s. 46, kattaa 95 % 2. Korinttolaiskirjeestä eli 254 jaetta 257:stä.

s. 34 – 1. Kor. 16:4–7; 10; 2. Kor. 5:18–21; 10:13–14; 11:2, 4, 6–7 (7. vuosisata) Aleksandrialainen teksti.

7. vuosisata – 1968 – Uuden testamentin teksti.

Vaticanus [B] 325–350 jKr.

Sinaiticus [Si] 340–350 jKr.

Bohairilainen koptinkielinen [Boh] 3./4. vuosisata

Sahidinen koptilainen [Sah] 3./4. vuosisata

Goottilainen [Goth] 493–555 jKr.

Ephraemi Rescriptus [C] 5. vuosisata

Katso www.BibleQuery.org/2 Corinthians Manuscripts.html saadaksesi lisätietoja 2. Korinttolaiskirjeen varhaisista käsikirjoituksista.