< Raamatunkysymys Uudesta testamentista

K: Jos Jeesus on ainoa tie taivaaseen, miksi hänet sitten ristiinnaulittiin niin kauan historian alkamisen jälkeen? Jos hän on ainoa tie, miksi häntä ei lähetetty maan päälle ensimmäisen synnin jälkeen ristiinnaulittavaksi maailman syntien vuoksi?

V: Esität suuren kysymyksen, mutta anna minun laajentaa sitä hieman. Miksi Jeesus lähetettiin juuri tuona ajankohtana, eikä aikaisemmin tai myöhemmin? Roomalaiskirjeen 5:6 sanoo: ”Sillä juuri oikeaan aikaan … Kristus kuoli jumalattomien puolesta.” Vaikka Raamattu ei kerro, miksi juuri tämä oli paras ajankohta, voimme esittää arvailuja.

Ei liian aikaisin: Joku kysyi minulta kerran: ”Miksi Jumala ei vain tule alas ja näytä itseään kaikille?” Vastasin, että jos Jumala tulisi alas kaikessa kirkkaudessaan, me tuhoutuisi. Mutta Jumala on Kaikkivaltias, ja Hän voisi tulla alas peittäen kirkkautensa riittävästi, jotta Hänen suora läsnäolonsa ei tuhoaisi meitä. Jos Hän tulisi alas tavalla, joka pakottaisi meidät uskomaan, miten meillä voisi olla uskoa tai vapaata tahtoa tehdä päätös, joka ei olisi pakon alla? Mutta jos Jumala tulisi alas tavalla, jossa osa Hänen kirkkaudestaan olisi peitetty, ja Hän antaisi todisteita siitä, kuka Hän on, mutta ei niin ilmeisellä tavalla, että kaikkien olisi pakko uskoa halusivatpa he sitä tai eivät, kuinka monta kertaa Jumalan pitäisi tehdä niin? Entä jos Hän teki sen vain kerran, 2 000 vuotta sitten?

90 % myöhemmästä väestöstä: Arvioimme, että maapallolla on elänyt noin 32 miljardia (+/- 6 miljardia) ihmistä. Yli 90 % heistä on elänyt Kristuksen ajan jälkeen.

Oikeudenmukaisuus aikaisempia kohtaan: Jumala arvioi ihmisiä sen totuuden perusteella, joka heillä on; syntiä ei lasketa siellä, missä ei ole lakia (Roomalaiskirje 4:15; 5:13). Niinpä Kristuksen ennen eläneet ihmiset, kuten Abraham, Daavid jne., saattoivat pelastua Kristuksen kautta, vaikka Kristus ei ollut vielä tullut.

Rauhallisempi aika: Kristuksen aika oli suhteellisen rauhallinen jakso verrattuna sitä edeltäneisiin aikoihin, jolloin Rooma teki valloituksia, sekä sitä seuranneisiin aikoihin, jolloin käytiin Rooman ja Parthian välisiä sotia ja eurooppalaiset barbaarit tunkeutuivat Rooman valtakuntaan. Katso www.BibleQuery.org/History/Calamities/Wars.html, jos haluat lisätietoa tuon ajan sodista.

Paras aika laajentumiselle: Roomalaiset rakensivat laajan tieverkoston, ja jos Jeesus olisi tullut ennen tätä aikaa, evankeliumin levittäminen eri maihin olisi ollut paljon vaikeampaa.

Aineiston säilyminen: Jos se olisi tapahtunut paljon aikaisemmin, meillä olisi ehkä paljon vähemmän käsikirjoituksia, jotka osoittavat Uuden testamentin luotettavuuden. Jos se olisi tapahtunut vuosisatoja myöhemmin, meillä olisi ehkä enemmän, mutta silti meillä on yli 10 000 kreikankielistä Uuden testamentin käsikirjoitusta ja fragmenttia. Varhaisin niistä on muuten John Rylandsin papyrus, joka on peräisin vuosilta 110–138 jKr. Tässä on muita käsikirjoituksia, joita meillä on.

Pelkästään niiden käsikirjoitusten perusteella, jotka on kirjoitettu ennen Marcus Aureliuksen vainoa vuonna 177 jKr. ja jotka ovat säilyneet, meillä on 97 % Johanneksen evankeliumista (855/878 jaetta) sekä 70 % Paavalin kirjeistä ja Heprealaiskirjeestä.

Eusebiuksen teoksessa ”Kirkkohistoria” (318 jKr.) 1. kirja, luku 2, s. 84 annetaan erilainen mutta täydentävä vastaus. Hän toteaa yksinkertaisesti, että evankeliumia ei saarnattu aikaisemmin, koska syntinen ihmiskunta ei ollut vielä valmis siihen. Nicene and Post-Nicene Fathers, toinen sarja, osa 1, s. 84

Tähän liittyvä kysymys on se, että jopa niiden ihmisten kohdalla, jotka elivät Jeesuksen jälkeen, jos he kuolivat ennen kuin olivat kuulleet evankeliumia, tilanne on heidän osaltaan sama kuin jos he olisivat eläneet ennen Jeesusta. Entä he? Katso lisätietoja aiheesta osoitteesta www.BibleQuery.org/Doctrine/NeverHeardTheGospel/WhatAboutThoseWhoDiedBeforeHearingTheGospel.html.

K: Kuinka Jumala saattoi kuolla?

V: Jeesus oli täysin ihminen ja täysin jumalallinen. Jeesus otti ihmisluonnon täyttääkseen tehtävänsä kuolla meidän syntiemme vuoksi. Jeesuksen ihmisluonto surmattiin ristillä. Monia asioita voidaan selittää luonnonvertauksilla, mutta inkarnaatiolle – sille, kun Jumala tuli maan päälle elämään ihmisenä – ei ole luonnollista vastinetta.

Historiallisesti tähän pakanalaisten esittämään vastalauseeseen vastattiin Arnobiuksen teoksessa *Against the Heathen* (297–303 jKr.) 1. kirjan 60. luvussa, s. 430–431.

K: Silmäilin artikkelianne aiheesta ”Jeesus on Jumala”. Myönnän, etten löytänyt sieltä mitään, mikä olisi ristiriidassa sen selkeän, toistuvan ja virallisen messiaanisen ja apostolisen opetuksen kanssa, jonka mukaan Jeesus on ontologisesti ihminen –

Joh. 8:40, mutta nyt te yritätte tappaa minut, ihmisen [ἄνθρωπος], joka olen kertonut teille totuuden, jonka kuulin Jumalalta.

Apostolien teot 2:22, 23  ”Israelin miehet [Aνδρες], kuulkaa nämä sanat: Jeesus Nasaretilainen, ihminen [ἄνδρα], jonka Jumala on teille todistanut voimallisilla teoilla, ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala teki hänen kauttaan teidän keskuudessanne, kuten te itse tiedätte – 23 tämän Jeesuksen, joka luovutettiin Jumalan ennalta määräämän suunnitelman ja ennalta tietämyksen mukaisesti, te ristiinnaulitte ja surmasitte laittomien miesten käsin”

1 Kor 15:21 Sillä niinkuin kuolema tuli [δι’] ihmisen [ἄνθρωπος] kautta, niin myös kuolleiden ylösnousemus on tullut [δι’] ihmisen [ἄνθρωπος] kautta.

1. Tim. 2:5 Sillä on yksi Jumala, ja on yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen [ἄνθρωπος] Kristus Jeesus,

Minulla on kysymys, jonka uskon menevän asian ytimeen –

Voiko Jeesus toimia täysin itsenäisesti ILMAN ruumiillistunutta jumaluutta (aivan kuten sinä, minä ja kaikki ihmiset teemme)?

V: Raamattu ei sano sitä nimenomaisesti, mutta on olemassa joitakin yleisiä teologisia käsitteitä, jotka ohjaavat ajatteluamme.

Jeesus ei ollut puoliksi ihminen ja puoliksi Jumala. Pikemminkin Hän oli 100-prosenttisesti Jumala ja 100-prosenttisesti ihminen. Kolossalaiskirje 1:19 osoittaa, että Jeesuksella oli jumaluuden ”täyteys”. Heprealaiskirje 4:15 opettaa, että Jeesus oli ihminen, jota voitiin kiusata kaikin tavoin, ja Hänellä oli kaikki, mitä meilläkin on, paitsi että Hän oli synnitön.

Toisaalta ei ole olemassa kahta Jeesusta: yhtä inhimillistä ja toista jumalallista. On vain yksi Jeesus.

Mitä tulee kaikkiin yksityiskohtiin siitä, miten tämä tapahtui, Jumala ei ole kertonut niitä meille; se on osa inkarnaation mysteeriä.

K: Kuka tarkalleen ottaen tappoi Jeesuksen?

V: Siihen, kuka tappoi Jeesuksen, on kaksi vastausta.

1. Jotkut Pontius Pilatuksen alaisuudessa toimineet roomalaiset sotilaat surmasivat Jeesuksen. Kaikissa etnisten ryhmissä on hyviä ja pahoja ihmisiä, eikä se, että italialainen maaherra määräsi Jeesuksen kuoleman, ole mikään syy vihata italialaisia. Lisäksi paha juutalainen ylipappi (jonka roomalaiset olivat asettaneet virkaansa) pidätti Jeesuksen ja toi hänet sanhedrinin eteen. He luovuttivat hänet roomalaisille. Muuten, Paavali, Pietari, Johannes, Matteus, Juuda ja Jaakob olivat kaikki juutalaisia. Sanoa, että tietty pieni juutalaisten ryhmä oli paha, ei ole sen enempää antisemitististä kuin sanoa, että Hitler ja hänen kätyrinsä olivat pahoja, on saksalaisvastaista. (Olen ensimmäinen myöntämään, että koko natsismi oli saatanan äärimmäisen paha väline, ja olen itse osittain saksalainen. Haluan kuitenkin myös huomauttaa, että monet saksalaisamerikkalaiset liittyivät armeijaan ja taistelivat Hitleriä vastaan.) Samoin jotkut juutalaiset olivat pahoja, mutta toiset, kuten Pietari ja Paavali, olivat hyviä. Jopa jotkut juutalaiset, jotka eivät tulleet kristityiksi, kuten Josephus, kunnioittivat silti Jeesusta ja hänen velipuoltaan Jaakobia.

2. Toinen, yhtä tärkeä vastaus on, että sinä, minä ja kaikki muut yhdessä tapoimme Jeesuksen. Jeesus tiesi, mitä oli tapahtumassa, ja Jeesus olisi voinut paeta kovaa vauhtia Getsemanen puutarhasta. Kukaan ei olisi tappanut Jeesusta, sillä Hän olisi helposti voinut paeta ja kadota. Mutta Jeesus päätti tietoisesti jäädä ja kuolla kauhealla tavalla ristillä uhrina meidän syntiemme puolesta. Joten jos haluat syyttää jotakuta siitä julmasta, epäoikeudenmukaisesta kuolemasta, joka antoi meille ihanan lahjan, ikuisen elämän, syytä Jeesusta!

”Katsokaamme Jeesukseen, uskomme alkuunpanijaan ja täyttäjään, joka ilon vuoksi, joka hänelle oli asetettu, kesti ristin, halveksi sen häpeän ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2 NIV)

K: Milloin ihmiset alkoivat ajoittaa tapahtumia sen vuoden mukaan, jolloin Jeesuksen oletettiin syntyneen?

V: Ennen tätä tapahtumia ajoitettiin yleensä kuninkaan hallitusvuoden mukaan. Toiset ajoittivat tapahtumia Aadamin oletetun luomisen vuodesta, 1. syyskuuta 5509 eKr.

Skeptisessä teoksessa Asimov’s Guide to the Bible (s. 786) todetaan, että Jeesuksen aikana roomalaiset laskivat vuosia ”A.U.C.”:n eli [Rooman] kaupungin perustamisvuoden mukaan. Rooma perustettiin vuonna 753 eKr. Sivulla 787 Asimov toteaa, että skytiläinen munkki- -tähtitieteilijä Dionysius Exiguus Roomasta, joka kuoli noin vuonna 544 jKr, ajatteli virheellisesti, että Kristus syntyi vuonna 1 jKr. Teoksessa *Manuscripts of the Greek Bible* (s. 49) todetaan, että ajanlaskun aloittaminen Kristuksen syntymästä otettiin käyttöön Hippolytuksen toimesta 3. vuosisadalla. Tätä ei hyväksytty yleisesti, sillä jotkut bysanttilaiset kirjureet eivät noudattaneet sitä ennen 14. vuosisataa. Myös Justin Martyrin Ensimmäisessä puolustuskirjassa (luku 46, s. 178) mainitaan – vaikkakaan se ei ole virallinen ajoitusjärjestelmä – että Jeesus syntyi 150 vuotta sitten.

K: Mistä Uudessa testamentissa peräisin olevat termit ”Vanha testamentti” ja ”Uusi testamentti” ovat peräisin?

V: Tertullianus oli ilmeisesti ensimmäinen, joka loi nämä sanat latinaksi vuonna 207 jKr. teoksessaan ”Marcionia vastaan”, 4. kirjan 6. luvussa.

K: Miten puolustan tätä väitettä: Evankeliumit sisältävät jonkin verran totuutta, mutta 2. vuosisadan kirjureet lisäsivät niihin osia luodakseen Jeesuksen, jota 1. vuosisadan kristityt eivät koskaan tunteneet. Toisin sanoen fyysinen ylösnousemus ja Jeesus ”Jumalan Poikana” lisättiin myöhemmin, kaukana tapahtumista, jotka todella sattuivat.

V: Sallikaa minun ensin muotoilla kysymyksenne uudelleen ja vastaa sitten siihen. Skeptikot väittävät usein, että kirjoittajat eivät kirjoittaneet sitä, mitä he kirjoittivat, vaikka tällaiselle väitteelle ei ole minkäänlaista perustetta. Miten siis objektiivinen henkilö voisi tietää, oliko ilmaisu ”Jumalan Poika” ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tuntema vai ei?

a) Ensinnäkin on ymmärrettävä, että todistustaakka on niillä, jotka kyseenalaistavat tekstin aitouden. Jos he eivät pysty esittämään mitään todisteita, voimme lopettaa keskustelun tähän.

b) Toiseksi heidän pitäisi lisätä ilmaisu ”Jumalan Poika” moniin kohtiin, sillä se on yleinen Uudessa testamentissa. Markuksen evankeliumin 1:1:n lisäksi se esiintyy juuri näissä kohdissa evankeliumeissa, Ilmestyskirjassa ja muissa kuin Paavalin kirjeissä.

Mt 3:17; 17:5; Mk 1:11; Luuk. 9:35; 2. Piet. 1:17 (Isä sanoo: ”Tämä on minun rakas Poikani”)

Mt 4:3, 6; 8:29; 14:33; 16:16; 26:63; 27:40, 43, 54

Mk 3:11; 5:7; 15:39

Luuk. 1:32,35; 4:3,9,41; 8:28; 22:70

Joh 1:18,34,49; 3:16,17,18,35; 5:23 (viitattu); 5:25; 6:69; 9:35; 10:36; 11:4,27; 17:1 (viitattu); 19:7; 20:31; 1 Joh. 1:3,7; 2:22,23 (viitattu); 3:8,23; 4:9,10,14,15; 5:5,9,10 (2 kertaa), 11,12,13 (2 kertaa), 20; 2 Joh. 3,9; Ilm. 2:18.

c) Meidän ei kuitenkaan tarvitse pysähtyä tähän. Mitä todisteita meillä voisi olla siitä, että kristityt uskoivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika, kun meillä ei ole Raamatun kopioita ennen vuotta 117 jKr.? Meillä on varhaiskirkon kirjoittajat.

”Mutta Pojastaan Herra puhui näin: ’Sinä olet minun Poikani, tänään minä sinut olen synnyttänyt.’” 1. Klemens, luku 36, s. 15. Rooman Klemens kirjoitti vuosina 96–98 jKr., ja olemme hyvin varmoja tästä ajankohdasta. Ensimmäinen vuosisata päättyi vuoden 100 jKr. lopussa, joten tämä kumottaa väitteen.

Maininta ”Hänen Pojastaan, heidän välillään vallitsevan suhteen/talouden mukaisesti.” Mathetes Diognetukselle, luku 8, s. 28 (n. 130–200 jKr.)

”Antoi oman Poikansa lunnaaksi meidän puolestamme…” Mathetes Diognetukselle, luku 8, s. 28 (n. 130–200 jKr.)

”Se, joka on ikuinen ja jota nykyään kutsutaan/pidetään Pojana” Mathetes to Diognetus, luku 11, s. 29

”Hänen ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta” Polycarpin marttyyrikuolema, luku 20, s. 43

”Jeesus Kristus… joka on sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika” Ignatiuksen kirje efesolaisille, luku 20, s. 58 (Emme tiedä, milloin apostoli Johanneksen opetuslapsi Ignatius kirjoitti tämän, mutta hän kuoli joko vuonna 107 tai 116 jKr.)

Jeesus julisti itsensä Jumalan Pojaksi. Barnabaksen kirje, luku 7, s. 141 (n. 70–130 jKr.) Katso myös luku 5, s. 139, 140, luku 12, s. 145

”Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä sekä Jeesus Kristus itse, joka on Jumalan Poika,…” Polykarpoksen kirje filippiläisille, luku 12, s. 35. Emme tiedä, milloin Polykarpos kirjoitti tämän, mutta hänet teloitettiin marttyyrina vuonna 155 jKr. Irenaeus, joka kirjoitti vuosina 182–188 jKr., mainitsee Polykarpoksen kirjeen filippiläisille teoksessaan ”Häresioiden vastustaminen”, kirja 3, luku 3.4, s. 416.

”Kristus, jota kutsuttiin Jumalan Pojaksi ennen aikojen alkua, … jotta Hän voisi puhdistaa meidät verellään, … ja esittää meidät puhtaina poikina Isälleen.” Irenaeus Lyonilainen (182–188 jKr.) teoksessa Fragment 39, s. 575

Uskoivatko he, että Jeesus oli Jumala?

Todellinen kysymys tässä on, pitivätkö varhaiskristityt Jeesusta Jumalana vai eivät. Tässä on todisteita siitä, että he pitivät:

Ignatius (kuollut 107 tai 116 jKr.) kirjoitti usein Kristuksesta Jumalana. Esimerkiksi hän kirjoitti ”Jumalan verestä” Efesolaisille osoittamansa kirjeen 1. luvussa.

Apostolien opetuslapsi Mathetes Diognetukselle (n. 130–200 jKr.) kirjoitti teoksensa ”Mathetes Diognetukselle” 7. luvussa Kristuksesta, joka lähetettiin kuninkaana, Jumalana, ihmisenä ja pelastajana.

Justin Martyr (n. 138–165 jKr.)

”Viisauden Sana, joka on itse tämä Jumala, jonka on synnyttänyt kaiken luoja, …” Keskustelu Tryfonin kanssa, luku 61. Katso luvut 55, 56, 59, 62–64, 66, 74–78.

Melito Sardisilainen (kuollut 180 jKr.) sanoi ristiinnaulitsemisesta, että ”Jumala on murhattu”.

Teofilus, Antiokian piispa (168–181/188 jKr.) ”Sillä pyhä kirjoitus itse opettaa meille, että Aadam sanoi kuulleensa äänen. Mutta mikä muu tämä ääni on kuin Jumalan Sana, joka on myös Hänen Poikansa?” Kirje Autolykukselle, kirja 2, luku 22.

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) kirjoitti teoksessaan ”Irenaeus Against Heresies”, kirja 3, luku 19.2, s. 449: ”Jeesus on itsessään, omasta oikeudestaan, … Jumala ja Herra, …”

Jopa kristinuskon viholliset todistavat, että kristityt palvoivat Jeesusta Jumalana.

Plinius Nuorempi (maaherra ja kristittyjen vainoaja vuonna 112 jKr., kirjoittaessaan keisari Trajanukselle): ”Heillä [kristityillä] oli tapana kokoontua tiettynä päivänä ennen aamunkoittoa, jolloin he lauloivat vuorotellen säkeittäin ylistyslaulun Kristukselle, ikään kuin jumalalle, ja sitoutuivat juhlallisella valalla olemaan tekemättä mitään pahoja tekoja…”

Lucianus (2. vuosisadan satiirikko): ”Kuten tiedätte, kristityt palvovat tähän päivään asti miestä – sitä merkittävää henkilöä, joka toi heille uudet rituaalit ja joka ristiinnaulittiin sen vuoksi… Katsokaas, nämä harhaanjohdetut olennot…” (Peregrinen kuolema 11)

Tämä on merkittävää, sillä eräässä virallisessa roomalaisessa kyselyssä todetaan, että kristityt palvoivat Kristusta jumalana jo vuonna 112 jKr.

K: ”Lyhyesti sanottuna, ajan kuluessa apokalyptinen käsitys ruumiin ylösnousemuksesta muuttui sielun kuolemattomuuden opiksi. Tuloksena syntyi usko taivaaseen ja helvettiin, usko, jota ei löydy Jeesuksen tai Paavalin opetuksista, vaan jonka keksivät myöhemmin kristityt, jotka tajusivat, ettei Jumalan valtakunta koskaan tulisi tähän maailmaan. Tästä uskosta tuli vakiintunut kristillinen oppi, ikuisesti.” *Jesus, Interrupted*, s. 266

A: Luin uudelleen tämän lainauksen ympärillä olevat kohdat varmistaakseni, että ymmärsin oikein: Ehrman uskoo, etteivät varhaiset kristityt uskoneet taivaaseen tai helvettiin. On hieman epäselvää, väittääkö Ehrman myös, että myöhemmät kristityt keksivät sielun kuolemattomuuden, mutta joka tapauksessa hän sanoo, että se oli tuntematon asia Jeesukselle, Paavalille tai oletettavasti ensimmäisille kristityille.

Ehkä minun ei olisi pitänyt olla, mutta olin järkyttynyt siitä, kuinka tietämättömältä tämä väitetty Uuden testamentin asiantuntija vaikutti. Puhutaanpa ensin sielun kuolemattomuudesta. Jo kauan ennen Mooseksen aikaa egyptiläiset balsamoivat ruumiinsa muumioiksi, koska he uskoivat sielun kuolemattomuuteen. Muinaiset sumerilaiset osoittivat Inannan ja Dumuzin myytissään yleisesti hyväksyttyä uskoa sielun kuolemattomuuteen. Myös sumerilaisessa Dilmun-runossa, joka on peräisin vuodelta 2400 eKr., mainitaan paikka nimeltä Dilmun, jossa jumalat ja kuolemattomuuden saavuttanut ihminen Ziusudra asuivat. Monissa Jeesusta edeltävissä juutalaisissa kirjoituksissa, mukaan lukien 2. Makkabealaiskirja 12:44 ja 1. Enochin kirja, puhutaan kuolleiden tietoisuudesta. Vanhan testamentin Jesaja 53:8–9:ssä kärsivä palvelija erotettiin elävien joukosta ja ”hänelle osoitettiin hauta jumalattomien joukossa”, mutta 53:10:ssä sanotaan: ”hän näkee jälkeläisensä ja pidentää päivänsä”. Jopa 1. Korinttolaiskirjeessä, jonka Ehrman myöntää Paavalin kirjoittaneen, on kokonainen luku kuolleiden ylösnousemuksesta (luku 15). Paavali käsittelee myös kuolemattomuuttamme 2. Korinttolaiskirjeen 5:1–8:ssa. Jopa teoksessa ” ” mainitut Ehrmanin rakastamat gnostikot uskoivat hengellisille ihmisille tarkoitettuun ylimaalliseen, aineettomaan tuonpuoleiseen.

Mitä tulee taivaaseen ja helvettiin, kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli Elysionin niityt siunatuille ja Tartarus kirotuille. Kristusta edeltävät juutalaiset kirjoitukset, kuten 1. Enochin kirja, kertovat Sheolin (haudan) kahdesta osastosta: vankilasta jumalattomille ja paratiisista vanhurskaille. Jeesus puhui evankeliumeissa itse asiassa enemmän helvetistä kuin taivaasta. On mielenkiintoista, että Jeesus käyttää tunnettua termiä ”paratiisi” puhuessaan ristillä olevan varkaan kanssa. 1. Pietarin kirjeen 3:19 mainitsee vankilassa olevat henget.

Yhteenvetona voidaan todeta, että monet pakanat uskoivat sielun kuolemattomuuteen sekä eräänlaiseen taivaaseen ja helvettiin. Kristusta edeltäneet juutalaiset uskoivat vankilaan ja paratiisiin. Paavalin varhaisissa kirjeissä opetettiin kuolemattomuutta, taivasta ja helvettiä. Jopa gnostikot uskoivat itselleen aineettomaan tuonpuoleiseen. Silti uskomattomalla tavalla Ehrman väittää, että sielun kuolemattomuus sekä ruumiittomat taivas ja helvetti ovat kristittyjen ”myöhempiä keksintöjä”.

K: Raamatun käsikirjoitusten lisäksi, mitä todisteita on siitä, että varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen kuolleen lunnaana meidän syntiemme puolesta?

V: Vaikka todistustaakka on niillä, jotka väittävät tekstien vääristelyä, ja heidän on esitettävä todisteita väitteilleen, tässä on varhaiskristillisten kirjoittajien todisteita siitä, että varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen kuolleen lunnaana sovittaakseen syntimme.

”Kuinka kallisarvoista se [Jeesuksen] veri onkaan Jumalalle, joka, vuodatettuna meidän pelastuksemme vuoksi, on tuonut katumuksen armon koko maailman eteen.” 1. Klemens, luku 7, s. 7 (96–98 jKr.)

”Antoi oman Poikansa lunnaaksi meidän puolestamme…” Mathetes Diognetukselle, luku 8, s. 28 (n. 130–200 jKr.)

”…Herra Jeesus Kristus, joka meidän syntiemme tähden kärsi jopa kuolemaan asti, [mutta] ’jonka Jumala herätti kuolleista, irrottamalla haudan siteet.’” Polykarpoksen kirje filippiläisille, luku 1, s. 33 (Polykarpos marttyyrikuoli n. 155 jKr.)

Katso tiedostosta www.BibleQuery.org/History/ChurchHistory/WhatEarlyChristiansTaughtOnDoctrine.html (tai .docx) Sardiksen Meliton (170–180 jKr.), Aleksandrian Klemensin (193–217/220 jKr.) sekä Tertullianus (198–220 jKr.), Hippolytos (225–235/6 jKr.), Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) ja Athanasius (318 jKr.). On myös muita lainauksia siitä, kuinka Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme.

K: Raamatun käsikirjoitusten lisäksi, mitä todisteita on siitä, että varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen nousseen kuolleista?

V: Todistustaakka on niillä, jotka katsovat näiden olevan Raamattuun myöhemmin lisättyjä osia: heidän on osoitettava, että ne on lisätty myöhemmin. Tässä on kuitenkin todisteita varhaiskristillisiltä kirjoittajilta siitä, että varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen nousseen kuolleista.

”Tarkastelkaamme, rakkaat, kuinka Herra jatkuvasti osoittaa meille, että tulevaisuudessa tapahtuu ylösnousemus, jonka ensimmäiseksi hedelmäksi Hän on tehnyt Herran Jeesuksen Kristuksen herättämällä Hänet kuolleista.” 1. Klemensin kirje, luku 24, s. 11 (96–98 jKr.)

Jeesus nousi kuolleista. Barnabaksen kirje, luku 15, s. 147 (n. 70–130 jKr.)

”…Herra Jeesus Kristus, joka kärsi jopa kuolemaan asti meidän syntiemme tähden, [mutta] ’jonka Jumala herätti kuolleista, irrottamalla haudan siteet.’” Polykarpoksen kirje filippiläisille, luku 1, s. 33 (Polykarpos marttyyrikuoli n. 155 jKr.)

”Jeesus Kristus, … hänen kärsimyksessään ja ylösnousemuksessaan.” Ignatiuksen kirje efesolaisille, luku 20, s. 57

Jeesuksen syntymä, kärsimys ja ylösnousemus. Ignatiuksen kirje magnesialaisille, luku 11, s. 64

Irenaeuksen teos ”Häresioita vastaan” 5:7:1. (182–188 jKr.) ”Samoin kuin Kristus nousi kuolleista lihallisessa olemuksessaan ja osoitti opetuslapsilleen naulanjäljet ja haavan kyljessään (nämä ovat merkkejä siitä lihasta, joka nousi kuolleista), niin ’hän myös’, sanotaan, ’nostaa meidät ylös omalla voimallaan’.”

K: Jotkut liberaalit kriitikot katsovat, että vaikka seitsemän Paavalin kirjettä on saman kirjoittajan laatimia (Room., 1. ja 2. Kor., Gal., Fil., 1. Tess., Filem.), he väittävät, että seitsemän muuta kirjettä on eri kirjoittajien laatimia (Ef., Kol., 2. Tess., 1. ja 2. Tim., Tit. ja Hepr.). Heprealaiskirjeessä ei tietenkään väitetä, että se olisi Paavalin kirjoittama.

V: Heillä on neljä syytä näille väitteilleen. Mikään näistä syistä ei kuitenkaan pidä vettä.

Pitkien lauseiden pituus (Ef ja Kol): Uuden testamentin alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä ei ollut välimerkkejä, joten pituuden arvioiminen on ongelmallista. Mutta olettaen, että tutkijoilla ei ole epäilyksiä, Efesolaiskirjeen 1:3–6, 1:7–10, 1:11–12 ja 13–14 eivät ole yksi vaan neljä lausetta, Alandin ym. teoksen The Greek New Testament, 4. tarkistettu painos (1998) mukaan. Samaa mieltä on myös Nestle-Alandin teos *Novum Testamentum Graece* (1993). Ehrman ei koskaan maininnut lähdettä sille, miksi hän väitti varmuudella, että kyseessä oli vain yksi lause. Kuitenkin 23 vuotta aiemmin, vuonna 1975 julkaistussa Alandin ym. teoksen *The Greek New Testament* kolmannessa painoksessa ne esitettiin yhtenä lauseena, joten oletan, että Ehrman käytti paljon vanhempaa, vanhentunutta versiota. Toisaalta alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä ei ollut välimerkkejä, joten perustella väitettä sillä, mihin 1900-luvun lopun ihmiset ajattelivat pisteiden kuuluvan – ennen kuin he muuttivat mieltään – on parhaimmillaankin hatara perustelu.

Keskimääräinen lauseen pituus (Ef ja Kol): Nykyisten tutkijoiden tavan mukaan lauseita jaettaessa Efesolaiskirjeen ja Kolossalaiskirjeen keskimääräinen lauseen pituus (vastaavasti 37,3 ja 35,2 sanaa) on pidempi kuin muiden kirjojen keskimääräinen lauseen pituus (25,8, 23,4, 26,0, 21,7, 26,7, 29, 31,7, 22,7, 23,2, 24,2 ja 25,8) Paavalin muissa kirjeissä järjestyksessä. Kuitenkin keskimääräinen lauseen pituus on 35,8, 35,6 ja 32, sanaa Roomalaiskirjeen luvuissa 1–5, 1. Korinttolaiskirjeen luvussa 1 ja 2. Korinttolaiskirjeen luvuissa 6–10. Näin ollen lyhyempien mutta syvällisten Efesolaiskirjeen ja Kolossalaiskirjeen sekä Roomalaiskirjeen lukujen 1–5, 1. Korinttolaiskirjeen luvun 1 ja 2. Korinttolaiskirjeen lukujen 6–10 välillä on vain vähän eroa.

Erilaiset sanat (2. Tess., 1., 2. Tim., Tit.): Voisihan joku tutkia kirjoituksiani Uuden testamentin käsikirjoituksista, kultteista ja suhteesta Jumalaan ja käyttää samaa menetelmää päätelläkseen, että olin kolme eri henkilöä. Ihmiset käyttävät erilaisia sanoja keskustellessaan eri aiheista. Vasta silloin, kun samalle asialle on useita sanavaihtoehtoja ja eri sanoja suositaan, tällä voisi olla merkitystä. Esimerkiksi aikaisemmissa kirjeissä, jotka on osoitettu kokonaisille seurakunnille, mainitaan enemmän nimiä. Pitäisikö nimet siis jättää laskennan ulkopuolelle? Pastoraalikirjeissä Paavali puhuu Timoteuksen äidistä ja isoäidistä sekä siitä, kuinka Timoteus ja Titus nimittävät vanhimpia ja diakonit – pitäisikö nämä keskustelut jättää pois? Kun vaino oli jatkunut jonkin aikaa, Paavali puhuu pastoraalikirjeissä leskien huolenpidosta enemmän kuin aikaisemmissa kirjeissä. Pitäisikö tämäkin jättää pois? – ja niin edelleen.

Uskon kuvaus: On väitetty, että usko tarkoittaa Paavalin aikaisemmissa kirjeissä Kristuksen kuoleman luottavaan hyväksymiseen, ja myöhemmissä kirjeissä joukkoa uskomuksia ja dogmaattisia käsityksiä. Itse asiassa se tarkoittaa molempia molemmissa kirjejoukoissa. Se tarkoittaa joukkoa uskomuksia ja käsityksiä Gal 1:23; Ef 4:5; Ef 4:13

Se tarkoittaa Kristuksen kuoleman hyväksymistä 2. Tim. 1:5; 2. Tim. 3:15; Tit. 3:15

Usko tarkoittaa opillisia uskomuksia Paavalin varhaisissa kirjeissä

Gal 1:23 ”He olivat vain kuulleet sanan: ’Se mies, joka ennen vainosi meitä, saarnaa nyt sitä uskoa, jonka hän kerran yritti tuhota.’”

Ef 4:5 ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste”

Ef 4:13 ”kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa ja tulemme kypsiksi,”

Usko tarkoittaa luottavaista hyväksymistä Paavalin myöhemmissä kirjeissä

2. Tim. 1:5 ”Muistan sinun vilpittömän uskon, joka oli ensin sinun isoäidilläsi Loiksella ja äidilläsi Euniceella, ja olen vakuuttunut, että se on nyt myös sinussa.”

2. Tim. 3:15 ”jotka tekevät sinut viisaaksi pelastukseen Kristukseen Jeesukseen kohdistuvan uskon kautta.”

Tit 3:15 ”Tervehdi niitä, jotka rakastavat meitä uskossa.”

Usko voidaan ymmärtää joko toisella tai molemmilla tavoilla

1 Kor 15:1–2, 14, 17: ”Nyt, veljet, haluan muistuttaa teitä evankeliumista, jonka saarnasin teille, jonka te otitte vastaan ja johon olette perustaneet uskonne. Tämän evankeliumin kautta te pelastutte, jos pidätte lujasti kiinni sanasta, jonka saarnasin teille. Muuten olette uskoneet turhaan. (14) Ja jos Kristus ei ole noussut kuolleista, on saarnamme turha ja niin on myös teidän uskonne. Pahempaa vielä, silloin meidät todetaan vääriksi todistajiksi Jumalasta, sillä olemme todistaneet Jumalasta, että hän herätti Kristuksen kuolleista. … (17) Ja jos Kristusta ei ole herätetty kuolleista, teidän uskonne on turha...” (Tämä korostaa sekä Kristuksen ylösnousemuksen että Kristuksen kuoleman oppeja.)

Gal 3:7 ”uskovat”

Gal 3:12 ”laki ei perustu uskoon”

Gal 3:23 ”ennen uskon tuloa”

Ef 1:15 ”kuultuamme teidän uskostanne Herraan Jeesukseen”

Ef 2:8 ”armosta te olette pelastetut, uskon kautta”

2. Tim. 2:18 ”he ovat harhautuneet totuudesta. … he tuhoavat joidenkin uskon”

Tit 1:4 ”poika yhteisessä uskossamme”

Kirjoittaja ei siis yrittänyt osoittaa mitään perustetta Paavalin kirjeiden erottamiselle, paitsi vedota kriittisiin tutkijoihin, jotka eivät ole onnistuneet osoittamaan mitään perustetta eroille. Pelkkä erojen osoittaminen ei kuitenkaan riitä; sen sijaan olisi osoitettava, että eroja on enemmän kuin olisi odotettavissa, kun otetaan huomioon erilainen kohdeyleisö, erilaiset aiheet ja Paavalin elämän myöhempi vaihe.

K: Mitä on evankeliumien raamatunkritiikki? Mitä tekstikritiikki tarkoittaa? Mikä on ero korkean ja matalan kritiikin välillä? Mitkä näistä muodoista ovat nykyään hyväksyttyjä?

V: Tekstikritiikkiä on kahta muotoa: niin sanottua alempaa ja korkeampaa. Tarkastelemme ensin, miten ne liittyvät kristinuskoon ja Raamattuun, ja sovellamme sitten samoja asioita islamiin ja Koraaniin.

Raamatun matala tekstikritiikki tunnustaa, että pyhissä kirjoituksissa on käsikirjoitusvaihtoehtoja, ja se pyrkii löytämään tarkimman version, koska alkuperäiskappaleita ei ole säilynyt. Olemme melko varmoja 97 prosentista Uuden testamentin jokaisesta sanasta, ja suurin osa jäljellä olevista eroista on merkitykseltään vähäpätöisiä yhden tai kahden sanan eroja, jotka eivät muuta merkitystä. Voit tutustua Uuden testamentin käsikirjoitusten epävarmuuksiin osoitteessa www.biblequery.org. Etsi kunkin kirjan kohdalta ”Kysymykset ja vastaukset” -osio, jonka alaosassa on linkki käsikirjoitusmuunnoksiin. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin muunnelmat löytyvät osoitteesta www.biblequery.org/Matthew Manuscripts.html (tai .doc).

Raamatun korkeampi tekstikritiikki on tarkoitettu skeptikoille, jotka kyseenalaistavat, mitkä kirjat tai osat kuuluvat pyhiin kirjoituksiin. Kristityt suhtautuvat pyhien kirjoitusten muunnelmiin eri tavalla kuin muslimit, sillä kristityille merkitys on tärkeää, eivät yksittäiset sanat. Muslimeille sen sijaan tärkeää ovat yksittäiset sanat ja konsonantit.

Myös muslimimaailmassa on alempi ja ylempi tekstikritiikki.

Koraanin alemman tason tekstikritiikki käsittelee sitä, kumpi Warsh- vai Hafs-perinteistä on arabian kielessä lähinnä alkuperäistä puhetta. Tässä on esimerkki siitä, millaista ”alemman tason tekstikritiikki ” on Koraanin kohdalla. Jemenistä löydettiin yli 15 000 sivua vanhaa Koraanin tekstiä. Atlantic Monthly -lehden tammikuun 1999 numeron (s. 43–56) artikkelin mukaan: ”Osa Jemenin aarteesta löydetyistä pergamenttisivuista näytti olevan peräisin 7. ja 8. vuosisadalta jKr., eli islamin kahdelta ensimmäiseltä vuosisadalta – toisin sanoen ne olivat fragmentteja ehkä vanhimmista olemassa olevista Koraaneista. Lisäksi joissakin näistä katkelmista paljastui pieniä mutta kiehtovia poikkeamia Koraanin vakiotekstistä. Tällaiset poikkeamat, vaikka ne eivät olekaan yllätys tekstihistorioitsijoille, ovat huolestuttavassa ristiriidassa ortodoksisen muslimien uskomuksen kanssa, jonka mukaan Koraani sellaisena kuin se on säilynyt nykypäivään asti, on yksinkertaisesti täydellinen, ajaton ja muuttumaton Jumalan sana.” Voit nähdä joitakin näistä eroista osoitteessa www.QuranText.org

Koraanin korkeampi tekstikritiikki: Tässä on kaksi tavallista esimerkkiä sekä yksi merkittävä esimerkki.

’Ubai bin Ka’b, yksi Muhammedin sihteereistä, on säilyttänyt ylimääräisiä suuroja ja jättänyt pois noin 12 suuraa nykyisestä Koraanista (The Fihrist, s. 61, alaviitteet 43–48). Myös Basrasta kotoisin oleva Abu Musa omisti tekstin, joka oli sama kuin ‘Ubain. (Suyuti, Itqan I, s. 65; Ibn Abi Dawud, Masahif, s. 180–181, ks. myös Noeldeke, Geschichte des Quran’s, s. 33–38.)

Sura 114 puuttuu Ibn Mas’udin versiosta (The Fihrist, s. 57). Ibn Mas’ud oli Muhammedin henkilökohtainen sihteeri. Muhammed kehotti muita oppimaan Koraanin Ibn Mas’udilta ja kolmelta muulta henkilöltä. (Bukhari, osa 6, nro 521). Surojen 113 ja 114 poisjättäminen ei ollut sattumaa. On kerrottu, että Ibn Mas’ud sanoi: ”Nämä kaksi loitsusuraa [113, 114] eivät kuulu Jumalan Kirjaan!” [www.answering-islam.org/Quran/Text/distortion.html]

Se, mitä muslimit kutsuvat saatanallisiksi jakeiksi, löytyy suurasta 53. Seuraavien lähteiden mukaan Muhammed lausui alun perin suuran 53:19–20 seuraavasti: ”Oletteko nähneet Latin ja ’Uzzan sekä kolmannen (jumalattaren), Manatin? Nämä ovat ylevät kurjet (välittäjät), joiden esirukousta on syytä toivoa.” (alkuperäinen) vs. ”Oletteko nähneet Latin ja ’Uzzan sekä kolmannen (jumalattaren), Manatin? Mitä! Teille miespuoli ja hänelle naispuoli? Katso, sellainen olisi todellakin äärimmäisen epäoikeudenmukainen jako.”

Seuraavassa on mainittu aikaisempia muslimikirjoittajia, jotka ovat dokumentoineet tämän.

Al-Wahidi/Wakidi (kuollut 207/823 jKr.) kirjoitti teoksen Asbab al-Nozul.

Ibn Sa’ad/Sa’d (kuollut 230/845 jKr.) oli tietoinen al-Wahidin teoksesta, mutta hän oli itse elämäkerrankirjoittaja, joka kirjoitti 15-osaisen teoksen Kitab al-Tabaqat al-Kabir.

Ibn Isaq/Ishaq (kuollut 145/767 tai 151/773 jKr.) oli šafi’i-sunni, joka myöhemmin perusti oman, lyhytaikaisen koulukuntansa. Hän kirjoitti teoksen Sirat Rasullallah (Allahin profeetan elämä).

Ibn Jarir al-Tabari (kuollut vuonna 923 jKr.) oli šafi’i-suunnin muslimi, joka kirjoitti 38-osaisen teoksen ”Islamin maailmanhistoria vuoteen 915 jKr. asti”. Häntä on kutsuttu ”kommentaattoreiden šeikiksi”. Hän kirjoittaa teoksen 6. osassa sivuilla 108–110:

Abu Ma’shar Khorasanista (787–885 jKr.)

Ibn Abi Hatim

Ibn al-Mundhir

Ibn Hajar Asqalaanista (773–852 A.H.)

Ibn Mardauyah

Musa ibn ‘Uqba

Zamakhsharin kuuluisa kommentaari suuraan 22:52. (1070–1143 jKr.)

Ensimmäiset kuusi ovat peräisin teoksesta The Book of the Major Classes, jonka on kääntänyt S. Moinul ‘Haq.

K: Miksi raamatunkritiikki [väitetysti] puuttui varhaiskirkosta? Vai oliko kriittisiä kysymyksiä ja ongelmia, kuten niitä, joita löydämme nykyaikana, mutta olivatko ne tuolloin merkitykseltään marginaalisia?

V: Ei se niin ollut. Tässä vastataan kyseiseen kysymykseen ja verrataan tilannetta islamin tilanteeseen. Vastaus koostuu kolmesta osasta: varhaiskristittyjen huoli pyhien kirjoitusten sisällöstä, heidän huolensa pyhien kirjoitusten tarkkuudesta sekä mitkä olivat tärkeitä kriittisiä kysymyksiä, jotka poikkesivat nykypäivän tilanteesta?

1. Pyhien kirjoitusten sisältö: Kristityt tulivat erittäin tietoisiksi pyhien kirjoitusten sisällön tärkeydestä, kun harhaoppinen Marcion alkoi laatia omaa Raamattuaan. Marcion kuoli noin vuonna 170 jKr. Tässä on Tertullianuksen näkemys asiasta. Huomaa, että ”sientä” käytettiin nykyisen pyyhekumin tavoin musteen poistamiseen.

Tertullianus (205 jKr.) ”Sillä ihmisten liiton pysyvyyden vertauskuvan avulla hän puolusti jumalallista testamenttia. ’Lupaukset annettiin Aabrahamille ja hänen jälkeläiselleen. Hän ei sanonut ’jälkeläisille’, kuten monista, vaan yhdestä: ’sinun jälkeläisellesi’, joka on Kristus.’ Häpeä Marcionin sienelle! Mutta todellakin on turhaa viipyä siinä, mitä hän on pyyhkinyt pois.” Viisi kirjaa Marcionia vastaan, kirja 5, luku 4, s. 435

2. Pyhien kirjoitusten välittäminen. Kristityt olivat huolissaan myös pyhien kirjoitusten tarkkuudesta. Heidän oli syytäkin olla, sillä epäuskoiset saattoivat vääristellä joitakin asioita (ja tekivätkin niin). Seuraavassa on muutamia esimerkkejä.

Justin Martyr (n. 138–165 jKr.) sanoo, että juutalaiset siteerasivat Psalmin 96 väärin, koska he jättivät pois lauseen ”metsästä”. Itse asiassa tässä asiassa onkin Justin se, joka on väärässä, eikä heprealaisessa masoreettisessa tekstissä esiinny ilmausta ”metsästä”. ”Keskustelu Tryphon, juutalaisen, kanssa”, luku 73, s. 235

Justin Martyr (n. 138–165 jKr.) ”Ystävät, viittaan nyt Raamattuun sellaisena kuin seitsemänkymmentä on sen tulkinnut; sillä kun aiemmin lainasin sitä sellaisena kuin teillä on se , koetin teitä [selvittääkseni], millainen asenne teillä oli.” ”Keskustelu juutalaisen Tryphon kanssa”, luku 87, s. 268

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) ”Tämä [Seitsemänkymmenen] tulkinta näistä Pyhistä kirjoituksista tehtiin ennen Herramme laskeutumista [maahan] ja syntyi ennen kuin kristityt ilmestyivät – sillä Herramme syntyi noin Augustuksen hallituskauden 41. vuonna; mutta Ptolemaios eli paljon aikaisemmin, ja hänen hallituskaudellaan Pyhät kirjoitukset tulkittiin; –[koska asiat ovat näin, sanon minä,] todellakin nämä miehet osoittautuvat röyhkeiksi ja ylimielisiksi, jotka nyt osoittavat halua tehdä erilaisia käännöksiä, kun me kumomme heidän väitteensä näiden pyhien kirjoitusten perusteella ja pakotamme heidät uskomaan Jumalan Pojan tulemiseen.” Irenaeus, ”Häresioita vastaan”, kirja 3, luku 21.3, s. 452

Caius (190–217 jKr.) sanoo, että harhaoppiset vääristelivät röyhkeästi pyhiä kirjoituksia. luku 3, s. 602 ”Mutta mitä tulee niihin miehiin, jotka väärinkäyttävät epäuskoisten taitoja vahvistaakseen omaa harhaoppista oppiaan ja jumalattomien juonien avulla turmelevat pyhien kirjoitusten yksinkertaisen uskon, mitä tarvetta on sanoa, etteivät he ole lähelläkään uskoa? Tästä syystä he ovat rohkeasti tarttuneet jumalallisiin kirjoituksiin väittäen, että ovat korjanneet niitä. Ja että en sano tätä heitä vastaan valheellisesti, sen voi kuka tahansa halutessaan varmistaa. Sillä jos joku päättäisi kerätä ja vertailla kaikkia heidän kopioitaan keskenään, hän löytäisi niiden väliltä monia ristiriitaisuuksia. Ainakin Asklepiadeksen kopiot osoittautuvat ristiriitaisiksi Theodotoksen kopioiden kanssa. Ja tällaisia kopioita on saatavilla runsaasti, koska heidän opetuslapsensa olivat erittäin innokkaita lisäämään niihin korjauksia, kuten he niitä kutsuvat, eli kunkin heistä tekemiä vääristelyjä. Eivätkä myöskään Hermofiloksen kopiot ole yhdenmukaisia näiden kanssa; ja mitä tulee Apolloniuksen kopioihin, ne eivät ole johdonmukaisia edes keskenään. Sillä jos vertaa niitä, jotka he aikoinaan laativat, niihin, jotka on myöhemmin turmeltu tietyllä tarkoituksella, löytyy monia ristiriitaisuuksia. Ja mitä tulee tähän rikkomukseen sisältyvään suureen röyhkeyteen, ei ole todennäköistä, että edes he itse voisivat olla siitä tietämättömiä. Sillä joko he eivät usko, että pyhät kirjoitukset on saneltu Pyhän Hengen toimesta, ja ovat siten epäuskoisia; tai he pitävät itseään viisaampina kuin Pyhä Henki, ja mitä muuta he silloin ovat kuin riivattuja? Eivätkä he voi kieltää, että rikos on heidän, kun kopiot on kirjoitettu heidän omalla kädellään; eivätkä he ole saaneet tällaisia Raamatun kopioita niiltä, joilta he alun perin saivat opetusta uskossa, eivätkä he voi esittää kopioita, joista nämä on jäljennetty. Ja jotkut heistä eivät edes pitäneet niiden vääristämistä vaivan arvoisena; vaan yksinkertaisesti kieltämällä lain ja profeetat laittoman ja jumalattoman oppinsa vuoksi, armon verukkeella, he vajosivat kadotuksen syvimpään kuiluun.”

Tertullianus (198–220 jKr.) sanoo, että harhaoppiset vääristivät pyhiä kirjoituksia. Teoksessa ”Määräys harhaoppisia vastaan”, luku 17, s. 251.

Origenes (235–245 jKr.) käsittelee käsikirjoitusmuunnelmia teoksessaan ”Saarnat Jeremian kirjasta”, saarna 14, luku 3.1, s. 137, ja saarna 16, luku 10.1, s. 177

Origenes (235–245 jKr.) käsittelee Septuagintan varianttia Jeremian kirjassa 16:17 teoksessaan ”Saarnat Jeremian kirjasta”, saarna 16, luku 5.2, s. 172

Origenes (n. 227–240 jKr.) lainaa Esterin kirjan 4:22 (Septuaginta) sanoin ”Septuagintan Esterin kirjassa”. Origenesin Johanneksen evankeliumin kommentaari, kirja 2, luku 7, s. 330.

Methodius (270–311/312 jKr.) ”Koska siis on selvää, ja kaikki todistavat, että aviorikoksesta syntyneetkin pääsevät täydellisyyteen, emme saa kuvitella, että Henki opetti hedelmöitymisestä ja syntymästä, vaan pikemminkin ehkä niistä, jotka vääristävät totuutta, jotka turmelevat Raamattua väärillä oppeilla ja tuottavat epätäydellistä ja epäkypsää viisautta sekoittamalla virheensä hurskauteen.” Kymmenen neitsyen juhla, puhe 2, luku 3, s. 314

3. Keskeiset kysymykset: Varhaiskirkolla oli joitakin erilaisia kysymyksiä kuin nykykirkolla. Heille keskeisiä asioita olivat se, miten suojella laumaa ankaralta vainolta, vastata erilaisista kreikkalaisista filosofisista virtauksista esitettyihin väitteisiin, vastata ainakin kolmekymmentä eri gnostilaista ryhmää ja osoittaa, miten kreikkalais-roomalainen ja muut pakanallisuuden muodot olivat vääriä.

Tilanne islamissa

Tarkastellaan muslimimaailmassa Koraanin kritiikkiä varhaisimmista ajoista lähtien, myöhempien oppineiden näkökulmasta sekä nykypäivänä.

Jo varhaisimmista ajoista lähtien Aisha, yksi Muhammedin vaimoista, oli huolissaan Koraanin tarkkuudesta. Sura 2:238: Aishan vapautettu orja Abu Yunus kirjoitti Aishalle kopion Koraanista. Sura 2:238 poikkesi hieman alkuperäisestä. ”Aishan vapautettu orja Abu Yunus sanoi: ’Aisha (Allah olkoon tyytyväinen häneen) käski minun kirjoittaa hänelle kopion Koraanista ja sanoi: Kun tulet tähän jakeeseen: ’Pidä huolta rukouksista ja keskimmäisestä rukouksesta’ (2:238), ilmoita minulle; joten kun tulin siihen kohtaan, ilmoitin hänelle, ja hän saneli minulle (näin): Pidä huolta rukouksesta ja keskimmäisestä rukouksesta sekä iltapäivän rukouksesta, ja nouse seisomaan todellisessa kuuliaisuudessa Allahia kohtaan. ’A’isha (Allah olkoon tyytyväinen häneen) sanoi: ”Näin olen kuullut Allahin Sanansaattajalta (rauha ja Allahin siunaukset olkoon hänen päällään).” Sunan Nasa’i, osa 1, nro 475, s. 340

Bukhari, osa 6, kirja 60, luku 9, nro 8, s. 10: ”’Umar sanoi: ’Paras Koraanin lukijamme on Ubai ja paras tuomariamme on ’Ali; ja tästä huolimatta jätämme huomiotta joitakin Ubaïn lausuntoja, koska Ubai sanoo: ’En jätä pois mitään, mitä olen kuullut Allahin lähettiläältä’, kun taas Allah sanoi: ’Minkä tahansa jakeen (ilmestyksen) Me kumoammekin tai annamme unohtua, tuomme tilalle paremman tai sen kaltaisen’ … (2:106)’”

10. vuosisadalta peräisin oleva islamilaisen kirjallisuuden kokoelma nimeltä *Fihrist* (s. 62) sanoo: ”Ubayy ibn Ka’bin lausunnon mukaan Koraanin jakeiden kokonaismäärä on 6 210. Koraanin suurojen kokonaismäärä on ’Ata ibn Yasarin lausunnon mukaan 114; sen jakeita on 6 170, sanoja 77 439 ( ) ja kirjaimia 323 015. ’Asim al-Jahdarin mukaan suuroja on 113. Koraanin jakeiden kokonaismäärä on Yahya ibn al-Harith al-Dhamarin mukaan 6 226, kun taas sen kirjainten määrä on 321 530.” [Alkuperäisessä lainauksessa luvut oli kirjoitettu auki.]

Nykyään Koraanissa on noin 78 090 arabiankielistä sanaa; katso lisätietoja osoitteesta www.isos.org. Verrattuna 77 439 sanaan ero on vähintään 651 sanaa.

’Ubai bin Ka’b, yksi Muhammedin sihteereistä, on lisännyt suroja ja jättänyt pois noin 12 suraa nykyisestä Koraanista (The Fihrist, s. 61, alaviitteet 43–48). Myös Basrasta kotoisin oleva Abu Musa omisti tekstin, joka oli sama kuin ‘Ubain teksti. (Suyuti, Itqan I, s. 65; Ibn Abi Dawud, Masahif, s. 180–181, ks. myös Noeldeke, Geschichte des Quran’s, s. 33–38.)

Nykyään on olemassa kaksi arabiankielistä vakiotekstiä, Warsh ja Hafs, eikä pienistä eroista näytä nykyään olevan suurta huolta. Historiallisesti muslimit olivat kuitenkin huolissaan merkittävämmistä muutoksista tekstissä.

Seuraavassa on esimerkkejä Warsh- ja Hafs-versioiden eroista.

Sura 2:119 ”ja älkää kysykö!” (Warsh-perimä. Algerian uskonto- ja lahjoitusasiainministeriön hyväksymä) vs. ”eikä teiltä kysytä” (Hafs-perimä. Kuningas Fahdin kompleksi, Saudi-Arabia) (www.QuranText.org/qiraat.html)

Sura 3:83 ”teidät palautetaan” (Warsh-perimä. Algerian uskonnollisten asioiden ja lahjoitusten ministeriön hyväksymä) vs. ”heidät palautetaan” (Hafs-perimä. Kuningas Fahdin kompleksi … Saudi-Arabia) (www.QuranText.org/qiraat.html)

Mutta kristityille tärkeää on viesti, ei tarkat sanat. Joten esimerkiksi, jos armeija valloittaa kaupungin ja ottaa monia naisia vangiksi, heidän tulisi kysyä: ”Kuinka Jumala haluaa minun olevan pyhä ja miellyttävän Häntä?”, ei: ”Onko konsonanttien suhteen epävarmuutta?”.

K: Miksi meidän pitäisi Uudessa testamentissa uskoa kolminaisuuteen, kun sanaa ei löydy Raamatusta?

V: Myöskään sanoja ”Vanha testamentti”, ”Uusi testamentti”, ”sovitus” ja ”Herran ehtoollinen” ei löydy Raamatusta, mutta uskomme myös näihin käsitteisiin. On parasta olla riitelemättä sanoista, vaan tarkastella sitä, mitä opetetaan. Jos kolminaisuuden käsite opetetaan Raamatussa, meidän tulisi uskoa siihen. Jos kolminaisuuden käsite on Raamatun vastaista, meidän ei tulisi uskoa siihen. Oletteko samaa mieltä?

Kolminaisuuskäsitteen sisällöstä katso keskustelu Matteuksen evankeliumin 28:19 kohdasta.

Mormoneille sivuhuomautuksena: termiä ”ikuinen kehitys” ei esiinny Mormonin kirjassa.

Muslimien kannalta on syytä huomata, että vaikka Koraanissa on termejä, jotka tarkoittavat yhtä (wahed, wihdanea, ahd, fard, wahdo), sana tawheed (yhtenäisyys), joka on islamin keskeinen teologinen periaate, ei myöskään esiinny itse Koraanissa. Kuitenkin, aivan kuten et voi käyttää tätä tosiasiaa todistaaksesi tai kumotaksesi tawheedin olemassaolon muslimeille, et voi käyttää teknisen teologisen sanan puuttumista Raamatusta todisteena tai kumoamisena kolminaisuudesta. Muita muslimien käsitteitä, joita ei esiinny Koraanissa, ovat:

Koraanissa ei missään kohdassa sanota, että Abraham olisi ollut aikeissa uhrata Ismaelin. Sen sijaan siinä mainitaan nimetön poika.

Nykyaikainen muslimien käsitys siitä, että Muhammed oli synnitön, ei löydy Koraanista.

Sunnimuslimeille koko sunna-käsite ja hyväksyttyjen hadithien noudattaminen – joista osa on muslimienkin mielestä ristiriitaisia – ei löydy Koraanista.

Käsitys siitä, että ei-muslimit tulisi surmata, jos he saapuvat Mekkaan, ei sisälly Koraaniin.

Ajatus siitä, että juutalaiset tulisi karkottaa Mekasta / Saudi-Arabiasta, ei löydy Koraanista.

Shiialaisille muslimeille koko imaamien käsite ja ajatus siitä, että Jumalaa noudatetaan yksinkertaisesti noudattamalla imaamia, puuttuu Koraanista. Tietenkään Alin ja Husainin marttyyrikuolemat eivät ole Koraanissa.

Kumpikaan Raamatusta tai Koraanista ei sisällä termiä ”monoteismi”, mutta sen sanan puuttuminen ei todellakaan todista, että monoteismi olisi väärä.

K: Mistä Uudessa testamentissa on peräisin termi ”kolminaisuus”?

V: Ensimmäinen henkilö, jonka tiedämme käyttäneen termiä kolminaisuus (kreikaksi Trias), oli Antiokian piispa Theophilus (168–181/188 jKr.) teoksessaan ”Kirje Autolykukselle”, kirja 2, luku 15, s. 101.

Myös Aleksandrian Klemens puhui ”Pyhästä Kolminaisuudesta” teoksessaan *Stromata* (193–202 jKr.) 5. kirjan 14. luvussa, sivulla 468.

Tertullianus (n. 213 jKr.) oli toinen, josta tiedämme käyttäneen termiä ”Kolminaisuus” (lat. Trinitas) teoksessaan ”Praxeasia vastaan”.

Hippolytos (225–235/6 jKr.) sanoo teoksessaan ”Yhden Noetuksen harhaoppia vastaan”: ”Ja tällä Hän osoitti, että kuka tahansa, joka jätti jonkin näistä pois, epäonnistui ylistämään Jumalaa täydellisesti. Sillä juuri tämän Kolminaisuuden kautta Isää ylistetään.”

Origenes (225–254 jKr.) mainitsee kolminaisuuden teoksessaan ”Kommentaari Johanneksen evankeliumiin”, kirja 6, luku 17, s. 366.

Roomalainen Novatianus (250/254–256/7 jKr.) kirjoitti 32-luvuisen teoksen ”Triniteettia käsittelevä tutkielma”.

Karthagon Cyprianus (256 jKr.) lainaa Jeesuksen sanoja Matteuksen evankeliumin 28:18–19:stä ja sanoo: ”Hän [Jeesus] viittaa kolminaisuuteen, jonka sakramentissa kansat oli määrä kastaa.” Cyprianuksen kirjeet, kirje 72, luku 5, s. 380.

Kappadokian Kaisareasta kotoisin oleva Firmilianus mainitsee kolminaisuuden kirjeessään Karthagon Cyprianukselle (256 jKr.). Cyprianuksen kirjeet, kirje 74, luku 11, s. 393

Girban piispa Munnulus mainitsee kolminaisuuden ja lainaa Matteuksen evankeliumia 28:19: ”…Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Karthagon seitsemäs kirkolliskokous (258 jKr.) s. 567

Thenaen piispa Euchratius lainaa Matteuksen evankeliumia 28:19: ”…Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Karthagon seitsemäs kirkolliskokous (258 jKr), s. 568

Gregorius Thaumaturgos (240–265 jKr.) mainitsee teoksessaan Uskontunnustus, s. 7, Isän ja Pojan sekä käyttää sanaa ”Kolminaisuus” kolme kertaa.

”Osittainen uskontunnustus” (n. 240–265 jKr.) (todennäköisesti Gregorius Thaumaturgoksen laatima, mutta sitä ei mainita) mainitsee kolminaisuuden luvussa 5, s. 41; luvussa 7, s. 42; luvussa 18, s. 45; luvussa 20, s. 45

Aleksandrian Dionysios (246–265 jKr.) mainitsee kolminaisuuden nimeltä kahdesti kirjeessä 4, luvussa 8, sivulla 93.

Rooman piispa Dionysios (259–269 jKr.): ”Sillä nämä [todelliset opetuslapset] tietävät todellakin oikeutetusti, että kolminaisuus julistetaan pyhissä kirjoituksissa, mutta että oppia siitä, että jumalia olisi kolme, ei opeteta sen enempää Vanhassa kuin Uudessakaan testamentissakaan.” Rooman Dionysios, Teos ”Sabellialaisia vastaan” (ANF, osa 7), luku 1, s. 365

Methodius (270–311/312 jKr.) ”Sillä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta on yksi, aivan kuten heidän olemuksensa on yksi ja heidän hallintavallansa yksi. Siksi me myös yhdellä ja samalla palvonnalla ylistämme yhtä Jumaluutta kolmessa Persoonassa, joka on olemassa ilman alkua, luomaton, ilman loppua ja jolla ei ole seuraajaa. Sillä Isä ei koskaan lakkaa olemasta Isä, eikä Poika lakkaa olemasta Poika ja Kuningas, eikä Pyhä Henki lakkaa olemasta se, mikä Hän on olemukseltaan ja persoonallisuudeltaan. Sillä mikään Kolminaisuudesta ei kärsi vähenemistä, ei ikuisuuden, ei yhteyden eikä suvereenisuuden suhteen.” Psalmeja koskeva puhe, luku 5, s. 397. (Katso myös ”Kymmenen neitsyen juhla”, puhe 8, luku 10, s. 338 ja luku 11, s. 339)

Aleksandriaan Aleksanteri (313–326 jKr.) sanoo, että kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen Jeesus nousi kuolleista ja toi meille tiedon kolminaisuudesta. Kirjeet arianilaisesta harhaopista, kirje 5, s. 302

Lähes osuma Justin Martyrilla (hänen Ensimmäinen puolustuspuheensa, 147–151 jKr.): ”…ja me palvomme Häntä [Jeesusta] perustellusti, sillä olemme oppineet, että Hän on todellisen Jumalan Poika, ja asetamme Hänet toiseksi, profeetallisen Hengen kolmanneksi, ja me todistamme sen.” Justin Martyrin Ensimmäinen puolustuspuhe, luku 13, s. 166–167

Lähes osuma Athenagorasilta (177 jKr.) ”Kuka siis ei hämmästyisi kuullessaan, että ihmisiä, jotka puhuvat Jumalasta Isästä, Jumalasta Pojasta ja Pyhästä Hengestä ja jotka julistavat sekä heidän voimansa yhtenäisyydessä että erottelunsa järjestyksessä, kutsutaan ateisteiksi? Eikä opetuksemme jumalallisesta luonteesta rajoitu näihin seikkoihin; vaan tunnustamme myös lukuisia enkeleitä ja palvelijoita,…” Puolustuspuhe kristittyjen puolesta, luku 10, s. 133

Lähes osuma Aleksandrian Pietarilta (306,285–311 jKr.) (osittainen) ”kaikkien näkyvien ja näkymättömien olentojen Luoja ja Herra, ainoasyntyinen Poika ja Sana, joka on ikuinen yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa ja samaa olemusta heidän kanssaan jumalallisen luonteensa mukaan, meidän Herramme ja Jumalamme, Jeesus Kristus,…” fragmentti 5, s. 282

Johtopäätös: Nämä viittaukset Antiokiasta, Roomasta, Aleksandriasta ja muualta osoittavat, että termi ”kolminaisuus” oli laajalti käytössä jo yli sata vuotta ennen Nikean kirkolliskokousta vuonna 325 jKr.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että vaikka apostoli Johanneksen opetuslapsi Ignatius (kuollut joko vuonna 107 tai 116 jKr.) ei käytä termiä ”kolminaisuus”, hän kutsuu Jeesusta usein Jumalaksi. Ignatiuksen toisessa kirjeessä efesolaisille, luvussa 9, hän sanoo: ”Ja te olette valmiita Jumalan Isän rakentamiseen, ja teidät nostetaan korkeuksiin Jeesuksen Kristuksen välineen, eli ristin, avulla; ja teidät vedetään köydellä, joka on Pyhä Henki; ja teidän taljanne on uskonne, ja rakkautenne on tie, joka johtaa korkeuksiin Jumalan luo” (Ante-Nicene Fathers, s. 101)

Myös Justinus Marttyyri (n. 138–165 jKr.) antaa teoksessaan ”Keskustelu juutalaisen Tryfonin kanssa” (luvut 57–65) erittäin hyvän selityksen kolminaisuudesta ja siitä, miksi meidän tulisi palvoa Jeesusta, käyttämättä kuitenkaan itse sanaa ”kolminaisuus”.

K: Skeptikko Bart Ehrman sanoo: ”Jeesuksen aikana oli paljon pyhiä miehiä, kuten Hanina ben Dosa ja ympyränpiirtäjä Honi. Oli myös pakanallisia pyhiä miehiä, kuten Tyanan Apollonius, filosofi, jonka väitettiin pystyvän parantamaan sairaita, karkottamaan demoneja ja herättämään kuolleita. Hänen väitettiin syntyneen yliluonnollisella tavalla, ja elämänsä lopussa hänen väitettiin nousseen taivaaseen. Kuulostaako tutulta? Oli myös pakanallisia puolijumalia, kuten Herakles, joka pystyi myös herättämään kuolleita.” (Jesus, Interrupted, s. 172)

V: Minun tietääkseni ei ole olemassa yhtään antiikin lähdettä, jossa väitettäisiin, että Herakles olisi voinut herättää kuolleita henkiin. ”Pyhiä miehiä” ei ollut ”paljon”, vaan ainoastaan Hanina, Honi ja Tyanan Apollonius. Muhammed elää 600 vuotta myöhemmin, eikä useimpien muslimien mielestä olisi sopivaa, jos Jeesus tekisi ihmeitä mutta Muhammed ei tekisi yhtään. Jäljelle jäävät siis vain Hanina, Honi ja Apollonius.

Ainoa asia, jonka Honi teki, oli rukoilla sadetta, piirtää ympyrä ja kertoa Jumalalle, ettei hän astuisi ympyrän ulkopuolelle, ennen kuin sataisi. Lopulta satoi.

Tässä on luettelo Haninan ihmeistä. Vaikka näitä ihmeitä ei voida todentaa, ne eivät edes totta ollessaan millään tavoin ole verrattavissa Jeesuksen ihmeisiin.

1) Hanina rukoili kahden sairaan puolesta, joista toisella oli kuumetta, ja molemmat paranivat.

2) Kerran Hanina rukoili, että sade lakkaisi, ja se loppui heti. Kun hän palasi kotiin, hän rukoili, että sade palaisi, ja sade alkoi jälleen.

3) Haninalla ja hänen vaimollaan ei ollut leipää, joten he laittoivat uunin silti päälle, jotta naapurit eivät huomaisi. Kun naapuri tuli käymään, uunissa oli ihmeen kaupalla leipää.

4) Haninan vaimo suostutteli Haninan pyytämään osan ikuisesta palkastaan jo nyt, joten Jumala lähetti alas kultaisen pöydänjalan. Sitten vaimo näki unessa, että taivaassa ihmiset söivät kolmijalkaisilla pöydillä, mutta Haninan pöydällä oli vain kaksi jalkaa, joten hän rukoili, että Jumala ottaisi jalan takaisin, ja Jumala sai sen katoamaan.

5) Pöytä vetäytyi Haninasta, kunnes hän maksoi kymmenykset ruoan mausteista.

6) Haninan aasi ei suostunut syömään edes ruokaa, josta ei ollut maksettu kymmenystä.

7) Hanina halusi viedä suuren, kiillotetun kiven Jerusalemiin. Viisi työmiehen ilmestyi salaperäisesti kantamaan sitä hänen kanssaan viiden rahan vastineeksi. He kantoivat sen hetkessä Jerusalemiin ja katosivat sitten.

Haninan tarinasta on merkittävää, että nämä ihmeet väitetään tapahtuneen ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Juutalaiset saattoivat keksiä nämä tarinat vastapainoksi Jeesuksen ihmeille.

Emme tiedä lähes mitään Tyanan Apolloniuksesta paitsi sen, mitä hänen elämäkerran kirjoittajansa Flavius Philostratus kirjoitti noin vuosina 170–247 jKr. Hän sai toimeksiannon kirjoittaa tämän elämäkerran keisarin vaimolta, joka yritti tukahduttaa kristinuskon. Tässä on lyhyt yhteenveto Apolloniuksen väitetyistä ihmeistä.

Apollonius näkee Prometheuksen kahleet ja karkottaa peikon. Myöhemmin Efesoksessa puhkeaa rutto. Apollonius tunnistaa vanhan kerjäläisen ruton demoniksi ja käskee kaupunkilaisia kivittämään hänet kuoliaaksi. Hän keskustelee Akilleen haamun kanssa, karkottaa demonin, ennustaa tulevia tapahtumia ja pelastaa miehen naisvampyyriltä. Neron hallintokaudella Apolloniusta vastaan nostetut syytteet sisältävä käärö tyhjennetään salaperäisesti. Myöhemmin hän voittaa etiopialaisen satyyrin. Hän parantaa miehen rakkaudesta Afroditen patsaaseen. Myöhemmin Domitianuksen hallinnon aikana vankilassa Apollonius vapautuu ihmeellisesti kahleistaan. Vapautettuaan hän matkustaa Vähä-Aasiaan, missä hän näkee ihmeellisesti Domitianuksen murhan. Hän poistuu tästä maailmasta nousemalla taivaaseen Kreetan temppelistä. Myöhemmin hän ilmestyy miehelle unessa osoittaen, että sielut ovat kuolemattomia.

Kristittyjä vainottiin keisari Septimus Severuksen hallinnon aikana vuonna 202 jKr. Ensimmäiset tunnetut brittiläiset kristityt marttyyrit surmattiin vuonna 209 jKr. Philostratus oli Septimus Severuksen Rooman keisarillisen hovin jäsen vuodesta 202 jKr. lähtien, ja hän matkusti keisarin ja tämän vaimon mukana Britanniaan, jossa keisari taisteli piktejä vastaan kuolemaansa asti vuonna 211 jKr. Septimus Severuksen vaimo Julia Domna oli hänen suojelijansa kuolemaansa asti vuonna 217 jKr. Hän antoi Philostratukselle nimenomaisen toimeksiannon kirjoittaa elämäkerta Tyanan Apolloniuksesta, joka eli 150 vuotta aiem . On hyvin todennäköistä, että teos kirjoitettiin vastapainoksi kristinuskon leviämiselle. Tarina kerrotaan kokonaan Apolloniuksen oppilaan ja jatkuvan seuralaisen Damiksen muistikirjan kautta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tämä ”Damis” oli täysin keksitty hahmo. Kyseessä on siis kristinuskoa vastaan keksitty elämäkerta, joka kerrotaan tunnustetusti keksityn opetuslapsen kautta; Ehrman unohti nämä tosiasiat vastuuttomasti yrittäessään herättää epäilyksiä Jeesuksen ihmeistä.

Tämän kuvitteellisen kertomuksen käsikirjoitusaineistosta on säilynyt vain 25 käsikirjoitusta. Varhaisin on peräisin 11. vuosisadalta, seuraava 12. vuosisadalta ja loput 14.–16. vuosisadalta teoksen The Resurrection of Jesus (s. 178) mukaan.

K: Mitkä varhaiskirkon kirjoittajat lainasivat mistä Uuden testamentin kirjoista?

V: Tässä on luettelo siitä, mitä olen löytänyt.

Varhaiskristityt kertovat, kuka kirjoitti Uuden testamentin

Cr 1. Klemens (Rooma) (16 sivua) 96–98 jKr.

Ig Ignatius (21 sivua) n. 110–117 jKr.

Ba Barnabaksen kirje (13 sivua) n. 70–130 jKr.

Pa Papias, Johanneksen opetuslapsi (2 sivua) 95–110 jKr.

-Kirjoitti 6 teosta, jotka ovat kadonneet

Di Didache (12 apostolin opetus) (6 sivua) 60–120 jKr.

Dg Mathetes Diognetukselle (6 sivua) n. 130–200 jKr.

Po Polykarpos, Johanneksen opetuslapsi (4 sivua) n. 150 jKr.

Jm Justin Martyr (119 sivua) n. 138–165 jKr.

He Hermaksen paimen (47 sivua) 115–155 jKr.

Th Teofilus [Antiokia] (33 sivua) 168–181/188 jKr.

– hänen evankeliumien yhteenveto/kommentaari on kadonnut

Ae Athenagoras (34 sivua) n. 177 jKr.

Mu Caiuksen Muratorin kaanon (3 sivua) 170–217 jKr.

Ir Irenaeus Lyonilainen (264 sivua) 182–188 jKr.

Te Tertullianus [Rooma] (830 sivua) 198–220 jKr.

Te5 5 kirjaa vastauksena Marcionille (24 sivua) n. 207 jKr.

Ca Aleksandrian Klemens (424 sivua) 193–217/220 jKr.

Hi Hippolytos (233 sivua) 225–235/6 jKr.

Tai Origenes (yli 622 sivua) 225–254 jKr.

Nv Novatianus (39 sivua) 250–257 jKr.

an Novatiania vastaan kirjoitettu tutkielma (7 sivua) n. 255 jKr.

ja Traktaatti uudelleenkasteesta (11 sivua)

Vrt. Cyprianus ja ystävät (270 sivua) n. 246–258 jKr.

Luettelosta puuttuvat Melitos Sardisilainen (k. 177/180) [Mk, Lk, 1Kor, 1Tess, Hepr] ja Julius Africanus (232–245 jKr).

W = Kirjat ja lainaukset, jotka mainitaan nimeltä tai kirjoittajan mukaan

J = Kirjat, jotka mainitaan vain Jeesuksen / Vapahtajan sanoina

S = Mainittu pyhänä kirjoituksena tai apostolin (apostolien) toimesta

Q = lainaus, joka koostuu yhdestä tai useammasta jakeesta. ½ = lainaus, joka koostuu puolesta jakeesta

A = Viittaus. 4G = Maininta neljästä evankeliumista, - = ei viittausta

K: Onko olemassa kirjoituksia, joiden uskotaan olevan peräisin Jeesukselta itseltään? Muistan kuulleeni, että kirkko on tuominnut joitakin niistä.

V: Ilmestyskirja on ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”, joten jotkut katsovat, että Jeesus on (suullisesti) väittänyt sen olevan omaansa, vaikka sen tietenkin kirjoitti apostoli Johannes. Meidän on oltava samaa mieltä Efesolaiskirjeen 2:20 kanssa, jossa sanotaan: ”Seurakunta on rakennettu apostolien ja profeettojen perustalle, ja Jeesus on sen kulmakivi.” Kristinusko ”perustuu Jeesuksen opetuksiin”, jotka välittyvät Jeesuksen valitsemien profeettojen ja apostolien (mukaan lukien Paavali) kautta.

Ilmestyskirjaa lukuun ottamatta en ole tutkimuksissani tietoinen mistään muinaisista kirjoituksista, joiden väitettäisiin olevan Jeesuksen itsensä kirjoittamia. On olemassa joitakin nykyaikaisia kirjoituksia, joiden väitetään olevan Jeesuksen kadonneita teoksia, mutta tietenkään varhaiskirkko ei koskaan tuominnut näitä, koska niitä ei ollut vielä kirjoitettu.

Saatat ajatella useita teoksia, joiden väitettiin olevan eri apostolien ja muiden kirjoittamia, mutta jotka olivat väärennöksiä. Erityisesti gnostikot käyttivät Tuomaksen evankeliumia, paitsi että heillä oli siitä erilaisia versioita. Lisäksi tässä on osittainen luettelo muista kirjoista, jotka olivat väärennöksiä ja jotka kirkko hylkäsi:

Pseudo-Matteuksen evankeliumi (nykynimellä)

Puuseppä Joosefin historia

Arabialainen Vapahtajan lapsuuden evankeliumi

Nikodemuksen evankeliumi

Tuomaksen evankeliumi (gnostinen) (140–200 jKr.)

Pontius Pilatuksen raportti

Pontius Pilatuksen luopuminen

Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tekoja

Paavalin ja Teklan tekoja

Pontius Pilatuksen kirje meidän Herramme Jeesuksesta Kristuksesta = Pontius Pilatuksen teot (ei ole säilynyt nykypäivään, mutta mainittu Justinos Marttyyrin (n. 138–165 jKr.) ja Tertullianuksen (198–220 jKr.) teoksissa)

Barnabaksen tekot (erilainen kuin keskiaikainen väärennös Barnabaksen evankeliumi)

Filippuksen tekoja

Andreasin ja Matthiasin tekoja

Pietarin ja Andreaksen tekoja

Johanneksen kirja Marian nukahtamisesta

Marian kuolema

Yksi ”suosikeistani” on Pietarin tekojen kirja. Jos muistan oikein, Pietari meni majataloon, ja hänen huoneessaan oli paljon luteita, jotka estivät häntä nukkumasta, vaikka hänen piti saarnata seuraavana päivänä. Niinpä hän käski luteita poistumaan huoneesta, ja ne tottelivat. Seuraavana aamuna hän avasi oven, ja siellä oli jono luteita odottamassa pääsyä takaisin huoneeseen. Pietari käski niitä menemään takaisin sänkyyn, ja ne tottelivat.

Yksi syy, miksi voimme olla varmoja kirjoitusten aitoudesta sekä Jeesuksen opetuksista ja luonteesta Raamatun lisäksi, ovat varhaiskristityt.

Klemens Roomalainen kirjoitti kirjeen korinttilaisille vuosina 96–98 jKr. Hänen perusviestinsä oli: ”Miksi ette tee niitä asioita, joita Paavali käski teidän tehdä 50 vuotta sitten?” Klemensin kirje on hyvin oivaltava, ja se on niin hyvä, että muutamat kristityt luulivat virheellisesti sen kuuluvan Raamattuun. En ole löytänyt kirjeestä mitään virheellistä paitsi yhden seikan. Klemens ilmeisesti uskoo, että legenda arabialaisesta feniksistä, joka elää tuhat vuotta, polttaa itsensä kuoliaaksi ja nousee sitten tuhkasta, on totta. Myös Ignatius kirjoitti laajasti, ja hän oli apostoli Johanneksen opetuslapsi. Papias oli toinen apostoli Johanneksen opetuslapsi, joka kirjoitti monia teoksia, mutta valitettavasti ne kaikki ovat kadonneet. Meillä on säilynyt vain joitakin otteita, jotka on tallentanut Eusebios Kesarealainen (toim. n. 325 jKr.). Smyrnan piispa ja marttyyri Polykarpos oli toinen apostoli Johanneksen opetuslapsi, ja hänellä oli opetuslapsi, Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.), joka kirjoitti teoksen ”Häresioita vastaan”, jossa hän dokumentoi yli 30 erilaista gnostilaista koulukuntaa. Hän käytti noin 1 800 lainausta ja viittausta jokaisesta Uuden testamentin kirjasta (paitsi Filemonin kirjeestä ja 3. Johanneksen kirjeestä), ja hänen kirjoituksensa osoittavat, että hänen Uuden testamenttinsa kirjat olivat samat kuin nykyiset.

Meillä on kolmas kirjallisuuden luokka, ja se koostuu uudemmista teoksista, joita jotkut ovat onnistuneet pitämään aitoina. Yksi tällainen teoskokonaisuus on nimeltään ”Vääriä dekretaaleja”. Nämä kirjoitettiin 800-luvulla, ja ne ovat todennäköisesti peräisin Frankkien valtakunnasta. Niissä väitettiin muun muassa, että Pietari olisi siirtänyt taivaan avaimet jälkeensä tulleelle ”paaville”. Toinen teos on Barnabaksen evankeliumi, jonka kirjoittajaksi oletettiin tyytymätön munkki, joka kääntyi islamiin. Siinä ei tunnusteta, että Jeesuksen aikainen kulttuuri ei ollut sama kuin keskiaikaisen Italian kulttuuri, jossa oli ritareita, kengännauhoja ja vastaavia. Lisäksi vaikka teoksessa on opetuksia, joita kristityt pitävät harhaoppina, siinä on myö -opetuksia, joita ortodoksinen islamkin pitäisi harhaoppina. Koska Jeesus kuitenkin ennustaa teoksessa, että Muhammed tulee hänen jälkeensä, olen kuullut, että se on myydyin uskonnollinen kirja joissakin muslimimaissa.

Vaikka varhainen apostolien jälkeinen kirkko ei ”kirjoittanut” pyhiä kirjoituksia, olemme heille kiitollisia siitä, että he tunnistivat puolestamme, mikä oli pyhää kirjoitusta. Varhaisen kirkon kirjoittajat viittasivat jokaiseen Uuden testamentin kirjaan jo ennen vuotta 150 jKr., mahdollisesti lukuun ottamatta kahta hyvin lyhyttä kirjaa, Filemonin kirjeen ja 3. Johanneksen kirjeen.

Irenaeus teoksessaan ”Häresioita vastaan” (s. 428, luku 11, jae 8; kirjoitettu vuosina 182–188 jKr.) sanoo, että aivan kuten maailmassa on neljä ilmastoaluetta ja neljä päätuulta, evankeliumeja ei ole enempää eikä vähempää kuin neljä. Hän mainitsee ne muissa kohdissa nimillä Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.

Katso lisätietoja teoksista A General Introduction to the Bible ja The Origin of the Bible.

K: Skeptikko Bart Ehrman esittää perusteettoman väitteen: ”Jos Matteus, joka kirjoitti noin 25–30 vuotta Paavalin jälkeen, lukisi koskaan mitään Paavalin kirjeistä, hän ei todellakaan pitänyt niitä inspiroivina, puhumattakaan siitä, että ne olisivat olleet innoitettuja.” Jesus, Interrupted, s. 89 ”Paavali ajatteli, että Jeesuksen seuraajat, jotka yrittivät noudattaa lakia, olivat vaarassa menettää pelastuksensa. Matteus ajatteli, että Jeesuksen seuraajat, jotka eivät noudattaneet lakia – ja tekivät niin jopa paremmin kuin uskonnollisimmat juutalaiset – eivät koskaan saavuttaisi pelastusta.” Jesus, Interrupted, s. 90

V: Matteus ei kirjoittanut Paavalista Jeesuksen Kristuksen evankeliumissaan, koska hänen aiheensa oli Jeesus Kristus. Voisimme esittää yhtä tehottoman väitteen myös siitä, ettei Luukaskaan tiennyt evankeliumissaan mitään Paavalista – mutta vain, jos emme tietäisi mitään Apostolien teoista.

K: Skeptikko Bart Ehrman kirjoittaa: ”Joillekin lukijoille tulee yllätyksenä, että tällaista juutalaisvastaisuutta ei ollut olemassa roomalaisessa, kreikkalaisessa tai missään muussakaan maailmassa ennen kristinuskon tuloa, ja että se on siten kristillinen keksintö. On totta, että jotkut roomalaiset ja kreikkalaiset kirjailijat panettelivat juutalaisia heidän omituisilta vaikuttaneiden tapojensa vuoksi… Mutta roomalaiset ja kreikkalaiset kirjailijat panettelivat kaikkia, jotka eivät olleet kreikkalaisia tai roomalaisia, eikä juutalaisia kohdeltu erikseen. Ennen kuin kristinusko ilmestyi.” (Jesus, Interrupted, s. 244)

V: Tämä tunnustetun tutkijan lausunto on todellakin varsin yllättävä. Se olisi varmasti yllätys niille juutalaisille, jotka Seleukidien Antiochus IV Epiphanes surmasi, sekä niille juutalaisille, jotka näkivät roomalaisen Pompeiuksen häpäisevän Pyhimmän pyhätön vuonna 63 eKr. Juuri juutalaiset karkotettiin Roomasta Claudiuksen hallituskaudella.

Ehrman on tässä monin tavoin väärässä, enkä ymmärrä, miksi hän tekee näin suuren virheen ja miksi häntä silti pidetään antiikin juutalaisen historian asiantuntijana.

a) Kristityt eivät olleet sen enempää antisemitistisiä kuin he olivat ”anti-italialaisia” tai ”anti-kreikkalaisia”. Sen sanominen, että jokin uskonto on väärä, ei tarkoita, että olisi kyseisen kansan vastaisia. Esimerkiksi 17 nikeneenikristillistä kirjailijaa kirjoitti, että juutalaisuus oli väärässä. (Tähän lukuun ei ole laskettu mukaan Aleksandrian Klemensia, joka varoitti vain fariseuksista.) Mutta oli 19 nikeneä edeltävää kristillistä kirjailijaa, jotka kirjoittivat, että kreikkalais-roomalaiset jumalat olivat väärässä. Se, että sanoo joidenkin ihmisten uskovan johonkin väärään, ei tarkoita, että vihaisi heitä tai suhtautuisi heihin ennakkoluuloisesti. Ehrman sanoo, että konservatiiviset kristityt ovat väärässä. Mutta tarkoittaako konservatiivisten kristittyjen kritisointi automaattisesti, että jonkun täytyy vihata meitä? Jos hän kiistäisi tämän, ei voida käyttää argumenttia, jonka mukaan juutalaisten väärä usko olisi ennakkoluuloa.

b) Nikäan kirkolliskokousta edeltäneiden kristittyjen harjoittamasta juutalaisten vainosta ei ole esimerkkejä. Ensimmäinen tapaus, jossa kristityt vainosivat juutalaisia, liittyi keisari Konstantinukseen, joka sulki väkivallattomasti sekä juutalaisten synagogat että pakanalliset temppelit kannustaakseen alaisiaan käymään sen sijaan kirkoissa. Se ilmeisesti toimi suurelta osin, ja jotkut ovat sanoneet, ettei kristinusko ole siitä lähtien täysin toipunut.

c) Paavali ja muut rakastivat juutalaisia. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 10:1:ssä: ”Veljet, sydämeni toive ja rukous Jumalalle Israelin puolesta on, että he pelastuisivat.” Hän on vieläkin voimakkaampi Roomalaiskirjeen 9:1–4a:ssa: ”Minä puhun totta Kristuksessa, en valehtele, ja myös omatuntoni todistaa minulle Pyhässä Hengessä, että minulla on suuri suru ja jatkuva murhe sydämessäni. Sillä voisin toivoa, että minä itse olisin kirottu Kristuksesta veljieni, lihallisten maanmiesteni, israelilaisten, puolesta.” Esimerkillään Paavali osoittaa meille, millaista rakkautta meidän tulisi tuntea juutalaisia kohtaan. Mitä tulee juutalaisten väitettyyn ”toisen luokan asemaan”, Paavali puhuu sitä vastaan Galatalaiskirjeen 3:28:ssa: ”Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; sillä te olette kaikki yksi Kristuksessa Jeesuksessa.” (NKJV)

d) Antisemitismiä oli jo ennen roomalaisia.

En tiedä, tunteeko Bart Ehrman seleukidien keisarin nimeltä Antiochus Epiphanes. Antiochus yritti väkivaltaisesti tukahduttaa juutalaisuuden, ja makkabealaisten kapina oli juutalaisten vastaus tähän. Esterin kirjassa kerrotaan antisemitistisestä Hamanista ja persialaisista, jotka suostuivat tappamaan juutalaiset.

e) Antisemitismiä oli jo ennen kristinuskoa. Pontius Pilatus nimitettiin virkaansa hänen mentorinsa, antisemitistisen Sejanuksen, vaikutusvallan ansiosta. Tiberius teloitti Sejanuksen 9. lokakuuta vuonna 31 jKr. Pilatus, joka hallitsi vuosina 26–36 jKr., oli viides Rooman Juudean maaherra vuodesta 6 jKr. lähtien, kuten teoksessa Evangelical Commentary on the Bible (s. 874) todetaan.

f) Antisemitismiä esiintyi myös ei-kristittyjen keskuudessa. Kreikkalainen nimeltä Apion kirjoitti teoksen ”Juutalaisia vastaan”, ja Josephuksen ”Historia” oli osittain vastaus Apionin teokseen.

K: Ehrman kirjoittaa: ”Paavalille usko tarkoitti Kristuksen kuoleman luottavaisena hyväksymistä, jotta ihminen pääsisi oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Se on suhteellinen termi, joka tarkoittaa jotain ’luottamuksen’ kaltaista. Pastoraalikirjeissä sana tarkoittaa jotain muuta: niitä uskomuksia ja ajatuksia, joista kristillinen uskonto koostuu (Titus 1:13). Se ei ole suhteellinen termi, vaan termi, joka määrittelee joukon kristillisiä opetuksia, sen sisällön, mihin on uskottava – ja juuri näin termiä aletaan käyttää myöhemmissä kristillisissä yhteyksissä. Tämä on siis esimerkki siitä, miten pastoraalikirjeet näyttävät juontavan juurensa myöhemmästä, ei-paavalilaisesta kontekstista.” (Jesus, Interrupted, s. 130).

V: Galatalaiskirje 1:23; Efesolaiskirje 4:13 ja muut jakeet osoittavat, että Ehrman ei tiedä, mistä puhuu, ja 2. Timoteuskirje 1:5; 2. Timoteuskirje 3:15 sekä Titukskirje 3:15 osoittavat, että Ehrman on väärässä toisellakin tavalla. Paavali tuo esiin uskon molemmat ulottuvuudet sekä aikaisemmissa kirjeissään (epistoloissa) että myöhemmissä pastoraalikirjeissään.

A. Usko tarkoittaa opillisia uskomuksia:

A1. Paavalin aikaisemmat kirjeet (toisin kuin Ehrman väittää)

Gal 1:23 ”He olivat kuulleet vain, että ’se mies, joka aiemmin vainosi meitä, saarnaa nyt sitä uskoa, jonka hän kerran yritti tuhota’.”

Ef 4:5 ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste”

(Ehrman on samaa mieltä siitä, että alla mainitut kirjat opettavat, että usko on joukko opillisia uskomuksia)

Ef 4:13 ”kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa ja tulemme kypsiksi,”

A2. Paavalin pastoraaliset kirjeet (Ehrman olisi samaa mieltä)

1. Tim. 4:6 ”…uskon totuudet”

Tit 1:13 ”Siksi nuhtele heitä ankarasti, jotta he pysyisivät vakaana uskossa eivätkä kiinnittäisi huomiota juutalaisiin myytteihin tai niiden käskyihin, jotka hylkäävät totuuden.”

Tit 2:2 ”vankka uskossa”

Johtopäätös: Sekä Paavalin varhaisissa kirjeissä että pastoraalisissa kirjeissä on jakeita, joissa usko tarkoittaa totuutta tai oppia.

B. Usko yleisessä merkityksessä luottamuksena

B1. Paavalin varhaisemmat kirjeet (Ehrman olisi samaa mieltä)

Room 1:17 ”elää uskosta”

Room 3:25 ”usko hänen [Jeesuksen] vereensä”

Room 4: Abraham vanhurskautettiin uskosta

Gal 2:16 ”vanhurskautettu uskosta Kristukseen”

Gal 3:2b ”uskon sanoma”

Gal 3:8 ”vanhurskauttavat pakanat uskon kautta”

Gal 3:9 ”uskovat”

Gal 3:11 ”vanhurskas elää uskosta”

Gal 3:22 ”lupaus Jeesuksen Kristuksen uskon kautta”

Gal 3:24 ”vanhurskautettu uskosta”

Gal 3:25 ”mutta usko, joka on tulossa”

Gal 3:26 ”uskon kautta Jeesukseen Kristukseen”

Gal 5:5 ”vanhurskauden toivo uskosta”

Ef 1:1 ”uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa”

Ef 1:15 ”teidän uskonne Herraan Jeesukseen”

Ef 3:17 ”jotta Kristus asuisi teidän sydämissänne uskon kautta”

B2. Paavalin pastoraaliset kirjeet (toisin kuin Ehrman väittää)

2. Tim. 1:5 ”Muistan sinun vilpittömän uskon, joka oli ensin isoäidilläsi Loiksella ja äidilläsi Euniceella, ja olen vakuuttunut, että se on nyt myös sinussa.”

2. Tim. 3:15 ”jotka voivat tehdä teidät viisaiksi pelastukseen uskon kautta Kristukseen Jeesukseen.”

Tit 3:15 ”Tervehdi niitä, jotka rakastavat meitä uskossa.”

C. Usko voidaan ymmärtää joko toisella tai molemmilla tavoilla

C1. Paavalin aikaisemmat kirjeet

1. Kor. 15:1–2, 14, 17: ”Nyt, veljet, haluan muistuttaa teitä evankeliumista, jonka saarnasin teille, jonka te otitte vastaan ja johon olette perustaneet uskonne. Tämän evankeliumin kautta te pelastutte, jos pidätte lujasti kiinni sanasta, jonka saarnasin teille. Muuten olette uskoneet turhaan. (14) Ja jos Kristusta ei ole herätetty kuolleista, niin meidän saarnaamisemme on turhaa, ja niin on myös teidän uskonne. Paitsi että silloin meidät todetaan vääriksi todistajiksi Jumalasta, sillä olemme todistaneet Jumalasta, että hän on herättänyt Kristuksen kuolleista. … (17) Ja jos Kristusta ei ole herätetty kuolleista, teidän uskonne on turha...” (Tämä korostaa sekä Kristuksen ylösnousemuksen että Kristuksen kuoleman oppeja.)

Gal 3:7 ”uskovat”

Gal 3:12 ”laki ei perustu uskoon”

Gal 3:23 ”ennen uskon tuloa”

Ef 1:15 ”kuultuamme teidän uskostanne Herraan Jeesukseen”

Ef 2:8 ”armosta te olette pelastetut, uskon kautta”

C2. Paavalin pastoraaliset kirjeet (nämä voidaan tulkita kumpaankin suuntaan)

2 Tim 2:18 ”harhautuneet totuudesta. … he tuhoavat joidenkin uskon”

Tit 1:4 ”poika yhteisessä uskossamme”

K: Koska Jumalalla ei ole fyysistä ruumista, kuinka Jeesus voi olla Jumalan Poika? Muslimit ovat väittäneet, että tämä on kristinuskon keskeinen virhe.

V: Kristityt eivät usko, että Jeesus olisi ollut Jumalan Poika karkeassa fyysisessä tai seksuaalisessa mielessä. Pikemminkin tämä termi on syvällinen ilmaus siitä, miten Jeesus eroaa kaikista luoduista olennoista. Šii-muslimeilla on hieman samankaltainen käsite. Kun he sanovat, että Ali on Jumalan sormi, he eivät usko, että Jumalalla olisi kymmenen sormea kuten ihmisillä. Pikemminkin tämä on heille syvällisemmän merkityksen omaava ilmaus.

K: Minua häiritsee vastaus, jonka annoit ”Bible Query” -palstalla ja jossa sanot, että Jeesus on Jumala, mikä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Jumala. Hän on Jumalan Poika, Messias. On väärin, että johdatat muita harhaan, sillä vaarannat heidän pelastuksensa. Ole hyvä ja lue nämä raamatunkohdat ja muuta vastaustasi.

Joh. 14:1–4 osoittaa eron Isän ja Pojan välillä.

Luuk. 18:19:ssä Jeesus sanoo itse, ettei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin, kun joku kutsuu häntä hyväksi. Hän erotti itsensä jälleen.

Mark. 13:32 ja Matt. 24:36:ssa Kristus itse sanoo, ettei kukaan tiedä, milloin loppu tulee, paitsi Jumala, eikä edes hän itse.

Matt. 23:8–10:ssä Kristus itse tekee selkeän eron opettajan, johtajan ja Isän välillä.

Matt. 5:16 sanoo, että Isä on taivaassa.

Apostolien teoissa 4:12 sanotaan, että pelastus tapahtuu Kristuksen kautta, mutta Jumala antoi Kristuksen meille.

Hepr. 13:21, 1. Piet. 2:19–25, 1. Joh. 2:2–6 ja 1. Joh. 2:23 erottavat kaikki Jumalan ja Kristuksen toisistaan. Jumala on Isä, Antaja, Luoja. Kristus on Messias, Uhri, Poika.

2. Moos. 20:3, 5. Moos. 6:4–5 ja 5. Moos. 32:39:ssä Jumala sanoo, ettei sinulla saa olla muita jumalia kuin Hän. On synti tehdä Kristuksesta jumala tai kutsua Kristusta jumalaksi. Jumala on ainoastaan Jumala, ja Kristus on Messias. Hän on Jumalan Karitsa. Hän on Jumalan Poika, joka luotiin antamaan esimerkki siitä, millainen täydellisen ihmisen tulisi olla. Ihmiskunta tarvitsi lihallisen esimerkin täydellisyydestä ja rakkaudesta. Jeesus on se esimerkki. Hän oli täydellinen ihminen, jolla oli jumalallinen tieto, ja Jumala asui hänessä. Kun hän sanoi, että Isä ja minä olemme yhtä, hän tarkoitti, että se johtui siitä, että hän asui Jumalassa ja Jumala asui meissä. Hän oli täydellisessä ykseydessä Jumalan kanssa, ja hänet lähetettiin luoksemme kertomaan, että mekin voimme olla täydellisessä ykseydessä Jumalan kanssa. Hän ei koskaan väittänyt olevansa taivaallinen Isä, ja on suuri synti johtaa toisia harhaan luulemaan niin. On monia raamatunkohdissa, jotka tekevät suuren eron Jumalan ja Kristuksen välillä, mutta en muista lukeneeni mistään raamatunkohdasta, jossa Kristus olisi sanonut olevansa Jumala.

V: Arvostan rehellistä viestiäsi. En todellakaan halua johtaa muita harhaan heidän pelastuksensa suhteen. Toivottavasti meitä ”häiritään” siellä, missä olemme valheessa, ja löydämme rauhan, kun olemme yhtä mieltä totuudesta. Otit esille niin monia seikkoja lyhyessä viestissäsi . Haluaisin käydä läpi 11 kohtaa yksi kerrallaan, jotta voimme nähdä, missä olemme samaa mieltä ja missä eri mieltä.

1. Meillä ei saa olla muita jumalia, kuten mainitsit, kuten 2. Mooseksen kirja 20:3; 5. Mooseksen kirja 6:4–5; 32:39 käskevät. Roomalaiskirjeen 1:23,25 mukaan yksi jumalattomien ihmisten synneistä oli se, että he palvoivat ja palvelivat luotuja asioita Luojan sijaan. Meidän ei pitäisi palvoa eikä palvella jumalana mitään enkeliä tai muuta luotua olentoa. Jos oletetaan, että Jeesus ei ollut Jumala ja joku kutsui Jeesusta Jumalaksi, oletko samaa mieltä siitä, että tämä olisi erittäin vakava synti?

2. Opetuslapsi Tuomas kutsui Jeesusta Jumalaksi Johanneksen evankeliumin 20:28:ssa. Tuomas meni jopa pidemmälle. Johanneksen evankeliumin 20:28:ssa sanotaan itse asiassa, että Tuomas sanoi Jeesukselle: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus vastasi Tuomakselle: ”Koska olet nähnyt minut, olet uskonut; siunattuja ovat ne, jotka eivät ole nähneet, mutta ovat uskoneet.” Jeesuksessa ei ole aavistustakaan moitteesta Tuomasta kohtaan. Itse asiassa ainoa edes etäisesti kielteinen asia, jonka Jeesus sanoi, on se, että ne, jotka eivät ole nähneet Jeesusta henkilökohtaisesti ja uskovat (tätä Jeesuksesta), ovat siunatumpia kuin ne, jotka ovat nähneet Jeesuksen ja uskovat tämän. Nyt joko

a) Tuomas oli väärässä ja hän teki synnin kutsumalla Jeesusta Jumalaksi, ja ehkä Jeesus teki synnin hyväksyessään tämän eikä nuhdellessaan Tuomasta, tai

b) Tuomas oli oikeassa, ja Jeesus oli oikeassa vahvistaessaan Tuomaksen sanat.

Oletko samaa mieltä siitä, että Tuomaksen on täytynyt olla tässä oikeassa?

3. Erillisiä mutta eivät erillisiä: Jotkut asiat voivat olla erillisiä ilman mitään yhteistä. Jotkut asiat voivat olla erillisiä siten, että jotkut asiat ovat erilaisia ja jotkut yhteisiä. Esimerkiksi apilan kolme lehteä ovat erillisiä siinä mielessä, että ne ovat kolme lohkoa. Ne eivät kuitenkaan ole erillisiä, koska ne ovat yhdistyneet keskeltä. (Tämä vertaus on peräisin alun perin Irlannin Patrickilta, todella esimerkilliseltä uskovalta, joka eli noin vuonna 400 jKr.) Joka tapauksessa, olen samaa mieltä siitä, että monet mainitsemistasi jakeista osoittavat eron Isän ja Pojan välillä. Se, että Isä ja Poika ovat kaksi erillistä persoonaa, ei tarkoita, että he olisivat täysin erillisiä. Ainakin heillä on yhteinen nimi, sillä meidät kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä (ei nimissä) Matteuksen evankeliumin 28:19 mukaan.

Kristillinen kirjailija Ambrosius Milanolainen (378–381 jKr.) kirjoitti teoksessaan *Pyhästä Hengestä*, 1. kirja, 13. luku, lisää jumalallisten nimien jakamisesta. Katso lisätietoja teoksesta *The Nicene and Post-Nicene Fathers*, 2. sarja, s. 110–111.

a) Heillä on sama olemus (Fil. 2:6)

b) Heille kuuluu sama kunnia (Joh. 5:23)

c) Isällä ja Jeesuksella on ”yhteinen omistus” kaikkeen. Joh. 16:15; 17:10.

d) Maan päällä Isä asui Jeesuksessa. Joh. 10:38; 14:10–11.

e) Maan päällä Jeesus oli Isässä. Joh. 10:38; 14:11

f) Jos todella tunnet Jeesuksen, tunnet myös Isän ja olet nähnyt Isän. Joh. 14:7–9

g) Kukaan ei pääse Isän luo muuten kuin Jeesuksen kautta. Joh. 14:6; 6:45; ~8:24; Ap. t. 4:12

h) Molempia palvotaan oikeutetusti (Hepr. 1:6)

i) Molempia kutsutaan oikeutetusti Jumalaksi (Joh. 1:1; 20:28, Hepr. 1:8,9)

j) Molempia rukoillaan (Apostolien teot 7:59–60)

k) Kaikki maailmassa on luotu heidän molempien kautta (Joh. 1:3, 10; Kol. 1:16)

l) Jumaluuden täyteys on Jeesuksessa (Kolossalaiskirje 1:19).

m) He ovat yhtä hengessä, rakkaudessa ja tarkoituksessa. Toisen todellinen totteleminen tarkoittaa myös toisen tottelemista.

Oletko siis samaa mieltä siitä, että he ovat erillisiä, mutta heillä on joitakin yhteisiä piirteitä, joissa he eivät ole erillisiä?

4. Ykseyden helluntailaisuus on väärässä: Edellinen kohta on tärkeä, koska on olemassa harhaoppi nimeltä modalismi, jonka yksi nykyaikainen muoto on ykseyden helluntailaisuus, ja joka opettaa, että Isä, Poika (Kristus) ja Pyhä Henki ovat kaikin puolin yksi ja sama. Jeesuksen kasteesta kertovat jakeet sekä ne jakeet, jotka mainitsit (Joh. 14:1–4, Matt. 5:16, 1. Joh. 2:23 jne.), todistavat, että ykseyden helluntailaisuus on väärässä. Luulen, että voimme olla siitä samaa mieltä.

5. Kristus, meidän Opettajamme, ei kumoa kolminaisuutta: Olen jonkin verran eri mieltä johtopäätöksestäsi, joka koskee Matt. 23:8–10, sillä jos Kristus on meidän Opettajamme, tarkoittaako se, että meidän pitäisi kieltäytyä oppimasta mitään Pyhältä Hengeltä tai siitä, mitä Jumala Isä on ilmoittanut luonnossa tai Jumalan sanassa? Voimme tietysti olla yhtä mieltä siitä, ettei asia ole niin. Luulen kuitenkin, että yritit vahvistaa väitettääsi siitä, että Isän ja Pojan välillä on ero, ja siitä olen jo samaa mieltä.

6. Pelastus on Jumalan teko! Muuten, Apostolien tekojen 4:12 ja 1. Johanneksen kirjeen 2:2–6 perusteella: onko pelastuksemme ihmisen teko vai Jumalan teko? Pelastuksemme on Jumalan lahja. Se olisi ihmisen teko – koska Jeesus oli ihminen – jos Jeesus olisi ollut pelkkä ihminen.

7. Jeesus ja Jumala: Luulen osoittaneeni riittävän selvästi, että vaikka Isä ja Jeesus ovat erilaisia, se ei ole ongelma. Tämä ei kuitenkaan vielä vastaa siihen eroon Jeesuksen ja Jumalan välillä, jonka Heprealaiskirjeen 13:20–21 ja muut jakeet osoittavat. (En usko, että 1. Pietarin kirjeen 2:19–25 osoittaa tätä, mutta muut jakeet osoittavat, joten tämä on kiistanalainen asia.) Muistakaa, että termillä elohim (Jumala/jumala) on Raamatussa ainakin neljä eri merkitystä. Jeesus myönsi, että sillä oli useampi kuin yksi merkitys Johanneksen evankeliumin 10:34–39:ssä, jossa Hän lainaa Psalmin 82:6:ta. Tässä ovat merkitykset Raamatussa:

Ne, joita kutsutaan jumaliksi, jopa epäjumalat. 1. Korinttolaiskirje 8:5–6; 1. Mooseksen kirja 31:30, 33

Isä. Galatalaiskirje 1:1, Efesolaiskirje 1:2–3, 17, Heprealaiskirje 1:9 (2. esiintyminen) jne.

Jeesus. Heprealaiskirje 1:9 (ensimmäinen maininta); Johanneksen evankeliumi 1:1,18; Hoosean kirja 1:7; Jesajan kirja 7:14; 1. Johanneksen kirje 5:11,12 vs. 21; Kolossalaiskirje 2:9 ja Matteuksen evankeliumi 1:23

Pyhä Henki. Roomalaiskirje 8:9–16; Luukkaan evankeliumi 1:35; 1. Johanneksen kirje 4:12, 13, 15–16; 1. Korinttolaiskirje 3:16 vs. 1. Korinttolaiskirje 6:19; Apostolien teot 5:4

8. Jaeet, jotka osoittavat Jeesuksen olevan Jumala: Sanot, ettet muista yhtään raamatunkohtaa, jossa Jeesus olisi sanonut olevansa Jumala. Sen lisäksi, että Tuomas sanoo niin Johanneksen evankeliumissa 20:28, myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo niin Heprealaiskirjeessä 1:8,9, ja apostoli Johannes kutsuu Jeesusta Jumalaksi Johanneksen evankeliumin 1:1 lopussa. Jeesus itse väitti olevansa Jumala Johanneksen evankeliumissa 8:58. Jeesus vastasi: ”Ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen!”. Sanayhdistelmä ”Minä olen” oli Jumalan pyhä nimi. Juutalaiset joko ymmärsivät Jeesuksen sanoman oikein, kun he ottivat kiviä kivitääkseen Hänet, tai sitten he ymmärsivät Jeesuksen sanoman väärin. Oletko samaa mieltä?

9. Vain Jumala on hyvä: Luukkaan evankeliumin 18:19:ssä, koska mies käytti sanaa ”hyvä” niin kevyesti eikä tunnustanut Jeesusta Jumalaksi, Jeesus kysyi, miksi hän käytti sanaa ”hyvä” niin vapaasti. Jeesus kutsui itseään Hyväksi Paimeneksi Johanneksen evankeliumin 10:11:ssä. Sinä itse mainitsit, että Jeesus oli täydellisyyden ja rakkauden esikuva sekä täydellinen ihminen. Koska Jeesus oli hyvä, eikä Luukkaan evankeliumin 18:19 kiistänyt Jeesuksen hyvyyttä, se ei myöskään kiistänyt sitä, että Jeesus oli Jumala. Oletko samaa mieltä?

10. Jeesus ei maan päällä tiennyt, milloin Hän palaisi. Markuksen evankeliumin 13:32:ssa ja Matteuksen evankeliumin 24:36:ssa huomaat, että edes Jeesus ei tiennyt aikaa, jolloin Hän palaisi. Tämä pätee Jeesukseen – maan päällä. Filippiläiskirjeen 2:7–8:ssa sanotaan, että Jeesus tyhjensi itsensä vapaaehtoisesti tullessaan maan päälle. Maan päällä Jeesus ei käyttänyt omaa voimaansa tai tietämystään, vaan luotti Jumala Isään. Jeesus jopa rukoili, että Hänen kunniansa palautettaisiin Hänelle Johanneksen evankeliumin 17:5:ssä.

11. Varhaiskristityt opettivat, että Jeesus oli myös Jumala. On väärin johtaa toisia harhaan Jeesuksen jumaluuden totuudesta (tai valheellisuudesta). Luulisi, että apostolit olisivat tehneet tällaisen tärkeän asian selväksi. Se, että Jeesus on Jumala, ei ole vain ”jokin uusi keksintö”, jonka nykyihmiset ovat keksineet. Apostoli Johanneksen opetuslapsi Ignatius kirjoittaa kirjeessään Polykarpokselle (luku 3) Herran toisesta tulemisesta: ”Etsikää Häntä, joka on aikojen yläpuolella, Häntä, jolla ei ole aikaa, Häntä, joka on näkymätön, Häntä, joka meidän vuoksemme tuli näkyväksi, Häntä, joka on koskematon [kosketuksen ulottumattomissa], Häntä, joka on kärsimättömän [tunteiden ulottumattomissa], Häntä, joka meidän vuoksemme kärsi, Häntä, joka kesti kaiken kaikissa muodoissaan meidän vuoksemme.” Ignatius siis ymmärsi, että Jumalan Poika oli näkymättömän, ajattoman Jumalan Isän näkyvä, ajallinen ilmentymä. Efesolaiskirjeen 7. luvussa Ignatius puhuu Kristuksesta Jumalan ruumiillistumana. Hän jatkaa sanomalla, että Jeesus ”syntyi sekä Mariasta että Jumalasta, alistui ensin kärsimykseen ja nousi sitten sen yläpuolelle”.

Samoin Hippolytos (225–235/6 jKr.) kirjoitti tästä. Tässä on hänen sanomansa teoksessa ”Noetuksen harhaoppia vastaan”, luku 14, s. 228. Siinä sanotaan: ”Jos siis Sana oli Jumalan kanssa ja oli myös Jumala, mitä tästä seuraa? En todellakaan puhu kahdesta Jumalasta vaan yhdestä; kahdesta Persoonasta kuitenkin ja kolmannesta taloudenhoidosta ( ), nimittäin Pyhän Hengen armosta. Sillä Isä on todellakin Yksi, mutta Persoonia on kaksi, koska on myös Poika; ja sitten on kolmas, Pyhä Henki.”

Oletko samaa mieltä siitä, että Raamatun lisäksi opetus siitä, että Jeesus on Jumala, annettiin jo apostolien opetuslasten aikana?

Lopuksi, ellen erehdy, luulen vastanneeni jokaiseen esittämääsi kohtaan. Kerrothan, jos olen jättänyt jotain huomiotta tai jos mielestäsi logiikkani oli jossain kohdassa virheellinen. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että olisi synti kutsua Kristusta Jumalaksi, jos Kristus ei todellisuudessa olisi Jumala. Oletko kuitenkin samaa mieltä siitä, että olisi synti sanoa, ettei Kristus ole Jumala, jos Kristus itse asiassa on Jumala?

K: Miten Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat kaikki olla Jumalaa, kun Vanha testamentti korosti niin voimakkaasti, että on vain yksi Jumala?

V: Ensinnäkin täydellinen kuvaus Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välisestä suhteesta ei ole vain jotain, mitä Jumala ei ole vielä paljastanut meille, vaan vaikka Hän olisi sen täysin paljastanut, se olisi todennäköisesti ymmärryksemme ulottumattomissa. Kuvittele hetken, että olisi olentoja, jotka elävät kaksiulotteisessa maailmassa, ja että voisit kommunikoida heidän kanssaan. Miten kuvailisit itseäsi? Aluksi saattaisit sanoa, että olet jotain, mitä he voivat ymmärtää, mutta eivät täysin ymmärtää. Esimerkiksi työntäisit neljä sormeasi heidän maailmaansa ja sanoisit, että ne neljä ympyrää, jotka he näkevät, ovat itse asiassa yhteydessä toisiinsa. Tuon kaksiulotteisen maailman epäilijät voisivat kiertää kutakin neljää ympyrää, ja koska sormet eivät heidän käsityksensä mukaan liittyneet toisiinsa, he päättelisivät, että valehtelet. Toisessa ääripäässä toiset saattaisivat sanoa, että koska ne olivat yhteydessä toisiinsa, neljän sormen erillisyys oli illuusio, etkä sinulla oikeastaan ollut lainkaan erillisiä sormia. Toiset saattaisivat haluta kuvan sinusta, joten he piirtäisivät outoja kuvia neljästä ympyrästä tai sitten neljästä toisiinsa liittyvästä ympyrästä. Sinä sanoisit heille, ettei heidän kannata vaivautua kuvien kanssa, sillä ne eivät edes läheskään kuvastaisi sinua asianmukaisesti.

Emme ehkä pysty ymmärtämään kaikkea Kolmiyhteisestä Jumalasta, mutta onneksi meidän ei tarvitse yrittääkään. Meidän on vain opittava se, mitä Herra on ilmoittanut: On vain yksi Jumala, ja meidän on palvottava, ylistettävä ja rukoiltava vain Jumalaa, ei mitään Jumalan luomia olentoja. Raamattu kuitenkin osoittaa, että sekä enkelit että ihmiset palvovat, ylistävät ja rukoilevat Jeesusta, ja että Jeesusta palvotaan asianmukaisella tavalla.

Tässä on kaavio, josta voi olla apua. Piirrä keskelle ympyrä, johon kirjoitat ”Jumala”. Piirrä sen ympärille kolme ympyrää, joista ylimmälle kirjoitat ”Isä” ja kummallekin sivulle ”Poika” ja ”Pyhä Henki”. Yhdistä kukin ulompi ympyrä keskimmäiseen ympyrään kolmella viivalla. Kirjoita jokaisen viivan päälle ”on”. Yhdistä kukin ulompi ympyrä muihin ulompiin ympyröihin ja kirjoita kolmen viivan päälle ”ei ole”.

Kuten edellisessä sähköpostissani mainitsin, joskus kun sanaa ”Jumala” käytetään Raamatussa, se viittaa Isään. Kuten huomautat, kun Jeesus rukoili Jumalaa, esimerkiksi Getsemanen puutarhassa, Jeesus EI rukoillut itseään. Minusta on hieman huvittavaa, että luen juuri nyt kirjeesi tästä aiheesta, sillä vasta kaksi päivää sitten kirjoitin lyhyen artikkelin, jossa mainitsin väärän opetuksen, ykseyden helluntailaisuuden, ja esitin siinä täsmälleen saman asian kuin sinäkin. Sana ”Jumala” tarkoittaa todellakin ”Jumalaa Isää” monissa Raamatun kohdissa, mukaan lukien ilmaus ”sinun Jumalasi” Heprealaiskirjeen 1:9:ssä sekä ilmaus ”kun Jumala” Heprealaiskirjeen 1:6:ssa.

Sana ”Jumala” tarkoittaa kuitenkin monissa kohdissa myös ”Jumalaa Poikaa”. Katsotaanpa vielä kerran Heprealaiskirjeen 1:8–9. Heprealaiskirjeen 1:8 sanoo: ”Mutta Pojasta hän sanoo: ’Sinun valtaistuimesi, oi Jumala, …’”.

En usko, että ihmiset alkoivat palvoa Kristusta jonkin virheen vuoksi, sillä synnittömät enkelit itsekin palvoivat Karitsaa (Jeesusta) Ilmestyskirjan 5:12:ssa sanoen: ”Arvoinen on Karitsa, joka on teurastettu, ottamaan valta ja rikkaus ja viisaus ja voima ja kunnia ja kirkkaus ja ylistys!” Lisäksi apostoli Johannesilla oli opetuslapsi, Ignatius. Ignatius jätti jälkeensä joitakin kirjoituksia, ja hän korosti ilmeisesti sitä, mitä hänelle oli opetettu, eli että Jeesus oli Jumala.

Edellisessä kirjeessäsi totesit, että 2. Mooseksen kirjan 20:3; 5. Mooseksen kirjan 6:4–5 ja 32:39 todistavat, ettei meidän tule palvoa muita jumalia. Viimeisimmässä kirjeessäsi sinulla on vaikeuksia päästä yli siitä Vanhan testamentin kohdasta, että oli vain yksi Jumala. No, älä yritä päästä siitä yli. Pidä kiinni tuosta totuudesta! Silti jopa Vanha testamentti vihjaa, ettei tarina pääty tähän. Psalmin 110:1 (Vanhan testamentin jae, jota siteerataan useimmin Uudessa testamentissa) sanoo: ”Herra sanoo minun Herralle: ’Istu minun oikealla puolellani, kunnes teen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi.’” (NIV) Kuka on tämä ”Poika”, tämä ”toinen”, jota meidän tulisi myös kutsua Herraksi? Tietenkin tämä on Jeesus.

Epäilen, että sekoitusta aiheuttaa seuraava seikka: kun sanoja ”Jumala” ja ”Herra” käytetään Raamatussa todellisesta Jumalasta ja todellisesta Herrasta, käyttääkö Raamattu niitä aina samalla tavalla, vai ovatko nämä sanat kuten ”tuomari” ja ”täydellinen”, joilla on muutama eri merkitys kontekstista riippuen. Niin kauan kuin ajattelet, että ”Jumala” (kun ei viitata epäjumaliin) tarkoittaa aina samaa asiaa ja ”Herra” aina samaa asiaa, tulet hämmentymään lukiessasi tiettyjä jakeita. Ehdotan, että ”Jumala” ja ”Herra” tarkoittavat eri asioita riippuen jakeesta.

Nyt päädymme paradoksiin. Koska on olemassa vain yksi palvottava Jumala, ja enkelit ja ihmiset palvoivat Jeesusta asianmukaisesti, miten se on mahdollista? Ainoa vastaus, joka kattaa kaikki ”Jeesusta ylistävät jakeet”, on se, että Jeesus on yksi todellinen Jumala, joka on palvonnan arvoinen.

Tähän läheisesti liittyvä kysymys on se, että Raamattu sanoo, että meille on vain yksi Herra (Efesolaisille 4:5). Onko Herramme kuitenkin Jeesus Kristus (Roomalaiskirje 10:9; 1. Korinttolaiskirje 8:6; 12:3; Johanneksen evankeliumi 20:25,28), vai onko Herramme Henki (2. Korinttolaiskirje 3:17), vai onko Herramme Isä (Heprealaiskirje 7:21, 1. Pietarin kirje 1:25 jne.)?

1. Korinttolaiskirjeen 7:35 sanoo, että meidän tulee olla jakamattomasti omistautuneita Herralle. Tarkoittaako tämä, että meidän tulee olla omistautuneita Jeesukselle ja unohtaa Jumala Isä? – Ei tietenkään. Ainoa vastaus on, että Jumala Isä on meidän ”yksi Herramme”, mutta myös Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ovat osa meidän ”yhtä Herraamme”.

Tässä on toinenkin paradoksi Raamatussa. Koska Jeesus on Ainoa Todellinen Jumala, mutta Jeesus rukoili ”Hänen Jumalaansa”, kuka on se Jumala, joka on palvontamme arvoinen? On neljä mahdollisuutta:

Vain Isä. Tämä ei voi olla oikein, muuten enkelit olivat väärässä ylistäessään Jeesusta, Stefanus oli väärässä rukoillessaan Jeesusta, Tuomas oli väärässä kutsuessaan Jeesusta ”minun Herrakseni ja Jumalakseni” ja Jeesus oli väärässä, kun Hän ei oikaissut Tuomasta.

Vain Jeesus. Tämä ei voi olla oikein, muuten Jeesus olisi tehnyt väärin rukoillessaan Jumalaa [Isää] ja kutsumalla Häntä Jumalaksi.

Molemmat ovat Jumalaa, ja jumalia on vähintään kaksi. Tämä ei voi olla oikein, sillä Jumala tarkoitti Vanhan testamentin avulla korostaa meille, että on olemassa vain yksi ainoa todellinen Jumala.

Molemmat ovat Jumalaa, ja on olemassa vain yksi ainoa todellinen Jumala. Tätä vastausta on vaikeinta hyväksyä, koska maan päällä ei ole tarkkaa vertauskuvaa. Vertauskuvasi sinusta ja vanhemmistasi pätee jossain määrin, mutta en pidä siitä, koska se tekee ”Jumalasta” ikään kuin suvun sukunimen, ja uskon, että Kolmiyhteys on yksi paljon läheisemmällä tavalla kuin se. Vaikka maan päällä ei olekaan täydellistä vertauskuvaa Jumalasta, se ei tee tästä vastauksesta virheellistä. Itse asiassa mikään muu vastaus, jonka olen nähnyt, ei tee enempää kuin ”selittää pois kaikki Raamatun jakeet”; tämä vastaus sen sijaan sisältää kaikki Raamatun jakeet. Kolminaisuuden käsite korostaa Kolmen erillisyyttä, se korostaa myös Kolmen erottamattomuutta, ja silti se korostaa myös, että on olemassa vain yksi Jumala.

Yhden asian voi sanoa epäjumalista. Nämä ”pikkumiehet”, teeskentelijät, joilla on mitättömiä oikkuja ja aivan liian inhimillisiä heikkouksia, ovat luonnolliselle ihmiselle paljon helpompia ymmärtää kuin Pyhä, Kaikkivaltias Jumala, joka täyttää taivaan ja maan. Uskon todellakin, että ajan myötä monet ihmiset ovat poikenneet siitä, mitä Jumala on ilmoittanut itsestään Raamatussa. Tässä on teille toinen kaavio. Piirrä kolmio ja merkitse sen kolme kärkeä nimillä ”Yksi Jumala”, ”Kolme Persoonaa” ja ”Yhtäläinen olemus”. Kirjoita nyt kolmion ulkopuolelle, ”Yksi Jumala” -merkinnän vastapäiselle viivalle vastakkaisen harhaopin nimi ”polyteismi”. Kirjoita vastaavasti kolmion ulkopuolelle, ”Kolme Persoonaa” -merkinnän vastapäiselle viivalle ”Ykseyden harhaopit”. Lopuksi kirjoita ”yhtäläisen luonteen” vastapäiselle viivalle ”ebionitit”. Ebionitit olivat varhainen harhaoppi, joka yritti yhdistää juutalaiset tavat kristinuskoon. He tunnustivat Jeesuksen Messiaaksi, mutta eivät tunnustaneet häntä Jumalaksi.

Nyt on syytä tuoda esiin yksi kysymys: kun otetaan huomioon, että ne ovat joissakin suhteissa erottamattomia ja toisissa suhteissa erillisiä, miten ne ovat erottamattomia ja miten ne ovat erillisiä?

Ne ovat yhtä rakkaudessa, tarkoituksessa ja kuuliaisuudessa. Toisin sanoen, et voi totella toista ja olla toiselle tottelematta.

Ne ovat yhtä nimessä, kuten jo keskustelimme.

Ne ovat yhtä olemukseltaan. Isä, Poika eikä Pyhä Henki ole luotuja olentoja. Samalla tavalla kuin minä voin luoda esineitä, mutta lapseni ovat peräisin minusta ja vaimostani, niin Poika on syntynyt Isästä, ei luotu Hänen toimestaan.

Onko Isä suurempi kuin Poika? Meidän on vastattava tähän kysymykseen kolmessa eri yhteydessä.

Olemus ja kunnia: Isä ja Poika ovat tasa-arvoisia. Filippiläiskirjeen 2:6 osoittaa, että heillä on sama olemus. Johanneksen evankeliumin 5:23: ”Jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa samalla tavalla kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.”

Maassa Jeesus oli alempi kuin Isä. Jeesus tyhjensi vapaaehtoisesti itsensä suuresta osasta kunniaansa (Filippiläiskirje 2:7; Johanneksen evankeliumi 17:5). Jeesus oppi kuuliaisuutta (Heprealaiskirje 5:8), väsyi (Johanneksen evankeliumi 4:6), ei tiennyt kaikkea, kuten paluunsa hetkeä (Matteuksen evankeliumi 24:36; Markuksen evankeliumi 13:32) jne.

Jopa taivaassa Isällä on suurempi rooli kuin Pojalla. Esimerkiksi avioliitossa aviomies ja vaimo ovat tasa-arvoisia ja yhtä arvokkaita, mutta heillä on erilaiset roolit, ja aviomiehellä on johtajan rooli, jota vaimon tulisi totella. Myös perheessä vanhemmalla on erilainen rooli kuin lapsella. Niinpä jopa taivaassa, kuten isä on poikansa pää, niin Jumala on Kristuksen pää. (Kyllä, Jumalalla tarkoitetaan tässä Jumalaa Isää). (1. Korinttolaiskirje 11:3) Jumalaa Isää kutsutaan myös Efesolaiskirjeen 1:17:ssä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi. Emme ole toistaiseksi puhuneet paljon Pyhästä Hengestä, mutta Pyhällä Hengellä on tehtävä rukoilla puolestamme Isän edessä (Roomalaiskirje 8:26–27), eikä Isä rukoile Pyhän Hengen edessä.

Muuten, joku kysyi kerran, onko Jumalan kolmiyhteys vain väliaikainen asia. Kun Saatana on heitetty tuliseen järveen, häviääkö ero Isän, Pojan ja Hengen välillä? Vastaus on, että kolmiyhteyden sisäiset erot ovat pysyviä, sillä Heprealaiskirjeen 13:8 sanoo: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (NIV)

Nyt minusta tuntuu, että se, mitä Jumala on paljastanut kolminaisuudesta, on minulle selvää, mutta tärkeintä on, että se on selvää sinullekin. Yksi asia, joka saattaa auttaa, on varmistaa, että harjoitat sitä totuutta, jonka tiedät. Koska enkelit lauloivat ja ylistivät Jeesusta Ilmestyskirjan 5:9,10; 5:12; 7:10; 11:15 kohdissa, vietä aikaa laulamalla Jeesukselle ja ylistämällä Häntä. Koska enkelit palvoivat Jeesusta Heprealaiskirjeen 1:6:ssa, itämaan tietäjät palvoivat Jeesusta Matteuksen evankeliumin 2:11:ssa, opetuslapset palvoivat Häntä Matteuksen evankeliumin 14:33:ssa, naiset palvoivat Jeesusta Matteuksen evankeliumin 28:9:ssa ja sokea mies palvoi Jeesusta Matteuksen evankeliumin Johanneksen evankeliumin 9:38:ssa, sinunkin tulisi palvoa Häntä. Joten palvo Jeesusta niin kuin enkelit ja muutkin tekevät, ylistä Häntä laululla, rukoile Jeesusta (kuten Stefanus teki Apostolien teoissa 7:59) ja pyydä Jumalaa auttamaan sinua näkemään ja ymmärtämään kaiken, mitä Jumala on paljastanut ihmeellisessä Sanassaan.

K: Mitä eroja on kreikkalaisella ja roomalaisella kulttuurilla?

V: Kreikkalaiset urheilijat kilpailivat alastomina, suhtautuivat hyvin suvaitsevaisesti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, ja heillä oli pitkä kulttuurihistoria Ateenassa ja muissa kaupungeissa. He taistelivat keskenään paljon eivätkä koskaan oikeastaan pystyneet yhdistymään, ennen kuin (teknisesti ottaen) ei-kreikkalaiset makedonialaiset valloittivat heidät kaikki. Toisaalta roomalaiset olivat taipuvaisempia käyttämään kidutusta, välittivät vähemmän oikeudenmukaisuudesta ja ihailivat kreikkalaista kulttuuria, vaikka olivatkin valloittaneet kreikkalaiset. Molemmilla oli rohkeita sotilaita, mutta roomalaiset olivat taipuvaisempia sulauttamaan ympärillään olevat kansat osaksi omaa kulttuuriaan ja luomaan yhtenäisen imperiumin.

K: Kuinka monta jaetta ja sanaa Uudessa testamentissa on?

V: Wick Allisonin teoksen *That’s In the Bible? – The Ultimate Learn-As-You-Play Bible Quiz Book* (Dell Trade 1994), s. 18, mukaan Kuningas Jaakon käännöksen Uudessa testamentissa on 7 959 jaetta ja 198 000 sanaa englanniksi. Huomaa, että Kuningas Jaakon käännöksessä on muutamia jakeita, joita ei esiinny useimmissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa.

K: Mitä käsikirjoitusaineistoa Uudesta testamentista on olemassa?

V: Katso lisätietoja sivulta ”Uuden testamentin käsikirjoitukset” osoitteessa http://www.BibleQuery.org/NewTestamentManuscripts.html.

K: Mitkä varhaiset kirjoittajat viittasivat Uuteen testamenttiin nimellä ”Uusi testamentti”?

V: Tässä on luettelo. Jos kirjoittaja mainitsee Vanhan testamentin, mutta ei Uutta, Uusi testamentti on oletettu. Jos se on vain oletettu, nimeä ei ole lihavoitu, ja sen kohdalla lukee ”Oletettu”.

Justin Martyr (n. 138–165 jKr.) mainitsee ”kuinka Uusi testamentti, jonka Jumala aiemmin ilmoitti” teoksessaan Keskustelu juutalaisen Tryphon kanssa, luku 51, s. 221.

Melito Sardisilainen (170–180 jKr.) (viitattu) mainitsee ”Vanhan testamentin”. Tämä viittaa Uuteen testamenttiin. Katkelma 4 teoksesta ”Otteita”, osa 8, s. 759

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) mainitsee Uuden testamentin ja Vanhan testamentin teoksessaan ”Irenaeus: Harhaoppia vastaan”, kirja 5, luku 34.1, s. 563. Hän mainitsee ne myös sivulla 564.

Muratorian kanonissa (n. 170 jKr.) 3. luku, s. 603 mainitaan Vanha testamentti, mikä viittaa Uuden testamentin olemassaoloon.

Aleksandrian Klemens (193–202 jKr.) ”Sillä Jumala on kaiken hyvän syy; mutta joidenkin osalta ensisijaisesti, kuten Vanhan ja Uuden testamentin osalta;” *Stromata*, kirja 1, luku 5, s. 305

Tertullianus (n. 213 jKr.) ”Hänet on selvästi määritelty meille kaikissa Pyhissä kirjoituksissa – Vanhassa testamentissa Jumalan Kristuksena, Uudessa testamentissa Jumalan Poikana.” Teos ”Praxeasia vastaan”, luku 24, s. 620

Tertullianus (198–220 jKr.) mainitsee Uuden testamentin teoksessaan ”Viisi kirjaa Marcionia vastaan”, kirja 4, luku 1, s. 346.

Hippolytos (225–235/6 jKr.) viittaa Uuteen testamenttiin teoksessaan ”Kommenttien katkelmia: Kommentaari 1. Mooseksen kirjan 49:11”, s. 165

Asterius Urbanus (n. 232 jKr.) ”pelkään, ettei kukaan luulisi minun lisäävän mitään uutta sanaa tai käskyä Uuden testamentin evankeliumin oppiin”, *The Exordium*, nide 7, luku 1, s. 335

Commodianus (n. 240 jKr.) (viitattu) ”Jumalan ensimmäinen laki on myöhempien lakien perusta. Se on todellakin määrännyt sinut uskomaan toiseen lakiin. Eivätkä Hänen omat uhkauksensa, vaan siitä johtuvat uhkaukset, ole sinua kohtaan voimakkaita. Vanno nyt hämmästyneenä, että uskot Kristukseen; sillä Vanha testamentti julistaa Hänestä. Sillä riittää, että uskot Häneen, joka oli kuollut, jotta voisit nousta jälleen elämään ikuisesti.” Commodianuksen ohjeet, luku 25, s. 207

Origenes (225–254 jKr.) puhui Uudesta testamentista ja totesi, että evankeliumeja oli vain neljä. Origenesin ”Johanneksen evankeliumin kommentaari” (225–231 jKr.), 1. kirja, 1. luku, s. 299.

Origenes (240 jKr.) viittaa Uuteen testamenttiin. Kommentaari Hoosiannasta, prologi, s. 56

Novatianus (250–257 jKr.) mainitsee Vanhan testamentin ja Uuden testamentin teoksessaan ”Kolminaisuutta koskeva tutkielma”, luku 7, s. 617. Hän mainitsee myös sekä Vanhan että Uuden testamentin totuuden luvussa 17, s. 627.

Teos Uudelleenkastamisesta (250/4–256/7 jKr.) 3. luku, s. 668 mainitsee Uuden testamentin.

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) mainitsee Vanhan testamentin monissa kohdissa viittaamalla siihen sellaisena kuin me sen ymmärrämme. Hän sanoo: ”Että oli luvattu toinen profeetta, kuten Mooses, nimittäin sellainen, joka antaisi uuden testamentin ja jota pikemminkin tulisi kuunnella.” Sitten hän lainaa 5. Mooseksen kirjan 18:18,19 viittaamalla siihen nimellä ”Deuteronomium”. Cyprianuksen kirjoitukset, kirjoitus 12, 18, s. 512

Rooman Dionysios (259–269 jKr.) sanoo, että kolminaisuus on Raamatussa, mutta oppia ”kolmesta jumalasta ei opeteta sen enempää Vanhassa kuin Uudessakaan testamentissakaan”. Teos ”Sabellialaisia vastaan”, luku 1, osa 7, s. 365

Petauksen Victorinus (marttyyri 304 jKr.) mainitsee Vanhan ja Uuden testamentin teoksessaan ”Kommentaari Pyhän Johanneksen Ilmestyskirjaan”, s. 345. Hän luettelee Paavalin kirjeet seuraavasti: Roomalaiskirje, Korinttolaiskirjeet, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Tessalonikalaiskirjeet, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje ja Timoteuskirjeet, ja lainaa 1. Timoteuskirjeen 3:15 luvussa 16, s. 345. Hän jatkaa lainaamalla 1. Korinttolaiskirjeen 15:53 sivulla 346.

Methodius (270–311/312 jKr.) (Vihjattu) ”Esitän teille, oi neitsyet, Vanhan testamentin Tuomarien kirjasta kirjoitetun profetian osoittaakseni, että puhun totta”, Kymmenen neitsyen juhla, puhe 10, luku 2, s. 348

Aleksandriaan Aleksanteri (313–326 jKr.) ”Ja Isää ja Poikaa koskevan hurskaan käsityksen lisäksi tunnustamme yhden Pyhän Hengen, kuten pyhät kirjoitukset opettavat meille; Hän on vihkinyt sekä Vanhan testamentin pyhät miehet että sen, mitä kutsutaan Uudeksi testamentiksi, jumalalliset opettajat.” Kirjeet arianilaisesta harhaopista, kirje 1, luku 12, s. 296

Lactantius (n. 303–325 jKr.) ”ja sääti kaikki Uuden testamentin instituutioita koskevat asiat; ja tämän suoritettuaan pilvi ja pyörremyrsky ympäröivät Hänet ja veivät Hänet ihmisten silmistä taivaaseen.” Tapa, jolla vainoojat kuolivat, luku 2, s. 311

Eusebius (318–339/340 jKr.)

Nikaian kirkolliskokouksen jälkeen

Hegemonius (4. vuosisata) mainitsee, ettei ole olemassa kahta Vanhaa testamenttia eikä kahta Uutta testamenttia. (Puhuu kristitty Diodorus) ”Kiista Manesin kanssa”, luku 45, s. 220

Aleksandrian Anatolius (270–280 jKr.) (epäsuorasti) viittaa ”Vanhaan testamenttiin”, mikä viittaa Uuteen testamenttiin. Aleksandrian Anatoliuksen pääsiäiskanoni, luku 8, s. 148

Athanasius (367 jKr.) mainitsee ”Uuden testamentin” teoksessaan Athanasiuksen juhlakirje 39, luku 5, s. 552

Cheltenhamin kaanon (= Mommsenin luettelo) (noin 360–370 jKr.)

Efraim/Ephrem (350–378 jKr.)

Kappadokian Basileios (357–379 jKr.) viittaa Uuteen testamenttiin kirjeessä 42, luku 3, s. 144–145.

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) mainitsee Vanhan ja Uuden testamentin luennossa 2.4, s. 8, ja 3.6, s. 15.

Laodikeian (Frygiassa) synodi (343–381 [tai 363] jKr.) mainitsee kaanonissa 59, s. 158, Vanhan ja Uuden testamentin.

Laodikeian (Frygiassa) synodi (343–381 jKr.) mainitsee kaanonissa 60, s. 159, Vanhan ja Uuden testamentin kirjat. Kaanonissa 59, s. 158, sanotaan, että kirkossa saa lukea vain Vanhan ja Uuden testamentin kaanonisia kirjoja.

Nyssan Gregorios (382–383 jKr.) (epäsuorasti) mainitsee Vanhan testamentin teoksessaan *Eunomiusta vastaan*, kirja 11, luku 5, s. 238.

Milanon Ambrosius (370–390 jKr.) mainitsee Vanhan ja Uuden testamentin teoksessaan ”Kristillisestä uskosta”, 1. kirja, luku 8.57, s. 210.

Gregorius Nazianzenos (330–391 jKr.)

Barcelonan Pacianus (342–379/392 jKr.) mainitsee Uuden testamentin teoksessaan ”Katuvista” (On Penitents), luku 4.1, s. 74

Sokea Didymus (398 jKr.) viittaa Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. ”Kommentaari Sakarjan kirjasta” 8, s. 201

Syyrialainen ”Askelten kirja” (Liber Graduum) (350–400 jKr.)

Salamiksen Epifanius (360–403 jKr.) mainitsee Vanhan ja Uuden testamentin. Teos *Panarion*, osa 3, kommentit 1 ja 5, s. 334

Rufinuksen kommentaari Apostolien uskontunnustuksesta (374–406 jKr.)

Johannes Krysostomos (marttyyri 407 jKr.)

Karthagon kirkolliskokous (393–419 jKr.)

Hieronymus (417–420 jKr.) mainitsee Uuden testamentin kirjeessä 53.9 (394 jKr.), s. 101.

Hippon Augustinus (388–430 jKr.) mainitsee Uuden testamentin teoksessaan *Jumalan kaupunki*, kirja 17, luku 4, s. 341; kirja 17, luku 6, s. 344

Hippon Augustinus (388–430 jKr.) mainitsee Uuden testamentin teoksessaan ”Psalmien kommentaari” s. 405, 521, 531, 681

Johannes Cassianus (419–430 jKr.) Uusi testamentti mainitaan nimeltä teoksessa ”Johannes Cassianuksen oppikirjat”, kirja 1.1, s. 201, sekä teoksessa ”Abotti Paphnutiuksen keskustelut”, luku 15, s. 327

Vincentus Lerinsilainen (n. 434 jKr.)

Sokrates (n. 400–439 jKr.) Sokrateen teos ”Kirkkohistoria”

Theodoretus Kyroslainen (423–458 jKr.)

Kalkedonin kirkolliskokous (451 jKr.)

Rooman paavi Leo I (440–461 jKr.)

Harhaoppisten ja väärennettyjen kirjojen joukossa

Marinus (n. 300 jKr.) (viitattu) oli bardesanilainen, joka kiistellessään Adamantiuksen kanssa vetosi ”Vanhaan testamenttiin” ja viittasi Daavidiin profeettana. ”Keskustelu todellisesta uskosta”, luku 862a 20, s. 173

Mopsuestian Teodoros (392–423/429 jKr.) viittaa nimeltä Uuteen testamenttiin ja lainaa Matt. 28:2–3. Kommentaari Sakarjan kirjasta, luku 1, s. 331